Ajankohtaista

Haemme ohjaajia uusiin Auroras-kieliryhmiin!

10.09.24

 

Auroras-verkosto tukee koulutettuja kansainvälisiä naisia työnhaussa, suomen kielen oppimisessa ja ammatillisessa verkostoitumisessa. Järjestämme mentorointiryhmiä eri puolilla Suomea sekä verkkoryhminä.

Käynnistämme lokakuussa uusia Auroras-kieliryhmiä, jotka ovat painottuneet erityisesti työnhaun sanaston ja vuorovaikutustilanteiden harjoitteluun. Ryhmissä keskustellaan työnhakuun, työelämään ja osaamiseen liittyvistä teemoista ja tehdään näihin liittyviä pienryhmä- sekä pariharjoituksia. Osallistujat pääsevät myös rakentamaan itselleen hissipuheen suomeksi.

Haemme nyt eri alojen koulutettuja naisia vapaaehtoisiksi ryhmänohjaajiksi. Ohjaajat alustavat tapaamisten teemoja, ohjeistavat ja fasilitoivat pienryhmäharjoituksia ja kannustavat kaikkia osallistujia mukaan keskusteluihin. Ohjaajat voivat keskenään sopia rooleistaan ja vastuuvuoroistaan tapaamisissa. Ohjaajilla ei tarvitse olla opetuskokemusta – iloinen asenne, valmius kohdata eri taustoista tulevia ihmisiä ja kiinnostus työelämäteemoja kohtaan riittävät.

Ohjaajat saavat perehdytyksen ennen ryhmän aloitusta ja valmiit materiaalit ryhmätapaamisiin. Ryhmissä hyödynnetään puhutun kielen opettamisen Toisto-menetelmää. Puheharjoitusten kautta käsitellään seuraavia teemoja: oman osaamisen tunnistaminen ja siitä kertominen, omasta motivaatiosta kertominen, työnhakuun liittyvä kieli, työhaastattelu, verkostoituminen, keskusteluja työpaikalla ja työlainsäädäntö.

Ryhmien aikataulut löydät täältä. Yhdessä ryhmässä on 6-10 osallistujaa. Toivomme ohjaajilta sitoutumista 8 ryhmätapaamiseen.

Ilmoittautuminen: Valitse itsellesi sopiva ryhmä, ja ilmoittaudu mukaan verkkolomakkeellamme.

Lisätietoja: hanna-leena.saavalainen@auroras.fi

Tule mukaan Auroras-ohjaajaksi tukemaan kansainvälisten naisosaajien suomen kielen oppimista ja työelämäpolkuja!

Mentorihaku syksyn Auroras-ryhmiin on auki

09.08.24

Etsitkö antoisaa vapaaehtoistoimintaa syksyksi? Haluatko tukea kansainvälisiä naisia työelämän suomen kielen oppimisessa ja työnhaussa?

Tule mukaan Auroras-mentoriksi!

Auroras-verkoston koulutettujen kansainvälisten naisten työelämämentorointiryhmät käynnistyvät syyskuussa eri puolilla Suomea. Haemme nyt innokkaita mentoreita ryhmien mentoritiimeihin!

Mentoreiksi ovat tervetulleita eri alojen koulutetut naiset, joilla on kokemusta suomalaisesta työelämästä ja työnhausta Suomessa, ja jotka haluavat jakaa kokemuksiaan ja vinkkejään työllistymiseen ja työelämän kielen oppimiseen liittyen. Toivomme mukaan myös naisia, joilla on omakohtaista kokemusta suomen kielen oppimisesta ja oman polun rakentamisesta suomalaiseen työelämään.

Auroras-ryhmät tapaavat kerran viikossa ilta-aikaan yhteensä 12 kertaa. Ryhmiä ohjaavat mentorit toimivat 2-4 hengen tiimeissä. He suunnittelevat pienryhmien tapaamiset sekä alustavat ja ohjaavat keskusteluja ryhmissä.

Eri aloilta tulevien mentoreiden osaaminen ja kokemukset täydentävät toisiaan, ja he voivat keskenään sopia rooleistaan ja vastuistaan ryhmien ohjaamisessa. Mentorit saavat perehdytyksen ja kattavat materiaalit eri teemojen käsittelyyn tapaamisissa. Mentorit pääsevät myös osallistumaan yhdessä ryhmien aktoreiden kanssa Auroras-verkoston järjestämille yritysvierailuille, työpajoihin ja verkostotapaamisiin.

Mukaan ilmoittautuneet mentorit sitoutuvat Auroras-toiminnan arvoihin ja ryhmän ohjaukseen yhdeksi mentorointikaudeksi

Auroras-mentorina jaat arvokasta työelämäosaamistasi ja tuet kansainvälisten naisten suomen kielen kehittymistä tarjoamalla heille tärkeän paikan harjoitella suomea työelämälähtöisesti. Vahvistat osaamistasi kielitietoisesta työskentelystä ja monikulttuurisen ryhmän ohjauksesta. Pääset laajentamaan myös omia verkostojasi ja oppimaan lisää ajankohtaisista työelämäteemoista.

Jos etsit vaikuttavaa vapaaehtoistoimintaa ja innostut työelämäteemaisista keskusteluista, uuden oppimisesta ja kohtaamisista eri taustoista tulevien ihmisten kanssa, hae mukaan joukkoomme!

Tutustu ryhmiin ja ilmoittaudu mukaan syyskaudelle tällä verkkolomakkeella.

 

Lisätietoa: jenni.labarthe (a) auroras.fi / 050 324 3189

 

Tervetuloa mukaan verkostoomme!

 

Osallistu uuden Kuopion Auroras-ryhmän infotilaisuuteen keskiviikkona 14.8. klo 16-17 Zoomissa

07.08.24

Auroras-verkosto ja Setlementti Puijola käynnistävät yhteistyössä syksyllä 2024 uuden Auroras-mentorointiryhmän Kuopiossa. Ryhmä kokoontuu Kansainvälisen kohtaamispaikka Kompassin tiloissa maanantaisin 9.9.–2.12. klo 17–19 (yhteensä 12 kertaa).

Järjestämme avoimen infotilaisuuden Auroras-mentorina toimimisesta kiinnostuneille keskiviikkona 14.8. klo 16–17 Zoomissa.

Infotilaisuudessa saat tietoa Auroras-mentorointiohjelmasta, mentorina toimimisesta ja Auroras-verkoston syksyn toiminnasta. Osallistuminen tilaisuuteen ei sido mihinkään toimintaamme, mutta voit halutessasi ilmoittautua mukaan mentoriksi.

INFOTILAISUUS AURORAS-MENTORINA TOIMIMISESTA KIINNOSTUNEILLE

Aika ja paikka:                        keskiviikko 14.8. klo 16-17, Zoom

Ilmoittautuminen:                https://forms.gle/vpH6mtgGSbruZdfK6

 

Mitä on Auroras-mentorointi?

Auroras-verkoston työelämämentorointi tukee koulutettuja kansainvälisiä naisia työnhaussa, työelämän suomen kielen oppimisessa ja verkostoitumisessa. Auroras-ryhmässä keskustellaan suomeksi ja jaetaan tietoa työnhaun, työelämän ja osaamisen kehittämisen teemoista. Pienryhmää ohjaa 2-4 mentorin tiimi. Mentorointiohjelmaan kuuluu myös yritysvierailu sekä erilaisia työelämäaiheisia tapahtumia.

Kuka voi tulla mentoriksi?

Haemme mentoreiksi eri alojen koulutettuja naiset, joilla on kokemusta suomalaisesta työelämästä ja jotka haluavat tukea kansainvälisiä naisia heidän urapoluillaan Suomessa. Mentoreiksi ovat tervetulleita myös naiset, joilla on omaa kokemusta Suomeen asettautumisesta ja työnhausta Suomessa, ja jotka haluavat jakaa kokemuksiaan ja vinkkejään kielen oppimiseen ja työllistymiseen liittyen.

Mihin mentori sitoutuu ja mitä mentori toiminnasta saa?

Mentorina sitoudut toimintaan yhdeksi lukukaudeksi. Osallistut perehdytykseen ja saat verkoston tuen ja materiaalit ryhmätapaamisten suunnitteluun.

Mentorina jaat arvokasta työelämäosaamistasi ja tuet kansainvälisten naisten suomen kielen kehittymistä tarjoamalla heille tärkeän paikan harjoitella suomea työelämälähtöisesti. Pääset laajentamaan myös omia verkostojasi ja oppimaan lisää ajankohtaisista työelämäteemoista. Ryhmämentorina vahvistat osaamistasi kielitietoisesta työskentelystä ja monikulttuurisen ryhmän ohjauksesta. Mentorina toimiminen on loistava mahdollisuus jakaa ammatillista osaamistaan eteenpäin, oppia uutta ja verkostoitua kansainvälisten naisten kanssa!

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoa: jenni.labarthe (a) auroras.fi / 050 324 3189

 

Auroras-verkoston syyskausi alkaa: uusia ryhmiä käynnistyy eri paikkakunnilla

06.08.24

Auroras-verkoston syyskausi starttaa jälleen! Tänä syksynä yhteistyöverkostomme laajenee: uusia ryhmiä aloittaa pääkaupunkiseudun lisäksi nyt myös Turussa, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulussa ja Lohjalla.

Ilmoittautuminen syyskaudelle on avautunut. Ryhmien yhteinen aloitus on syyskuussa, ja ryhmätapaamiset alkavat 9.9.2024 alkaen. Ryhmien aikataulut löytyvät täältä.

Mitä on Auroras-mentorointi?

Auroras-verkoston työelämämentorointi tukee koulutettuja kansainvälisiä naisia työnhaussa, työelämän suomen kielen oppimisessa ja verkostoitumisessa. Auroras-ryhmässä keskustellaan suomeksi ja jaetaan tietoa työnhaun, työelämän ja osaamisen kehittämisen teemoista. Pienryhmää ohjaa 2-4 mentorin tiimi. Auroras-ryhmät tapaavat kerran viikossa 2 tunnin ajan, yhteensä 12 kertaa. Mentorointiohjelmaan kuuluu myös yritysvierailu sekä erilaisia työelämäaiheisia tapahtumia.

Kuka voi hakea mukaan Auroras-ryhmään?

Ryhmä on tarkoitettu koulutetuille naisille (ammatti- tai korkeakoulututkinto), jotka haluavat vahvistaa työnhakutaitojaan, verkostoitua ja harjoitella työelämän suomen kieltä. Odotamme, että ryhmän jäsenet voivat osallistua työelämäaiheiseen keskusteluun suomeksi (noin B1-tason kielitaito).

Katso ryhmien tiedot ja hae mukaan ryhmään verkkolomakkeella.

Haemme mukaan myös uusia mentoreita!

Verkoston laajentuessa haemme ryhmiimme nyt myös uusia mentoreita! Mentoreiksi ovat tervetulleita eri alojen koulutetut naiset, joilla on kokemusta suomalaisesta työelämästä ja jotka haluavat tukea kansainvälisiä naisia heidän urapoluillaan Suomessa. Toivomme mentoreiksi myös naisia, joilla on omaa kokemusta Suomeen asettautumisesta ja työnhausta Suomessa, ja jotka haluavat jakaa kokemuksiaan ja vinkkejään kielen oppimiseen ja työllistymiseen liittyen. Mentorit saavat perehdytykseen sekä verkoston tuen ja materiaalit ryhmätapaamisten suunnitteluun.

Jos merkityksellinen vapaaehtoistyö ja kansainvälisten naisten urapolkujen tukeminen ovat lähellä sydäntäsi, ilmoittaudu mukaan mentoriksi tällä lomakkeella.

 

Lisätietoa toiminnasta antaa Jenni Labarthe, koordinaattori: jenni.labarthe (a) auroras.fi / 050 324 3189

 

Tervetuloa mukaan Auroras-verkostoon!

 

Keväällä pilotoitu Auroras-kieliryhmä saavutti suuren suosion

25.06.24

 

Auroras-verkosto on touko-kesäkuun aikana pilotoinut uutta tiiviimpää Auroras-kieliryhmää. Ryhmä on suunnattu erityisesti A2-tason kielen oppijoille, jotka haluavat vahvistaa työelämän ja työnhaun suomen kielen valmiuksiaan. Perinteisissä Auroras-mentorointiryhmissä suomen kielen taitotason edellytyksenä on B1.

Uudessa kieliryhmässä sovelletaan innovatiivisesti Auroraksen sisartoiminnon, SANLin kotoutumistoimintojen Toistetaan yhdessä -hankkeen luotsaamaa Toisto-metodia. Toisto on puhuttuun kieleen keskittyvä, kuuntelemista ja toistamista painottava alkuvaiheen kielenopetuksen vaikuttava menetelmä. Toisto-menetelmän mukaisesti Auroras-kieliryhmässä opetellaan sanastoa ja fraaseja, jotka ovat hyödyllisiä arkielämän työnhaun ja työelämän tilanteissa. Ryhmässä käytetään selkeää suomea, ja keskusteluissa hyödynnetään paljon toiminnallisia pienryhmäharjoitteita.

Ryhmässä harjoitellaan työnhaun prosessiin liittyvää sanastoa, opitaan sanoittamaan omia vahvuuksia ja ammatillista osaamista sekä kertomaan omasta motivaatiosta, tavoitteista ja itselle tärkeistä työelämän arvoista. Ryhmässä pääsee myös rakentamaan oman hissipuheensa ja harjoittelemaan työhaastattelua suomeksi. Kieliryhmä tarjoaa mahdollisuuden harjoitella työhön liittyvää sanastoa ja työelämän vuorovaikutustilanteita matalalla kynnyksellä, rennossa ja turvallisessa ryhmätilanteessa. Käytännönläheiset harjoitukset ja rento ilmapiiri luovat rohkeutta käyttää suomea ja sanallistaa omaa asiantuntijaidentiteettiään.

Kieliryhmä antaa hyvät valmiudet osallistua Auroras-mentorointiin. Kun työelämän suomenkielinen sanasto ja avainfraasit ovat ensin tulleet tutummaksi, voi mentorointiryhmässä syventyä työnhaun prosessiin, suomalaisen työelämän teemoihin ja keskusteluihin. Kieliryhmä tarjoaa myös aineksia oman suomenkielisen CV:n ja työhakemuksen työstämiseen myöhemmin mentorointiryhmässä.

Kevään ryhmä oli erittäin suosittu. Osallistuminen oli aktiivista ja ryhmäläisten palaute hyvin positiivista. Yleisarvosana ryhmälle oli 4,9/5. Ryhmäläiset kokivat erityisen hyödyllisinä pienryhmätehtävät, työelämäsanaston käsittelyn sekä puhumiseen keskittyvät harjoitukset, joista erityisesti työhaastatteluharjoitus. He myös arvostivat erilaisten tietojen ja kokemusten jakamista ryhmässä.

Seuraava kieliryhmä on suunnitteilla ensi syksyksi. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä kanssamme ja haluaisit tukea kansainvälisten naisten työelämän kielen oppimista tarjoamalla kokoontumistilan Auroras-kieliryhmälle organisaatiossasi, olethan rohkeasti yhteydessä koordinaattori Jenni Labartheen: jenni.labarthe(at)auroras.fi / 050 324 3189.

 

Tule infotilaisuuteen tutustumaan Auroras-verkoston toimintaan!

27.05.24

 

Järjestämme kesäkuun aikana kaksi infotilaisuutta Auroras-toiminnasta kiinnostuneille.

Ensimmäinen infotilaisuus on tarkoitettu kansainvälisille naisille, jotka ovat kiinnostuneita Auroras-mentoroinnista ja toivovat tukea työnhakuun, verkostoitumiseen ja työelämän suomen kielen harjoitteluun. Toinen infotilaisuus on suunnattu erityisesti vapaaehtoistyöstä ja Auroras-mentorina toimimisesta kiinnostuneille naisille. Molempiin tilaisuuksiin ovat tervetulleita myös Auroras-verkoston kumppanit ja yhteistyöstä kiinnostuneet tahot. Tilaisuuksiin ilmoittaudutaan verkkolomakkeella. Osallistuminen ei sido mihinkään toimintaamme.

Auroras-verkoston infotilaisuus: työelämämentorointia kansainvälisille koulutetuille naisille

Aika: torstai 6.6. klo 15-16
Paikka: Zoom (osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille edellisenä päivänä)
Kieli: selkeä suomi
Ilmoittautuminen: viimeistään 5.6. tämän lomakkeen kautta

Auroras-verkosto järjestää työelämäteemaisia mentorointiryhmiä ja verkostoitumistapahtumia kansainvälisille koulutetuille naisille. Auroras-ryhmässä on 6-8 aktoria ja 2-3 mentoria. Ryhmässä käsitellään työelämäteemoja keskustelun kautta ja puhutaan suomea. Ryhmä tapaa kerran viikossa 2 tunnin ajan, yhteensä 12 kertaa. Auroras-toimintaan osallistuminen on maksutonta.

Auroras-mentorointi tarjoaa mahdollisuuden oppia lisää suomalaisesta työelämästä, saada tukea työnhakuun ja verkostoitumiseen sekä harjoitella työelämässä tarvittavaa suomen kieltä.

Tervetuloa kuulemaan lisää Auroras-mentoroinnista!

 

Auroras-verkoston infotilaisuus: ryhmämentoriksi kansainvälisille koulutetuille naisille

Aika: maanantai 13.6. klo 17-18
Paikka: Zoom (osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille edellisenä päivänä)
Kieli: suomi
Ilmoittautuminen: viimeistään 12.6. tämän lomakkeen kautta

Avoimessa infotilaisuudessa esittelemme tarkemmin Auroras-mentorointia. Tilaisuuteen osallistuminen ei sido sinua mihinkään. Saat tietoa Auroras-mentorointiohjelmasta, mentorina toimimisesta ja syksyn aikatauluista. Sinulla on mahdollisuus kysyä, keskustella ja ilmoittautua mukaan mentoriksi. Toimintaan ilmoittautuneet saavat täydentävän perehdytyksen ennen ryhmän alkua.

Mentorina toimiminen on loistava mahdollisuus jakaa arvokasta osaamistaan eteenpäin, oppia ja päivittää omia työelämätaitojaan sekä verkostoitua kansainvälisten osaajien kanssa.

Tervetuloa kuulemaan lisää tästä vapaaehtoistehtävästä!

Uusi A2-kielitason Auroras-ryhmä kansainvälisille naisille alkaa toukokuussa - A new A2-level Auroras group for international women starts in May!

15.04.24

Tule mukaan puhumaan työelämän suomea - Join us to speak Finnish for working life!

Auroras-verkosto järjestää touko-kesäkuussa uudenlaisen Auroras-kieliryhmän koulutetuille kansainvälisille naisille, jotka toivovat tukea työllistymiseensä ja haluavat oppia lisää työelämän suomea.

Ryhmä on suunnattu naisille, jotka ymmärtävät ja puhuvat suomea noin A2-tasolla. Jokaisessa tapaamisessa puhutaan työnhakuun ja työelämään liittyvästä aiheesta. Tapaamisissa harjoitellaan puhumaan aiheeseen liittyvää suomenkielistä sanastoa ja lauseita. Keskusteluissa käytetään tukikielenä myös englantia.

Ryhmä tapaa yhteensä 6 kertaa. Tapaamiset järjestetään Auroras-verkoston toimistolla Helsingissä. Ryhmää ohjaavat Auroras-verkoston työntekijät.

Ryhmän tapaamisajat: keskiviikkoisin 15.5., 22.5., 29.5., 5.6.,12.6., 19.6., klo 14.30-16
(yhteensä 9 tuntia).

Tapaamispaikka: Ryhmä tapaa Auroras-verkoston toimistolla osoitteessa Fredrikinkatu 33 A 402, Helsinki.

Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu täältä: https://forms.gle/MSbc4GjuK4RSMEf19. Ryhmään otetaan mukaan 6-8 osallistujaa.

Lisätietoja ryhmästä antaa verkoston asiantuntija Hanna-Leena Saavalainen: hanna-leena.saavalainen@auroras.fi.

 

*****

Auroras Network is organising a new type of Auroras language group in May-June for qualified international women who wish to get support for their employment and learn more working life Finnish.

The group is aimed at women who understand and speak Finnish at approximately A2 level. Each meeting will focus on a topic related to job search and working life. Participants will practice Finnish vocabulary and phrases relevant to the topic. English will also be used as a support language during discussions.

The group will meet a total of 6 times. The sessions will be held at the Auroras Network office in Helsinki. The group will be led by Auroras Network staff.

Meeting times: Wednesdays 15.5., 22.5., 29.5., 5.6., 12.6., 19.6., at 14.30-16 (9 hours in total).

Meeting place: the group will meet at the Auroras Network office located at Fredrikinkatu 33 A 402, Helsinki.

Registration: please register here: https://forms.gle/MSbc4GjuK4RSMEf19. The group will accommodate 6-8 participants.

For more information, please contact Hanna-Leena Saavalainen: hanna-leena.saavalainen@auroras.fi.

Tutustu Auroras-verkoston maaliskuun uutiskirjeeseen

28.03.24

Auroras-verkoston maaliskuun uutiskirje on julkaistu! Kirjeessä katsaus syksyn 2023 toimintaan ja tuloksiin, kuulumisia kevään Auroras-ryhmistä ja terveiset Auroras-seminaarista 2024. Tietoa myös tulevasta Vapaaehtoiseksi kotoutumisen polulle -infotilaisuudesta.

Pääset lukemaan uutiskirjeen täältä.

 

Auroras-seminaari: Näkökulmia tulevaisuuden työelämään keskiviikkona 13.3.2024

21.02.24

Järjestämme verkoston perinteisen Auroran päivän seminaarin maaliskuussa Helsingin Tieteiden talolla. Tämän vuoden teemana on työelämän murros ja tulevaisuuden työelämän trendit. 

Tilaisuus on avoin Auroras-verkoston aktoreille ja mentoreille, yhteistyökumppaneille ja kaikille työelämän teemoista ja Auroras-toiminnasta kiinnostuneille.

Tule verkostoitumaan ja kuulemaan asiantuntijoiden vinkkejä tekoälyn hyödyntämiseen, elinikäiseen oppimiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen työuralla! 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aika: keskiviikko 13.3. klo 17-19.30

Paikka: Tieteiden talo (sali 505), Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki (ei striimausta)

 

Ohjelma

17.00 Ilmoittautuminen, tarjoilut ja verkostoitumista

17.30 Tulevaisuuden työelämän trendit: miten voin hyödyntää tekoälyä työssä?
           Johanna Riippi, Kompassia

           Jatkuva oppiminen työuralla
           Milma Arola, Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus

18.30 Tauko 

18.45 Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen työssä
           Kati Ojeda, Bieni

           Kokemuksia työelämäpolulta Suomessa
           Silvia Ruz-Anjala, Spouse Program Helsinki

19.30 Tilaisuus päättyy

 

Tilaisuus on maksuton. Seminaarissa puhutaan suomea ja apukielenä käytetään englantia. 

Ilmoittaudu mukaan viimeistään torstaina 29.2. tämän linkin kautta.
Huom: tilaisuuteen mahtuu 60 osallistujaa – varaa paikkasi nopeasti! 

 

Lämpimästi tervetuloa!

Auroras-verkosto hakee mentoreita kevään ryhmiin – tule mukaan edistämään koulutettujen Suomeen muuttaneiden naisten työelämäpolkuja!

08.12.23

Oletko kiinnostunut mentoroinnista ja ryhmänohjauksesta? Haluatko jakaa työelämän tuntemustasi ja edistää kansainvälisten naisten urapolkuja? Innostutko uuden oppimisesta ja kohtaamisista eri taustoista tulevien ihmisten kanssa?

Auroras-ryhmät starttaavat jälleen helmikuussa 2024 – tule mukaan mentoriksi!

Auroras-verkosto tukee Suomeen muuttaneiden koulutettujen naisten työllistymistä, työelämän suomen kielen oppimista ja ammatillista verkostoitumista työelämämentoroinnin keinoin. Mentoroinnin lisäksi Auroras-toiminnassa tuetaan eri taustoista tulevien naisten ammatillista verkostoitumista erilaisten työpajojen, seminaarien ja työelämätapahtumien muodossa.

Mentorointiryhmät tapaavat kerran viikossa 2 tunnin ajan ja kokoontuvat yhteensä 12 kertaa yhden lukukauden (4 kk) ajan. Seuraavat ryhmät aloittavat helmikuussa 2024 ja haemme nyt uusia mentoreita kasvavaan verkostoomme!

Kuka voi hakea mentoriksi?

Mentoreiksi ovat tervetulleita eri alojen koulutetut naiset, joilla on kokemusta suomalaisesta työelämästä ja jotka haluavat tukea Suomeen muuttaneita naisia työelämän suomen kielen oppimisessa ja työllistymisessä heidän osaamistaan vastaaviin tehtäviin.

Toivomme mentoreita monipuolisesti eri aloilta ja eri tehtävistä, sillä aktorit edustavat eri alojen osaajia. Mentoriksi voi myös hakea, jos sinulla on omakohtaista kokemusta Suomeen muutosta ja työnhausta Suomessa kansainvälisenä osaajana tai olet kiinnostunut työelämäsuomen opettamisesta ja kielitaidon edistämisestä.

Miten Auroras-mentoritiimi toimii?

Auroras-ryhmää ohjaa 2-4 mentorin tiimi, jossa mentorit sopivat keskenään rooleistaan ja vastuistaan ryhmien toteutuksessa mentorointiohjelman mukaisesti. Mentorit pääsevät jakamaan monipuolisesti omaa osaamistaan sekä hyödyntämään omia työelämäverkostojaan aktoreiden tukemisessa. Auroras-verkosto tarjoaa perehdytyksen, koordinointitiimin tuen ja kattavat materiaalit ryhmätapaamisiin.

Katso täältä ryhmien aikataulut ja ilmoittaudu mukaan verkkolomakkeella tai ota yhteyttä Jenniin: jenni.labarthe@auroras.fi / puh. 050 324 3189.

Tule mukaan edistämään kansainvälisten naisosaajien urapolkuja ja vaikuttamaan moninaisemman työelämän puolesta!

 

Syksyn tulevaa toimintaa - Save the dates of upcoming events

07.08.23

Lämmintä elokuun alkua Auroras-tiimistä!

Pienen virkistävän kesätauon jälkeen Auroras-tiimi on palannut takaisin toimistolle ja valmistelemme parhaillaan tulevan syksyn toimintaa.

Pian starttaavat uudet Auroras-mentorointiryhmät. Ryhmät kokoontuvat tuttuun tapaan kerran viikossa puolen vuoden ajan. Ryhmiä käynnistyy pääkaupunkiseudulla ja verkkototeutuksena.

Lisäksi tulossa kaikille avoimia työelämäaiheisia verkostoitumistapahtumia.

Ota jo nyt talteen tulevat tapahtumatiedot ja seuraa tiedotustamme somessa:

  • Auroras-ryhmät kokoontuvat 10.9. alkaen: katso aikataulut täältä
  • Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) kotoutumistoimintojen (Auroras, Luetaan yhdessä ja Toistetaan yhdessä) yhteinen Avoimet ovet -tapahtuma 8.9. toimistollamme (Fredrikinkatu 33 A): lisätietoa tulossa pian!
  • Olemme myös mukana valtakunnallisella Osaaminen näkyviin -viikolla 2.-8.10: tule mukaan Auroras-verkoston osaamisteemaiseen Erätauko-keskusteluun 4.10.!

Lisätietoa syksyn ohjelmasta: Facebook / LinkedIn / Instagramwww.auroras.fi / info@auroras.fi.

Pysy kuulolla – nähdään syksyn tapahtumissa!

 

****

Happy beginning of August from the Auroras team!

After a small refreshing summer break, the Auroras team is back at the office again and preparing the activities for the coming autumn.

New Auroras mentoring groups will start soon. As usual, the groups meet once a week for six months. Groups are organized in the capital region and online.

There will also be working life related networking events open to everyone.

Save the dates of the coming activities and follow follow us on social media for the updates:

  • Auroras groups start from 10 September on – see for the schedules here.
  • A joint Open House event organized by the integration activities of the Finnish Federation of Graduate Women (Auroras Network, Let’s Read Together Network and Let’s Repeat Together project) on 8 September at our office (Fredrikinkatu 33 A): more information coming soon!
  • We are also participating in the nationwide Reveal Your Skills campaign week on 2-8 October: join our skills-themed Timeout-dialogue on 4 October!

More information about our activities: Facebook / LinkedIn / Instagramwww.auroras.fi / info@auroras.fi.

Stay tuned - see you soon in the coming events!

Tutustu Auroras-verkoston kesän uutiskirjeeseen

13.07.23

Auroras-verkoston heinäkuun uutiskirje on julkaistu. Pääset lukemaan uutiskirjeen tästä linkistä. Uutiskirje sisältää mm. kiinnostavaa kesäkuuntelemista sekä kutsun Suomen Akateemisten Naisten Liiton kotoutumistoimintojen avoimet ovet -tapahtumaan. Lisäksi saat tietoa Auroraksen syksyn mentorointiryhmistä ja erilaisista osallistumismahdollisuuksista verkostossa.

Auroras-tiimi siirtyy heinäkuun uutiskirjeen myötä kesäloman viettoon. Toimistomme on kiinni 17.-30.7. välisenä aikana.

Toivotamme kaikille ihanan virkistävää kesää ja palaamme jälleen elokuussa!

Uutiskirjeen aiheet:

  • Uusia mentorointiryhmiä pääkaupunkiseudulle - ilmoittaudu mukaan!
  • Tule vaikuttamaan Auroras-verkostoon!
  • Kuuntele Helsingin Akateemisten Naisten ja Auroras-verkoston podcast "Kansainvälisten naisten työllistyminen ja työelämässä eteneminen Suomessa"
  • Save the date: SANLin kotoutumistoimintojen avoimet ovet 8.9.2023
  • Auroras-tiimin kesäloma-ajat

Tilaa uutiskirje verkkosivuiltamme, niin saat ajankohtaiset tiedot Auroraksen tapahtumista suoraan sähköpostiisi 6 kertaa vuodessa.

 

Kuuntele Helsingin Akateemisten Naisten ja Auroras-verkoston podcast kansainvälisten naisten työllistymisestä

07.07.23

Millaisia haasteita koulutetut kansainväliset naiset kokevat työllistymisessä suomalaisille työmarkkinoille? Miten heidän osaamistaan voitaisiin paremmin hyödyntää? Entä millainen rooli järjestöillä on työllistymisen, kotoutumisen ja tasa-arvon edistämisessä? Kuuntele podcast ajankohtaisesta teemasta!

Helsingin Akateemiset Naiset yhteistyössä Auroras-verkoston kanssa on julkaissut podcastin "Kansainvälisten naisten työllistyminen ja työelämässä eteneminen Suomessa". Podcast on osa Helsingin Akateemisten Naisten podcast-sarjaa "Naiset, työelämä ja tasa-arvo", jossa keskustellaan tasa-arvoon ja työelämään liittyvistä teemoista.

Podcast-jaksossa kansainvälisten naisten työllistymisestä keskustelevat Espoon korkeakoulutettujen maahanmuuttajien osaamiskeskuksen päällikkö, Monika-Naiset liiton hallituksen puheenjohtaja ja Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen jäsen Olga Silfver sekä Sharmin Afrose, sosiaaliohjaaja ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluista. Molemmat ovat vaikuttaneet myös Auroras-verkostossa.

Pääset kuuntelemaan podcastin täältä:

Podcast on kuunneltavissa myös Google Podcastissa ja Apple Podcastissa.

 

Auroras-verkoston uutiskirje 3/2023

26.05.23

Auroras-verkoston uutiskirje 3/2023 on julkaistu. Toukokuun uutiskirjeessä pääset tutustumaan Auroraksen uuteen tiimiin ja saat tietoa tulevista syksyn mentorointiryhmistämme. Löydät myös ilmoittautumisohjeet syksyn ryhmiin. Uutiskirjeen sisältö:

  • Auroraksen uudet työntekijät esittäytyvät
  • Haku syksyn mentorointiryhmiin on auki
  • Tule mukaan toimintaan
  • Auroras mukana Maailma kylässä -tapahtumassa 27.-28.5.
  • Ota talteen uudet yhteystiedot ja seuraa meitä somessa

Pääset lukemaan uutiskirjeen täältä. Mukavia lukuhetkiä!

Haku syksyn mentorointiryhmiin on auki – lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

05.05.23

Auroras-mentorointiryhmät käynnistyvät jälleen syksyllä! Ryhmiä järjestetään lähitoteutuksena Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Myös etäryhmä jatkaa tuttuun tapaan keskiviikkoisin.

Ryhmät käynnistyvät syyskuussa ja kokoontuvat 2h / kerran viikossa syyslukukauden ajan. Ryhmien yhteinen aloitustapaaminen on keskiviikkona 6.9.2023.

Voit katsoa alustavat aikataulut täältä. Kaikkien ryhmien aikataulut vahvistuvat kevään aikana.

Voit hakea aktoriksi, jos olet:

  • koulutettu maahan muuttanut nainen
  • haluat vahvistaa työelämän suomen kielen taitoasi
  • olet kiinnostunut oppimaan lisää suomalaisesta työelämästä
  • toivot tukea työnhakuun ja urasuunnitelmiesi kirkastamiseen
  • osaat jo jonkin verran suomea

Jos kiinnostuit, täytä hakemus ja ilmoittaudu ryhmiin täältä.

Haluatko kysyä lisää? Ota yhteyttä Auroras-tiimiin: info@auroras.fi.

 

Haemme syksyn ryhmiin myös uusia mentoreita. Olet etsimämme mentori, jos:

  • olet koulutettu nainen ja puhut hyvin suomea
  • sinulla on ajankohtaista kokemusta suomalaisesta työelämästä
  • haluat jakaa osaamistasi työelämätaidoista ja työnhausta Suomessa
  • haluat tukea kansainvälisiä naisosaajia työllistymisessä ja kotoutumisessa
  • voit sitoutua mentoritoimintaan yhden lukukauden ajaksi

Mentorina saat perehdytyksen ja pääset vaikuttamaan osana monikulttuurista naisosaajaverkostoa.

Jos olet kiinnostunut toimimaan mentorina, täytä hakemus niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää.

Tervetuloa mukaan Auroras-verkostoon!

 

Aurorasin uudet työntekijät esittäytyvät

21.04.23

Auroras-verkosto on saanut pysyvän rahoituksen STEAlta vuoden 2023 alusta alkaen, ja toiminnassa on huhtikuussa aloittanut kaksi vakituista työntekijää. Vuoden 2022 ajan ryhmätoimintaa on ylläpidetty verkoston aktiivisten vapaaehtoisten voimin. Rahoituksen vakiintuminen mahdollistaa nyt vapaaehtoisten tukemisen lisäksi toiminnan jatkokehittämisen ja laajentamisen toimintaa hallinnoivan Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) valtakunnallista yhdistysverkostoa hyödyntäen.

Aurorasin viestinnästä, markkinoinnista ja yhteistyösuhteista vastaa jatkossa koordinaattori Jenni Labarthe.

Jennillä on monipuolinen kokemus kotoutumis- ja työelämäaiheisesta hanketyöstä akateemisen tutkimuksen, järjestökentän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen sektoreilta. Taustaltaan Jenni on yhteiskuntatieteiden maisteri ja ratkaisukeskeinen valmentaja, ja hän on mm. ohjannut hyvinvointi- ja työelämäaiheisia ryhmävalmennuksia koulutetuille maahan muuttaneille työnhakijoille. Tasa-arvotyö ja kotoutumisen edistäminen ovat Jennille sydänasioita. ”Auroras vastaa todella ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen tarpeeseen kansainvälisten naisosaajien kotoutumisen ja työelämäosallisuuden edistämisestä. On hienoa päästä jatkamaan ja kehittämään verkoston toimintaa yhdessä vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa osana Suomen Akateemisten Naisten Liiton laajempaa verkostoa.”

Vapaaehtoisverkoston perehdytyksestä ja tuesta sekä tapahtumista ja materiaalien tuottamisesta vastaa asiantuntija Hanna-Leena Saavalainen.

Hanna-Leena on siirtynyt tehtäväänsä saman organisaation sisältä, Luetaan yhdessä -verkoston Toistetaan yhdessä -hankkeen koordinaattorin roolista. Aiemmin hän on työskennellyt Suomeen muuttaneiden nuorten osallisuuden ja työelämätaitojen parissa järjestökentällä sekä koordinoinut ja kehittänyt vapaaehtoistoimintaa. Koulutukseltaan hän on humanististen tieteiden kandidaatti ja sosionomi. "Olen innoissani siitä, että pääsemme käynnistämään Auroras-toimintaa uudelleen. Toiminnan teemat ovat ajankohtaisia, ja verkoston toimintamallit luovat tärkeitä yhteyksiä naisten välille. Sitoutuneet vapaaehtoiset ovat ylläpitäneet toimintaa kuluneen vuoden aikana, ja me pääsemme nyt jatkamaan toiminnan kehittämistä ja vakiinnuttamista uuden rahoituksen turvin."

Työntekijät tavoittaa heidän sähköpostiosoitteistaan etunimi.sukunimi@auroras.fi tai osoitteesta info@auroras.fi.

Uuden tiimin myötä syksyn 2023 keskusteluryhmien suunnittelu on myös käynnistynyt, ja keväällä pääsee vielä tutustumaan tulevaan toimintaan ja erilaisiin osallistumismahdollisuuksiin.

Auroras on myös mukana 27.-28.5. järjestettävässä Maailma kylässä -tapahtumassa, ja työntekijöitä voi tulla tapaamaan SANLin kotoutumistoiminnan yhteiselle pisteelle.

Lisätietoa tulevasta ohjelmasta ja näiden tarkat aikataulut päivitetään pian Aurorasin verkkosivuille ja Facebook-kanavalle. Tervetuloa mukaan!

Auroran päivän seminaari 10.3.2023: Elävät esimerkit

13.02.23

Auroran päivän seminaari: Elävät esimerkit – Suomeen muuttaneiden koulutettujen naisten työllistyminen.
Aika: perjantai 10.3. klo 17.15.-19.30.
Paikka: Eurooppasaliin (Malminkatu 16, 00100 Helsinki)

Tulevaisuuden työllisten määrä huolestuttaa Suomessa. Apua toivotaan mm. työperäisestä maahanmuutosta. Miten ovat työllistyneet Suomessa jo asuvat koulutetut naiset? Mikä rooli on suomen kielen taidolla? Auroras-verkoston jäsenet kertovat omista kokemuksistaan.
Ilmoittaudu tästä linkistä.
Auroran päivän tilaisuus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 ja sen jälkeen lähes vuosittain. Teemoina on ollut ajankohtaisia, koulutettuja, kansainvälisiä naisia kiinnostavia aiheita.

Hae mukaan ohjausryhmätyöhömme

10.01.23

Haluatko olla mukana määrittelemässä Auroras-toiminnan tulevaisuutta ja päättämässä toimintamme suuntaviivoista? Kiinnostaisiko sinua sukeltaa toimintamme organisoinnin maailmaan? Haluatko hyödyntää osaamistasi ja toimia muiden hyväksi? Haemme nyt Auroras-verkoston ohjausryhmään uusia jäseniä vahvistamaan ja monipuolistamaan kentältä tulevaa asiantuntijajoukkoamme.

Ohjausryhmän jäsenyyskausi on kolmevuotinen ja kokouksia pidämme noin viisi vuodessa. Voit hakea jäsenyyttä lomakkeella, jossa kerrot lyhyesti asiantuntemuksestasi ja motivaatiostasi tehtävään. Korvaamme pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevien jäsenten kokousmatkakulut. Haku päättyy 19.1.2023. Valinnat tehdään SANL:n keskushallituksen kokouksessa 21.1.2023, jonka jälkeen niistä tiedotetaan kaikille hakijoille.

Työpaikat: koordinaattori vakituiseen työsuhteeseen

20.12.22

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallinnoima Auroras-toiminta järjestää työelämäaiheista ryhmämentorointia maahan muuttaneille naisille. Verkostolla on toimintaa Suomessa useilla eri paikkakunnilla. Toimistomme sijaitsee Helsingissä Etu-Töölössä. Nyt etsimme tiimiimme vakituista koordinaattoria kokoaikaisella työajalla helmi/maaliskuun alusta lähtien.

Auroras-verkoston tarkoitus on koulutettujen naisten suomen kielen taidon ja työllistymismahdollisuuksien parantaminen. Toimintaa on järjestetty vuodesta 2012. Verkosto yhdistää ainutlaatuisella tavalla kansainvälisten naisten vertaistuen sekä suomalaisten työelämässä kokeneiden ohjaajien tuen ja heidän verkostonsa. Osana toimintaa järjestetään myös valtakunnallisia verkostoitumistapahtumia, joissa myös toimintaan aiemmin osallistuneet voivat ylläpitää verkostojaan. Lisätietoja toiminnasta löydät verkkosivuiltamme auroras.fi.

Koordinaattori vastaa toiminnan markkinoinnista, ryhmien organisoimisesta, laajentumisesta ja viestinnästä. Lisäksi koordinaattori vastaa toiminnan yhteistyösuhteista. Työ suoritetaan tiimityönä yhdessä toimintaan palkattavan asiantuntijan kanssa. Työ sisältää harvakseltaan ilta- ja viikonlopputyötä.

Tehtävässä suoriutuminen edellyttää osaamista mentoroinnista ja/tai työelämäaiheisesta toiminnasta. Toivomme lisäksi kokemusta viestinnän tehtävistä ja/tai markkinointitehtävistä. Arvostamme kokemusta ja ymmärrystä vapaaehtoistyön tukemisesta ja kouluttamisesta, hyviä vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä ja kokemusta konseptoinnista. Jos sinulta löytyy lisäksi kokemusta Stea-rahoitteisesta toiminnasta, tavoitteiden mittaamisesta ja kehittämistyöstä, olet täydellinen hakija meille. Emme edellytä sinun täyttävän jokaista hakukriteeriä, sillä työssä on erinomainen mahdollisuus kehittyä ja tehtäviin perehdytetään toivomallasi tavalla.

Tarjoamme kiinnostavan ja palkitsevan työn, iloisen ja huolehtivaisen työyhteisön sekä lounasedun. Meillä on myös hyvät mahdollisuudet etätyöskentelyyn. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia ihmisiä sekä eri kieli-, kulttuuri- tai muihin väestöryhmiin kuuluvia.

Palkka on 3200-3350 € / kk kokemuksesta riippuen. Työ alkaa sopimuksen mukaan helmi/maaliskuussa 2023.

Lähetä ansioluettelosi ja hakemuksesi pdf-muodossa nimelläsi nimettynä perjantaihin 13.1.2023 klo 12 mennessä osoitteeseen info@luetaanyhdessa.fi. Merkitse viestin otsikoksi koordinaattori. Järjestämme kaksi haastattelukierrosta, joista ensimmäinen järjestetään to 19.1- pe 20.1 ja toinen ti 24.1. Ilmoitamme kaikille hakijoille hakuprosessin jatkosta ti 17.1. mennessä. Työsuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Henna-Maija Syrjälä henna-maija.syrjala@luetaanyhdessa.fi p. 0451174282 keskiviikkona 4.1. ja 11.1. klo 12–15 sekä torstaina 12.1. klo 12–15.

Yritysvierailulla

28.11.22

Auroras-verkoston tavoite on auttaa Suomessa asuvia koulutettuja naisia työllistymään kehittämällä suomen kielen taitoa ja lisäämällä tietoa työelämästä. Yksi hyvä keino tiedon lisäämiseen ovat yritysvierailut. Syksyn etäryhmä vieraili Academic Work -yrityksessä Espoon Keilaniemessä keskiviikkona 24.11.

Yrityksen slogan on ”home of young professionals”, mutta se ei tarkoita iällisesti nuoria vaan myös uutta uraa etsiviä ja uran suunnan vaihtajia. Kohteena yritys on siis hyvin kiinnostava Auroras-verkostolle.

Auroras-naisille yrityksestä kertoivat kaksi rekrytoinnin ammattilaista. Keskustelu oli hyvin vilkasta ja osallistujat esittivät aktiivisesti kysymyksiä. Mukana olleet totesivat, että vierailu oli todella mielenkiintoinen ja siellä sai paljon hyödyllistä tietoa. Nyt he mm. ymmärtävät paremmin, miten rekrytointi etenee. He saivat myös vinkkejä motivaatiokirjeeseen, työhaastatteluun ja palkkatoiveiden esittämiseen.

Ryhmäläiset saivat hyvää palautetta suomen kielen taidostaan ja rohkaisua käyttää aina kuin mahdollista suomen kieltä arjessa.

Vaasassa alkaa uusi mentorointikausi

19.09.22
Koulutetuille maahanmuuttajataustaisille naisille suunnatusta ryhmästä saa tukea työnhakuun ja verkostoitumiseen.

Vaasan yliopiston SIMHE-palvelut (Supporting Immigrants In Higher Education) sekä Vaasan seudun Auroras-verkosto järjestävät mentorointiryhmän maahanmuuttajataustaisille naisille lukuvuoden 2022–2023 aikana.

Mentorointiryhmässä on mukana mentoreita ja aktoreita, eli valmennettavia. Mentorit ovat suomalaista työelämää tuntevia, hyvin suomea puhuvia naisia. Aktorit ovat Suomeen muuttaneita koulutettuja naisia, jotka haluavat tietoa suomalaisesta työelämästä. Aktoreilta toivotaan riittävää suomen kielen taitoa, koska tapaamisissa puhutaan suomea.

Aktorina:

  •        opit tunnistamaan ja kehittämään omaa osaamistasi
  •        saat käytännön työkaluja työnhakuun (CV, työhakemus, LinkedIn)
  •        saat tietoa suomalaisesta työelämästä
  •        opit työelämässä tarvittavaa suomen kielen taitoa
  •        saat apua verkostoitumiseen.

Mentorointiryhmän tapaamiset:

  • 3.11.2022 klo 17.00–19.30 Aloitustapaaminen
  • 19.1.2023 klo 17.00–19.30 Välitapaaminen
  • 23.3.2023 klo 17.00–19.30 Välitapaaminen
  • 1.6.2023 klo 17.00–19.30 Lopputapaaminen

Ryhmätapaamiset järjestetään Vaasan yliopiston tiloissa osoitteessa Wolffintie 34, 65200 Vaasa. Tarkempi ohjelma ja mahdolliset teemat tapaamisille ilmoitetaan myöhemmin. Ryhmätapaamisten välisenä aikana mentori–aktori-työskentelyparit tapaavat toisiaan oman aikataulun mukaan.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu aktoriksi 30.9.2022 mennessä lomakkeella. Ryhmään otetaan mukaan noin kymmenen aktoria. Osallistuminen on maksutonta.

Mentoreiksi voivat ilmoittautua koulutetut, suomalaista työelämää hyvin tuntevat naiset.
Ilmoittautuminen mentoriksi ja muut tiedustelut: SIMHE-palvelujen projektipäällikkö Sanna Valkosalo, +358 29 449 8522, simhe.lists@uwasa.fi.

Lue lisää Auroras-verkoston mentoroinnista.

Syksyn ryhmät pääkaupunkiseudulla

17.08.22

Syksyksi suunnittelemme ryhmiä Keskustakirjasto Oodiin, Vantaan Myyrmäkeen, Espoon Matinkylään sekä etänä Zoomiin. Ryhmille järjestetään yhteinen aloitustilaisuus 31.8. klo 18 Rikhardinkadun kirjaston Aurora-ryhmätilassa.
Auroras-verkosto tarjoaa suomenkielistä toimintaa koulutetuille maahanmuuttajataustaisille naisille. Tavoitteena on tukea työllistymistä parantamalla suomen kielen taitoa, antamalla tietoa suomalaisesta työelämästä ja auttamalla verkostoitumaan.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan keskusteluryhmiin, niin ilmoittaudu linkistä: Syksyn 2022 ryhmät.

Lisätietoa ryhmien toiminnasta voit lukea: auroras.fi/tule-mukaan/ryhmat.

Kerroimme ryhmistä myös Auroras-verkoston uutiskirjeessä.

Vaasan seudun mentoroinnista hyvää palautetta

15.06.22

Vaasan seudulla syksyllä 2021 aloittaneet työelämämentorointiparit päättivät kauden 9.6.2022. Parit tapasivat tavallisimmin kerran tai kaksi kuukaudessa. Palautetta kerättiin sekä aktoreilta että mentoreilta. Keskusteluja käytiin molempien koulutuksesta, osaamisesta, työkokemuksesta.

Auroras-verkoston uutiskirje 3/2022

05.06.22
Auroras-verkoston uutiskirje 3/2022
28.5.2022

 

AURORAS-VERKOSTON KESKUSTELURYHMÄT SYKSYLLÄ 2022

Suunnittelemme nyt uuden kauden aloitusta syksyksi. Kevään tapaan ryhmiä tulee todennäköisesti Keskustakirjasto Oodiin, Tikkurilan kirjastoon sekä etänä Zoomiin. Voimme aloittaa ryhmiä muuallakin, esimerkiksi Espoossa: keskustassa, Matinkylässä, Otaniemessä ja Tapiolassa sekä Vantaan Myyrmäessä ja Helsingin Itäkeskuksessa.

Auroras-verkosto tarjoaa suomenkielistä toimintaa koulutetuille maahanmuuttajataustaisille naisille. Tavoitteena on tukea työllistymistä parantamalla suomen kielen taitoa, antamalla tietoa suomalaisesta työelämästä ja auttamalla verkostoitumaan.

Lisätietoa ryhmien toiminnasta voit lukea: auroras.fi/tule-mukaan/ryhmat.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan keskusteluryhmiin, niin ilmoittaudu linkistä: Syksyn 2022 ryhmät. Voit myös jakaa linkin muille, joita kiinnostaa suomen kielen taidon kehittäminen.

 

YHDESSÄ

Auroras-verkosto on toiminut 10 vuotta. Viime vuosina tärkeänä toimintamuotona ovat olleet keskusteluryhmät, joissa Suomeen muuttaneet koulutetut naiset ovat voineet parantaa suomen kielen taitoaan työelämään liittyvistä aiheista keskustellen. Ohjaajina ryhmissä on suomalaisia eri alojen pitkän työkokemuksen omaavia koulutettuja naisia, jotka tuovat toimintaan mukaan omat verkostonsa.

Pysyvämpää verkostoa ja kohtaamisia olemme rakentaneet järjestämällä mm. Auroran päivän seminaarin sekä ylläpitämällä keskustelua sosiaalisen median ryhmissä Facebookissa ja LinkedIn:ssä. Rohkaisemmekin kaikkia keskusteluryhmiin osallistuneita liittymään LinkedIn-ryhmään, jotta he jatkossakin voivat saada vinkkejä mahdollisuuksista työllistyä omaa koulutustaan vastaavasti.

Lisätietoa ajankohtaisista asioista löydät aina kotisivuiltamme, FB-sivuilta ja LinkedIn-profiilistamme!

Auroras toimii osana Akateemisten naisten liittoa. Paikallisyhdistysten kanssa suunnitellaan tiiviimpää yhteistyötä. Voit tutustua paikallisyhdistyksiin esittelyvideoilla.

Paranna mahdollisuuksiasi ja tutustu kiinnostaviin naisiin Auroras-verkostossa!

Anna myös vinkki tutuillesi, että hekin liittyisivät Auroras-verkoston uutiskirjeen saajiin ja saisivat tietoa verkoston toiminnasta. Uutiskirjeen voi tilata Auroras.fi-sivustolta.

 

Copyright © 2022 Auroras-verkosto, All rights reserved.

AURORAN PÄIVÄN SEMINAARI 10.3.2022

14.02.22

Juhlistamme Auroran nimipäivää järjestämällä perinteisesti seminaarin torstaina 10.3.22 klo 17–20

Teemana on yrittäjyys – tule kuulemaan yrittäjien tarinoita ja saamaan vinkkejä yritystoimintaan. 

Ohjelma

Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Helsingin Yrittäjänaisten kanssa
Uudenmaankatu 23 A 2, 00120 Helsinki.

Ilmoittaudu tilaisuuteen tällä lomakkeella.

TERVETULOA! 

Auroras-verkoston uutiskirje 6/2021

23.12.21

Vuoden viimeinen uutiskirjeemme on ilmestynyt, voit käydä lukemassa sen täältä: https://mailchi.mp/100dbbc4724f/auroras-verkoston-uutiskirje-19213793

Uutiskirjeessä seuraavat aiheet:

  • Päätösseminaarissa kuultiin kokemuksia hankkeessa mukana olleilta
  • Syksyn ryhmissä päästiin jälleen keskustelemaan ja oppimaan uutta
  • Muistutus ryhmien palaute- ja raportointilomakkeiden täyttämisestä
  • Hanke tulee päätökseensä, vapaaehtoistoiminta jatkuu
  • Helsingin keskustan Auroras-ryhmä koulutetuille naisille aloittaa 3.2.2022
  • Rauhallista joulua!

Tämän uutiskirjeen myötä kiitämme kuluneesta vuodesta kaikkia teitä, jotka olette olleet tavalla tai toisella mukana Auroras-verkoston toiminnassa tai seuranneet sitä. Ihanaa, valoisaa alkavaa vuotta 2022!

Päätösseminaarissa juhlistettiin Auroras-hanketta

22.12.21

Auroras-hankkeen päätösseminaari järjestettiin Kulttuurikeskus Caisan Auditoriossa, lauantaina 4.12.2021 klo 12-16. Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille, puhujille sekä yleisölle niin paikan päällä kuin verkossa! Seminaari järjestettiin hybridimuotoisena ja tallenteen pääset katsomaan Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) YouTube-kanavalta.

Mukana puhumassa olivat ohjausryhmän puheenjohtaja, Olga Silfver, pääkaupunkiseudun pitkäaikainen vapaaehtoinen ja Helsingin keskustan mentori, Helena Mansio, Auroras-aktorit Liina Lipre, Aleksandra Krutova ja Ramze Hanyova sekä mentorit Heli Isohookana ja Tarja Hailikari. Lisäksi kuulimme videon välityksellä Vaasan Auroras-toiminnasta ohjausryhmän jäseneltä Ivanka Capovalta, sekä terveiset aktoreilta Samar Jinbalat ja Bilge Üner. Seminaarissa julkistettiin myös Auroras-toimintaa esittelevä uusi video, jonka on tehnyt syksyn 2021 kotiäitien etäryhmän mentori ja elokuvaohjaaja Jaana Puhakka. Video löytyy täältä.

Seminaarin avannut Olga nosti esiin Auroras-hankkeessa tehdyn työn yhteiskunnallisen merkityksen. Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa ja erityisesti ulkomailla syntyneiden naisten työllisyysaste on huomattavasti alhaisempi verrattuna Suomessa syntyneisiin naisiin ja miehiin, mutta myös verrattuna ulkomailla syntyneisiin miehiin. Auroras-verkostossa on vastattu maahan muuttaneiden naisten raportoimiin työllistymisen esteisiin: kielitaidon ja verkostojen puutteeseen. Verkostojen syntyminen ja kielitaidon vahvistuminen tarvitsevat vastavuoroisuutta, hyväksyntää ja voimaantumista. Viranomaispalveluilla ei tähän ole mahdollisuutta ja siksi ainoastaan tasavertaisella vuorovaikutuksella, kuuluvuuden tunteen syntymisellä, saavutetaan kestävää tulosta. Vapaaehtoisten tekemä työ on tässä mielessä ensisijaisen arvokasta ja heidän antamansa aika korvaamatonta. Auroras-hankkeella on pyritty mahdollistamaan vapaaehtoisille puitteet heidän tekemälleen työlle. Olga kiittikin niin mukana olleita vapaaehtoisia, hankkeen työntekijöitä kuin SANL:n johtoa tuen hakemisesta verkostolle ja rahoittajia STEA:a sekä Opetushallitusta, jotka ovat uskoneet hankkeen visioon.

Helena jatkoi omassa puheenvuorossaan kertoen Auroras-hankkeen taustoista ja verkostosta ennen hankerahoitusta. Tässä hänellä oli apunaan verkoston perustajajäsenistöön kuuluvan ja hankkeen ohjausryhmän jäsenen Virve Obolgogianin esitys. Auroras-verkosto on jo vuodesta 2012 lähtien järjestänyt seminaareja, keskusteluryhmiä sekä yritysvierailuja. Tärkeitä painopisteitä ovat olleet työelämän suomen kielen taidon kehittäminen, työelämätaitojen oppiminen ja työkulttuuriin tutustuminen sekä oman toimialan verkostojen luominen. Nämä ovat kantaneet aina hankkeeseen asti. Mentorina Helena on halunnut jakaa omia kokemuksiaan, keskustella, kuunnella ja olla läsnä maahan muuttaneille naisille sekä kulkea heidän rinnallaan. Tämä vaatii mentorilta aitoa kiinnostusta ihmisiä kohtaan ja uskallusta heittäytyä.

Auroras-hankkeen aktorit Ramze, Aleksandra ja Liina osallistuivat Rohkaisevia tarinoita -paneelikeskusteluun. Keskustelussa kuultiin heidän ajatuksiaan muun muassa sopeutumisesta Suomeen, suomen kielen oppimisesta, Auroras-toiminnasta saadusta tuesta sekä tulevaisuuden suunnitelmista. Kaikki keskusteluun osallistuneet saivat Auroras-toiminnasta todella paljon käytännön tukea esimerkiksi työhaastatteluihin, CV:n muokkaamiseen ja verkostoitumiseen. Aleksandralla ja Ramzella apu liittyi konkreettisesti työhakemusten ja ansioluettelon kirjoittamiseen ja Aleksandra painotti myös kohentuneen itsetunnon vaikutusta ja ryhmässä syntynyttä ystävyyttä. Ramze kertoi myös aina nauraneensa paljon ryhmänsä tapaamisissa. Liinalle Auroras-toiminnassa korostui verkoston tärkeys, kun hän rohkaistui kysymään yksilömentoria itselleen ryhmän keskeydyttyä koronan myötä. Mentorin verkostojen kautta Liina sai nykyisen työpaikkansa. Kaikki kokivat haluavansa myös jäädä Suomeen.

Tarja kertoi mentoroinnin olevan yksi merkittävimmistä uusista uristaan: "Palkka on erinomainen! Ei rahaa, mutta saan haastaa itseni joka perjantai. Olen löytänyt itsestäni opettajan ja saanut ylläpitää luovuutta ja tietoteknisiä taitoja. Olen saanut perehtyä suomalaiseen yhteiskuntaan monesta eri näkökulmasta." Tarja kertoi kokemukseensa perustuen ryhmien ja aktoreiden olevan hyvin erilaisia. Työelämämentoroinnin lisäksi erityisesti kotiäitien ryhmässä mentorointi voi olla hyvin monenlaista ja keskittyä myös kaikkiin suomalaista yhteiskuntaa koskeviin taitoihin.

Heli kertoi toimineensa mentorina vuodesta 2019 lähtien, siis koko hankkeen ajan. Hän sanoo mentoroinnin avartaneen ajatteluaan. Omaa maataan, Suomea, hän on päässyt katsomaan uusin silmin. "Sanotaan, että 0pettaessaan oppii itsekin paljon ja tämä on ollut oppimismatka". Heli painotti puheenvuorossaan, kuinka tärkeää on huolehtia Suomessa jo olevista pätevistä, kouluttautuneista ja motivoituneista maahan muuttaneista, joiden osaaminen tulisi ottaa määrätietoisemmin käyttöön. Aktoreille hänellä oli viesti: "kielen oppiminen on elinikäinen prosessi". Pääasia ei tulisi olla kieliopissa ja oikeakielisyydessä, vaan vuorovaikutuksessa on tärkeä muistaa myös kuulluksi tuleminen, läsnäolo ja ymmärtäminen. Helin mukaan tulisikin puhua kaikkien meidän, myös suomalaisten vuorovaikutustaidoista, eikä yksipuolisesti toisen kielitaidosta.

Tähän lämminhenkiseen päätösseminaariin oli hienoa lopettaa hankkeen kolmivuotinen taival. Kiitos koko Auroras-verkostolle, kaikille mukana olleille vuosien varrella, nyt ja tulevaisuudessa. Toivotamme rauhallista joulua ja iloista uutta vuotta!

Auroras-hankkeen päätösseminaari lauantaina 4.12. - vielä ehdit ilmoittautua!

22.11.21

Auroras-hanke on tulossa päätökseensä ja sitä juhlistetaan päätösseminaarin muodossa! Vuonna 2018 alkaneessa hankkeessa on kehitetty toimintaa, jonka juuret juontavat aina vuoteen 2012 asti. Auroras-verkosto ja sen järjestämä työelämämentorointi maahanmuuttajataustaisille naisille eivät suinkaan lopu, vaan vapaaehtoisvoimin toiminut verkosto ja mentorointi jatkuvat edelleen myös tulevina vuosina. Haluamme kuitenkin kiittää tässä kohti kaikkia toiminnassamme mukana olleita aktoreita, mentoreita sekä muita vapaaehtoisia unohtamatta korvaamattomia yhteistyökumppaneitamme. Tervetuloa seminaariin kuulemaan Auroras-hankkeen saavutuksista sekä mukana olleiden kokemuksia!

Auroras-hankkeen päätösseminaari järjestetään lauantaina 4.12.2021 klo 12–16 Kulttuurikeskus Caisan Auditoriossa, Helsingin Kalliossa (osoite Kaikukatu 4 B, 00530 Helsinki). Tilaisuuteen mahtuu noin 80 henkilöä paikan päälle ja sen yhteyteen on järjestetty kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen seminaarin liveyleisöksi on auki torstaihin 25.11. asti. Ohjelma tullaan striimaamaan, joten voit katsoa lähetystä myös verkossa.

Ilmoittaudu päätösseminaariin tällä lomakkeella: https://forms.gle/Qugk3Y37SacRM9C5A

Päätösseminaarin alustava ohjelma:

11.30 Ilmoittautuminen, kahvi, tee
12.00 Seminaarin avaus, Olga Silfver, ohjausryhmän puheenjohtaja
12.20 Auroras – koulutus yhdistää naisia, Helena Mansio, pk-seudun vapaaehtoinen ja Helsingin keskustan ryhmän mentori
12.40 Video Auroras-toiminnasta, Jaana Puhakka, Kotiäitien etäryhmän mentori
12.50 Katsaus Auroras-hankkeeseen 2018–2021, verkoston työntekijät
13.20 Vaasan toiminnan videoesittely, Ivanka Capova, ohjausryhmän jäsen ja Kirsti Eneberg, Vaasan vapaaehtoinen
13.30 Tauko, kahvi, tee, pientä suolaista ja makeaa
14.00 Rohkaisevia tarinoita, aktorit
Liina Lipre
Bilge Üner
Aleksandra Krutova
Ramze Hanyova
15.00 Kokemuksia mentoroinnista, mentorit
Heli Isohookana, Matinkylän ryhmä
Tarja Hailikari, Itäkeskuksen kotiäitien ryhmä
15.45 Päätössanat ja kiitokset, verkoston työntekijät
16.00 Lopetus

Kaikissa seminaariin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä hankekehittäjäämme Johanna Teerijokeen: johanna.teerijoki@auroras.fi, p. 045 168 7421. Lähetämme ilmoittautuneille tarkempia tietoja seminaarista vielä ilmoittautumisen sulkeuduttua. Tervetuloa mukaan!

Rohkaisevia tarinoita: Hatice Altun

17.11.21

Rohkaisevilla tarinoilla haluamme tuoda esiin Suomeen muuttaneiden naisten erilaisia tarinoita ja toivomme niistä löytyvän myös muita kannustavia kokemuksia. 

Hatice on kotoisin Turkista ja asunut Suomessa jo seitsemän vuotta. Auroras-ryhmään osallistuminen toi selkeyttä tulevaisuuden suunnitelmiin ja nyt haaveissa on sosionomin ammatti.

Hatice on opiskellut turkin kielen opettajaksi. Hän teki yliopistossa turkin kielen ja kirjallisuuden sekä pedagogisia opintoja. Valmistuttuaan Hatice kuitenkin muutti Suomeen, joten työkokemusta hänelle ei ehtinyt opettamisesta kertyä. Haticen toi Lappeenrantaan hänen miehensä työ, ja nyt perheessä on myös kaksi pientä lasta. Opetushallituksen tutkinnon rinnastuksen mukaan Haticen tutkinnosta puuttuu parisenkymmentä pedagogisten opintojen opintopistettä.

Asuessaan Suomessa Hatice on käynyt suomen kielen kursseilla ja läpäissyt YKI-testin. Hän työskenteli myös kolmessa eri koulussa koulunkäynninohjaajana. Työnkuva ei kuitenkaan ollut oikea juuri Haticelle, vaikka koulun ilmapiiristä hän täällä tykkäsikin. Auroras-ryhmässä Hatice sai selkeyttä ammatinvalintaansa ja uramahdollisuuksiinsa Suomessa, koska turkin kielen opettajana hän koki vaikeaksi löytää työtä omalla alallaan.

Aiemmin Hatice oli hakenut itselleen sopivaa ammattia kokeilemalla ja työkokemusta on kertynyt monelta eri alalta. Suomen kielen kurssin jälkeen hän teki työkokeiluja ja harjoitteluja sekä oli töissä erilaisissa paikoissa. Kevään Auroras-ryhmässä muiden kokemuksia kuultuaan häntä alkoi kiinnostaa sosionomin ammatti. Hän selvitti netistä, missä sosionomiksi voisi opiskella sekä millaista kielitaitoa ja opintoja hän tarvitsisi. Hän innostui ajatuksesta: ”Jos minä opiskelen sosionomiksi ja minulla on opettajan todistus, voin saada töitä humanistiselta alalta.” Hatice ajatteli opiskelun varmasti auttavan häntä eteenpäin työurallaan. Ryhmästäkin hän sai kannustusta: kurssi olisi hänelle hyödyllinen.

Hatice tutustui Auroras-ryhmään opetus- ja kulttuuriministeriön tukemien korkeakoulujen SIMHE-palveluiden (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) kautta. Hän naurahtaakin, että ”Hatice ennen ja jälkeen” Auroras-ryhmän on kuin kaksi eri ihmistä. Ennen häntä mietitytti kovasti, mitä hän haluaisi tehdä, missä haluaisi työskennellä tai mikä olisi hyvä hänelle. Hän koki ajatustensa olevan sekaisin, koska hän vietti paljon aikaa vain kotona lastensa kanssa. Auroras-ryhmästä hän löysi vertaisiaan, naisia samanlaisessa tilanteessa: pienten lasten äitejä, jotka miettivät omaa työllistymistään. Hatice saikin ryhmästä kavereita. Ryhmässä kerrottiin avoimesti omasta elämästä ja autettiin pohtimaan, mitä Hatice voisi tehdä, mikä työ- tai koulutuspolku hänelle sopisi. Ryhmän keskusteluissa häntä kannustettiin rohkeasti tekemään erilaisia asioita. Ensiksi Hatice saikin MLL:n Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -vapaaehtoisohjelman kautta suomalaisen kaverin. Hänelle ehdotettiin myös maahanmuuttajille tarkoitettua valmentavaa kurssia, jollaiselle hän nyt osallistuu Savoniassa.

Kesällä Hatice lähti lomalle Turkkiin ja mietti omia suunnitelmiaan käydessään samalla Diakin suomen kielen kurssia verkossa. Turkissa hän opiskeli myös turkin kielen opettamista ulkomaalaisille. Palattuaan Suomeen hän saikin osa-aikaisen työn turkin kielen opettajana. Hän opettaa nyt kerran viikossa alakoulussa turkin kieltä. Oppilaille kieli on vapaaehtoinen, joten pelko on, että opetus ei jatku, jos oppilaita ei ole riittävästi seuraavana vuonna. Hatice haluaisi ensin opettajan pätevyyden ja sitten opiskella sosionomiksi: ”Mikään ei ole mahdotonta!” Hatice jatkaa unelmansa tavoittelua, vaikka kokeekin olevansa vasta matkan keskivaiheilla. Hän kannustaa kaikkia rohkeasti opiskelemaan, kokeilemaan asioita ja puhumaan suomea. Hatice haluaisi sosionomina työskennellä lasten kanssa ja auttaa heitä. ”Lapsen näkökulma on minulle tärkeä asia”, Hatice tiivistää.

Auroras-ryhmän tapaamiset olivat Haticen elämäntilanteeseen hyviä, koska hän oli ollut äitiyslomalla kolme vuotta, eikä juurikaan päässyt puhumaan tänä aikana suomea. Valmentavan kurssin tehtävät ovat myös usein kirjallisia ja lastenhoitajan kanssa käydään läpi aina samat asiat. Hatice kysyy kuitenkin joka päivä: ”Miten on mennyt lapsen päivä? Mitä söi?” Hän kokee, että hänellä on vielä tarve kehittää suomen kieltään, erityisesti kielen puhumista.

Auroras-ryhmästä Hatice sai tukea ja siellä hän muodosti ystävyyssuhteita. Hän mainitsee hyvinä asioina ryhmässä käytetyn selkokielen ja tapaamisten ohjelman vaihtelevuuden. Hatice ajattelee, että Auroras-mentorointi kannustaa ajattelemaan. Ryhmän keskustelut jatkuivat ja jatkuvat edelleen myös WhatsAppissa – avun saaminen on sitä kautta helppoa ja apua voi aina kysyä.

 

Hatice Altun osallistui etänä järjestettyyn valtakunnalliseen kotiäitien Auroras-mentorointiryhmään keväällä 2021.

Auroras-verkoston uutiskirje 5/2021

09.11.21

Auroras-verkoston uutiskirje 5/2021 on julkaistu ja siinä kerromme erityisesti joulukuun alussa järjestettävästä hankkeen päätösseminaarista. Auroras-hankkeen päätösseminaari järjestetään lauantaina 4.12. klo 12-16 Kulttuurikeskus Caisan Auditoriossa, Helsingin Kalliossa. Tutustu ohjelmaan uutiskirjeestämme ja ilmoittaudu mukaan!

Uutiskirjeestä löydät seuraavat aiheet:

  • Päätösseminaari lauantaina 4.12. klo 12-16
  • Palaute- ja raportointilomakkeet ryhmille

Voit lukea uusimman uutiskirjeen kokonaisuudessaan täältä: https://mailchi.mp/a7920f49d756/auroras-verkoston-uutiskirje-19208265

Toivotamme kaikille lämmintä ja valoisaa talven odotusta!

 

Rohkaisevia tarinoita: Irina Efimova

27.10.21

Rohkaisevilla tarinoilla haluamme tuoda esiin Suomeen muuttaneiden naisten erilaisia tarinoita ja toivomme niistä löytyvän myös muita kannustavia kokemuksia. 

Irina on kotoisin Venäjältä ja muutti Suomeen vuonna 2018. Muuttoaan edeltävänä vuonna Irina meni naimisiin suomalaisen, venäjää puhuvan miehen kanssa, mikä toi hänet Suomeen.

Irina näkee oman tarinansa yksinkertaisena ja tavanomaisena – on yleistä, että ihmiset muuttavat toiseen maahan puolison takia. Irina oli ennen muuttoaan käynyt Suomessa vain kertaalleen turistina. Maa sekä kieli ovat siis hänelle uusia. Irina kertoo ajoittain kokevansa Suomen toiseksi kotimaakseen, mutta toisaalta asian olevan hänelle myös vaikea. Venäjällä hänellä oli ura, perhe ja ystäviä ja nyt kaikki on hänelle uutta. Hän on kaukana perheestään ja sen tuomasta tuesta. Hän on huomannut maiden välillä myös paljon eroja, mutta kaikessa on hyviä ja huonoja puolia. Irina asui ennen Pietarissa, kiireisessä kaupungissa, jossa hänen työmatkansa kesti jopa kaksi tuntia yhteen suuntaan. Hänellä ei siis ollut aikaa miettiä, mitä hän itse haluaisi tai mitä hän kaipaisi. Nyt hän kokee positiivisena asiana asua Helsingissä, rauhallisessa Suomessa. Hän hoiti lapsiaan kotona kaksi vuotta, mutta nyt hänen nuorimmaisensakin on päivähoidossa, joten hänellä on aikaa pysähtyä ja ajatella omaa polkuaan: mitä hän todella haluaa tehdä elämässään. Hän mainitsee kuitenkin, että Suomessa asuminen on ollut myös haastavaa. Lisäksi korona-ajan rajoitustoimet ovat toki vaikuttaneet tähän. Esimerkiksi tutustuminen uusiin ihmisiin on ollut vaikeampaa ja välillä hän kaipaa myös lomaa sekä erityisesti matkustamista.

Irina valmistui Valko-Venäjän yliopistosta englannin ja saksan kielen opettajaksi, mutta ei ole tehnyt opettajan työtä. Hän työskenteli logistiikka-alalla ja hänellä on siitä kokemusta yli kymmenen vuotta. Nyt hänen polkunsa onkin alkamassa alusta. Irinalla on meneillään kotoutumisaika, joka kestää kolme vuotta. Raskautensa aikana Irina pyysi tähän lisäaikaa. Kotoutumisaikaan kuuluu hänellä tällä hetkellä suomen kielen kurssi. Hän aloitti TE-toimiston kurssilla 2018 tasolla A0 ja kurssin päättyessä kielitaito oli kehittynyt tasolle A2.2. TE-toimistosta suositeltiinkin Irinalle suomen kielen opiskelun jatkamista. Toimiston testin jälkeen hänen kielitaitonsa arvioitiin B2-tasoiseksi, mikä johti hänet YKI-valmistavalle kurssille. Tähän hän osallistuu etänä.

Usein YKI-testin suorittamista ajatellaan vain kansalaisuuden saamisen kautta, mutta se antaa mahdollisuuksia myös muuhun. Irinan tapauksessa mahdollisuuden esimerkiksi hakea opiskelemaan yliopistoon. Hänellä on rinnastus opettajan tutkinnosta, mutta hän tarvitsee vielä lisää opintopisteitä täyden pätevyyden saamiseksi Suomessa. Tarkoitus olisikin opiskella pedagogiikkaa, jotta hän voisi työskennellä englannin kielen opettajana esimerkiksi ala-asteella. Irina sanoo kaiken riippuvan siitä, mitä tapahtuu ensi vuonna YKI-testin suorittamisen jälkeen. Jos hän ei saa töitä logistiikka-alalta, hän todennäköisesti harkitsee yliopistoon hakemista.

Irina toteaa töiden saamisen Suomesta olevan vaikeaa maahan muuttaneille ja sen riippuvan jopa sukunimestä. Irina ei ole vielä hakenut aktiivisesti töitä, mutta yrittää saada keikka- tai osa-aikaisia töitä palkkatuella logistiikka-alalta. Irina on katsellut erityisesti kansainvälisiä yrityksiä. Lisäksi hänellä on joitakin ystäviä, joiden lapsia hän voisi vahtia. Hänellä on myös ajatus oppisopimuskoulutuksesta, mutta tällä hetkellä hänellä onkin lähinnä paljon mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja – kaikki ovet ovat hänelle auki.

Auroras-ryhmään Irina hakeutui ollessaan lastensa kanssa kotona. Koronan takia oli vaikea ottaa yhteyttä toisiin ja hän löysi Auroras-ryhmän etsiessään toimintaa netistä. Irina kokee ryhmästä olleen kovasti apua hänen tilanteessaan: on hienoa, että mentorit ovat suomalaisia. He auttavat paljon juuri keskustelemalla. Irina tunnistaa tarvitsevansa suomen kielen puhumisessa lähinnä harjoitusta. Ainoita paikkoja, missä Irina pääsee harjoittamaan kielitaitoaan tällä hetkellä, on päiväkoti. Hän kuitenkin yrittää aina puhua suomea Kelassa, lääkäriaikaa varatessa tai naapureille jutellessaan.

Irina on joskus ajatellut vaihtavansa YKI-testin jälkeen sukunimeään miehensä suomalaiseen nimeen, mutta toteaa kuitenkin päättäväisesti perään, että haluaa todistaa, että kaikki on mahdollista ja hän voi tehdä kaiken itse omalla sukunimellään. Irinan mielestä työskentely vieraalla kielellä ei ole hänelle iso asia, mutta työhaastatteluun pääseminen on. Hän sanoo kuitenkin olevansa todella vahva, koska muutti Suomeen ja vaihtoi oman elämäntapansa täysin. Muutto oli hänelle ja toisaalta myös hänen Venäjälle jääneelle perheelleen iso muutos. Perheeseensä hän pitää säännöllisesti yhteyttä ja hänen äitinsäkin pääsi kesällä käymään, mikä tuntui helpotukselta. Irina luottaakin siihen, että kaikki järjestyy.

Irina pitää hyvänä asiana, että Suomessa on paljon sosiaalisia tapahtumia ja ryhmiä. Hän ei ole kokenut itseään yksinäiseksi ja on voinut kysyä apua aina tarvittaessa. Ihmiset ovat olleet hänen mukaansa ymmärtäväisiä ja avuliaita. Maahanmuuttajana muutos on iso, mutta sopeutuminen on merkki ihmisten vahvuudesta. Muille Suomeen muuttaneille Irina haluaa painottaa, että ”olemme yhdessä”, koska maahan muuttaneena ymmärtää myös toisten kokemuksia. Uudessa maassa pitää olla vahva ja löytää oma polkunsa. Suomessa on mahdollista pysähtyä ja miettiä rauhassa. Irina kertoo, että Venäjällä sanotaan Venäjän olevan mahdollisuuksien maa, mutta hänen mukaansa ”Suomi on mahdollisuuksien maa”.

 

Irina Efimova osallistui etänä järjestettyyn valtakunnalliseen kotiäitien Auroras-mentorointiryhmään keväällä 2021.

Rohkaisevia tarinoita: Bilge Üner

06.10.21

Rohkaisevilla tarinoilla haluamme tuoda esiin Suomeen muuttaneiden naisten erilaisia tarinoita ja toivomme niistä löytyvän myös muita kannustavia kokemuksia. 

Opettajana toimiva Bilge on kotoisin Turkista ja saapui Suomeen elokuussa 2018. Hän asuu Porvoossa ja työskentelee turkin kielen opettajana kansalaisopistossa.

Opettajana oleminen oli Bilgelle lapsuuden unelma. Vaikka Suomeen tulo ei ollut hänellä suunnitelmissa, kokee hän loistavana mahdollisuutena jatkaa rakkaassa ammatissaan maassa, jossa koulutuksen voidaan sanoa olevan yksi maailman parhaista. Bilge valmistui filologian kandidaatiksi Romaniasta ja on toiminut opettajana kymmenen vuotta eri ikäisten kanssa, kuten peruskoulussa, lukiossa sekä kielikursseilla. Lisäksi hän on ohjannut kielten opettajia sekä toiminut luokanohjaajana.

Vahvuuksikseen Bilge kuvailee muun muassa sosiaalisuuden, aktiivisuuden ja tunnollisuuden. Hän on avulias ja halukas oppimaan sekä avoin uudelle. Bilge rakastaa uusien paikkojen löytämistä ja kulttuureja, tutkimista, opettamista ja oppimista. Tämä kuuluukin kaikesta hänen kertomastaan. Bilge näkee selvästi haluavansa jatkaa työskentelyä koulutuksen alalla ja erityisesti häntä kiinnostaa koulutuksen ja sosiaalialan yhdistäminen. Hän haluaisi suorittaa myös maisterintutkinnon omalta alaltaan.

Suomeen tultuaan Bilge aloitti suomen kielen oppimisen oma-aloitteisesti netissä, kansalaisopistossa, Punaisen Ristin ja Luetaan yhdessä -ryhmissä sekä lukemalla lastenkirjoja. Hän jatkoi kielen opiskelua kotoutumiskoulutuksessa ja on parhaillaan myös Helsingin yliopiston AKVA-koulutuksessa. Ennen Auroras-ryhmää Bilge oli osallistunut Womento-mentorointiin Careerian kotoutumiskoulutuksen opettajan vinkistä. Bilge päätti hakeutua Auroras-ryhmään oppiakseen suomalaisesta työelämästä ja siitä, miten edetä uutena tulokkaana Suomessa. Bilge näki järjestelmän olevan erilainen kuin kotimaassaan ja halusikin tästä syystä oppia tuntemaan sen paremmin ja kartoittamaan oman polkunsa. Kotoutumiskoulutuksen aloitettuaan Bilge sai myös osa-aikatyötä omalta alaltaan. Hakiessaan uudelleen töitä hän hyödynsi Womento- ja Auroras-ryhmistä oppimaansa ja kirjoitti hakemuksiaan nyt suomeksi eikä englanniksi. Erona aiempaan hän rupesikin saamaan palautetta lähes kaikista hakemistaan työpaikoista. Porvoossa työskentelyn lisäksi Bilge aloitti tänä syksynä opettamisen verkon välityksellä myös Lappeenrannassa, Hämeenlinnassa ja Tampereella.

Auroras-ryhmä auttoi Bilgeä huomaamaan, että pienemmälläkin kielitaidolla on mahdollista kommunikoida muiden kanssa ja ilmaista itseään. Hän oppi monia suomalaisia termejä ja sanoja sekä työnhakemisesta omalta alaltaan, työhaastatteluista ja työkulttuurista. Ryhmä auttoi häntä tuntemaan itseään paremmin ja esimerkiksi löytämään omia vahvuuksiaan. Tärkeintä Bilgelle oli, että mentorit ymmärsivät, hymyilivät ja auttoivat. Hän huomasi saavansa aina apua ja että mentorit tekivät parhaansa vapaaehtoisina. Bilge kiittää etäryhmänsä mentoreita, Hannamaria, Marjaa ja Anna-Leenaa. Hän tunsi vahvasti naisten solidaarisuuden ja haluaa kannustaa muitakin liittymään erilaisiin mentorointiryhmiin: ”älä pelkää kokeilla jotakin uutta!”.

Bilge sanoo viisaasti, että jokaisella meillä on jokin vahvuus ja se pienikin juttu voi olla onnistumisen avain. Hänelle itselleen on tärkeää tutkia ja oppia uusia asioita. Bilge osallistuukin koulutuksiin ja seminaareihin ja kertoo haluavansa aina kehittyä pysyäkseen mukana maailman muutoksessa. Itse Bilge sanoo olevansa onnekas, että hänen vanhempansa halusivat hänen kouluttautuvan ja saavan töitä, koska esimerkiksi hänen äitiään ei lähetetty tyttönä kouluun. Hän kokee, että hänen perheellään onkin ollut suuri vaikutus siihen, mitä hän on saavuttanut. Samoin merkittävinä Bilge pitää myös opettajia erityisesti peruskoulussa.

Työelämän eroista kotimaahansa verrattuna Bilge mainitsee esimerkiksi sen, että Suomessa arvostetaan tasa-arvoa ja että asiat ovat täällä järjestelmällisiä ja säänneltyjä. Hän kokee myös saaneensa välitöntä tukea aina kohdatessaan ongelmia. Omaa aikaa Bilgellä on selvästi enemmän kuin työskennellessään Turkissa. Tämä aika täyttyy esimerkiksi vapaaehtoistyöllä, mattojen kutomisella, ruuanlaitolla ja valokuvaamisella. Kotimaastaan Bilge kaipaa perhettään, ystäviä ja omia opiskelijoitaan, mutta teknologian avulla on kuitenkin helppo pitää yhteyttä esimerkiksi videopuheluin.

Muita maahan muuttaneita Bilge kannustaisi jatkamaan eteenpäin siitäkin huolimatta, että aluksi asiat tuntuvat hitailta. Tärkeänä hän pitää itsensä kehittämistä ja suomen kielen oppimista. Bilge tunnistaa, että on normaalia kokea negatiivisia tunteita kieltä oppiessa. Omaksi puutteekseen hän mainitsee olevansa hätäinen oppimaan kieliä ja toisaalta jännittävänsä virheiden tekemistä. Prosessi on aikaavievä ja vaatiikin paljon kärsivällisyyttä. Bilge toteaa kuitenkin, että ”sinun on oltava rohkea kielen oppimisen aikana, emme saa luovuttaa!” Tätä neuvoa hän näyttää myös itse noudattavan.

Yhteyden pitäminen suomalaisiin näyttäytyy Bilgelle erittäin tärkeänä. Hän sanoo omasta kokemuksestaan suomalaisten olevan erittäin avuliaita, ymmärtäviä ja rohkaisevia. Heidän avullaan hän on itse onnistunut voittamaan joitakin elämänsä esteitä ja siirtymään eteenpäin. Bilge on tutustunut suomalaisiin muun muassa käymällä kirjastossa ja Punaisen Ristin toiminnassa sekä tekemällä vapaaehtoistyötä. Hän kokee, että jokaisen ihmisen tapaamiselle on syynsä: tarvitset heitä joko muuttaaksesi elämäsi tai he tarvitsevat sinua muuttaakseen omaansa. Bilge vertaa maailmaa kouluksi ja omaa elämäämme kokeeseen: ”Elämän koetuksissa sinulla ei ole pyyhekumia. Siksi opit virheistäsi”. Jokainen ihminen, jonka elämässään tapaa, voikin olla eräänlainen opettaja, koska aina on varmasti jotain, mitä voi toiselta oppia!

 

Bilge Üner osallistui keväällä 2021 etäyhteyksin järjestettyyn valtakunnalliseen Auroras-mentorointiryhmään Zoomissa.

Vaasan yksilömentorointi alkamassa pian – ehdit vielä ilmoittautua mukaan!

24.09.21

Työelämäaiheinen yksilömentorointi alkaa Vaasassa marraskuun ensimmäisellä viikolla. Työelämämentorointi aloitetaan mentorien ja aktorien yhteisellä kokoontumisella ja se päättyy touko-kesäkuun vaihteessa 2022.

Yksilömentoroinnissa muodostamme mentori-aktori-pareja, joiden koulutus tai työelämäkokemus ovat lähellä toisiaan. Tapaamisista sovitaan yhdessä aktorin sekä mentorin kesken. Jokainen aktori tapaa oman mentorinsa 1-2 kertaa kuukaudessa tai on hänen kanssaan etäyhteydessä. Koko ryhmällä on jakson aikana myös kolme yhteistä tapaamista.

Voit hakea aktoriksi jos olet Suomeen muuttanut nainen, jolla on ammatti tai koulutus ja kykenet keskustelemaan suomen tai ruotsin kielellä. Mentorointi soveltuu sinulle, jos haluat löytää töitä, olet vaihtamassa alaa tai haluat lisää tietoa suomalaisesta työelämästä. Mentoroinnin aikana kasvatat työelämäverkostoasi ja saat henkilökohtaista tukea omalla urapolullasi.

Ilmoittaudu mukaan 30.9. mennessä täyttämällä lomake!

Mikäli haluat lisää tietoa Vaasan yksilömentoroinnista, otathan yhteyttä Kirsti Enebergiin: kirsti.eneberg(a)gmail.com, p. 044 213 9937.

Rohkaisevia tarinoita: Aleksandra Krutova

15.09.21

Rohkaisevilla tarinoilla haluamme tuoda esiin Suomeen muuttaneiden naisten erilaisia tarinoita ja toivomme niistä löytyvän myös muita kannustavia kokemuksia. 

Aleksandra muutti Venäjältä Suomeen vuonna 2010. Kahden lapsen äitinä hänelle on kertynyt monipuolinen kokemus eri aloista niin opintojen kuin työnkin puolesta ja nyt tähtäimessä on nopea pääsy työelämään uudella alalla.

Aleksandra ehti juuri ennen Suomeen muuttoa valmistumaan kuvataiteen opettajaksi, mutta Suomessa hän lähti opiskelemaan ravintola- ja hotellialaa ja valmistui kokiksi. Tätä työtä hän teki usean vuoden, kunnes nyt pyrkii sosiaalialalle ja haluaisi työskennellä lasten kanssa. Lähihoitajan opintojaan Aleksandra suorittaa Omniassa, mutta toiveenaan hänellä olisi aloittaa mahdollisimman pian työ päiväkodissa. Tässä apuna on nykyisiin opintoihin liittyvä työharjoittelu, joka on vuorossa tänä syksynä.

Aleksandra kertoo olevansa kiinnostunut myös mahdollisesti oppisopimuskoulutuksesta ja yhtenä vaihtoehtona hänelle näyttäytyy avoimen yliopiston varhaiskasvatuksen etäopinnot. Varhaiskasvatuksen opintoja hän on miettinyt lähtevänsä suorittamaan jo Omnian opintojen ohessa, mutta tietenkin oman jaksamisensa puitteissa. Tulevaisuudessa hän voisi nähdä tekevänsä myös maahanmuuttajatyötä. Erilaisia mahdollisuuksia näyttää siis riittävän ja Aleksandralla tarmoa niiden selvittämiseen.

Vuosien varrella Aleksandra kokee kielitaitonsa sekä sosiaalisten taitojensa kasvaneen. Hän tunnistaa omat työelämätaitonsa ja koulutuksen tuoman osaamisen sekä kertoo motivaationsa kasvaneen uuden oppimisen ja työpaikan löytämisen suhteen. Työskennellessään kokkina, Aleksandra useasti mietti haluavansa vaihtaa alaa, mutta nyt äitiyslomallaan hän on saanut rohkeutta aloittaa tekemään sitä, mitä oikeasti haluaa.

Yhden suomen kielen kurssin Venäjällä käynyt Aleksandra kertoo suomen kielen oppimisen olleen aluksi todella vaikeaa, mutta ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen hän kertoo pikkuhiljaa oppineensa sen suomenkielisten opintojensa yhteydessä sekä viikonlopputöissään asiakaspalvelutehtävissä ja harjoittelemalla puhumista ollessaan joskus apuna kirpputorilla. Auroras-ryhmään hän löysi toisen lapsensa syntymän jälkeen keväällä 2021 oltuaan muutaman vuoden kotona esikoisensa kanssa ja ruvetessaan etsimään itselleen tekemistä kodin ulkopuolelta. Ilmoitus Auroras-ryhmästä löytyi Facebookin kautta ja nykyinen opiskelupaikka aukesi ryhmän aikana.

Aleksandra kokee Auroras-ryhmään osallistumisen ihanana mahdollisuutena äideille, jotka ovat kotona lasten kanssa ja viettävät paljon aikaa yksin. Hän koki oman kotiäideille suunnatun etäryhmänsä mukavana porukkana. Aleksandra kertoo ryhmässä olleen paljon hyvää materiaalia, kuten työelämään liittyviä sisältöjä sekä videoita selkosuomeksi. Hän toivookin vielä koronan hellitettyä pääsevänsä tapaamaan ihmisiä kasvotusten, koska etänä vieraan kielen puhuminen on ajoittain haasteellista katsekontaktin puuttuessa.

Aleksandra haluaa kannustaa maahan muuttaneita puhumaan rohkeasti suomen kieltä. Hän itse tietää kokemuksesta, että kielen oppiminen ei tapahdu nopeasti, vaan siihen tarvitaan aikaa. Hän tietää myös sen, että jos kieltä osaa vasta vähän, sitä saattaa pelätä käyttää ja siksi pysyä hiljaa tai puhua vähemmän. Aleksandra haluaakin rohkaista muita: ”Kannattaa puhua! Puhumalla kielen oppii.”

 

Aleksandra Krutova osallistui etänä järjestettyyn valtakunnalliseen kotiäitien Auroras-mentorointiryhmään keväällä 2021.

Auroras-verkoston syksyn aloitustilaisuus pidettiin 1.9. - ehdit vielä ilmoittautua ryhmiin!

02.09.21

Auroras-verkoston uudet mentorointiryhmät ovat pian alkamassa ja eilen 1.9. järjestimme syksyn yhteisen aloitustilaisuuden etäyhteydellä. Tapaamiseen osallistui verkostomme uusia aktoreita ja vapaaehtoisia sekä työntekijä-tiimi (ks. kuva). Oli ihana nähdä mukana sekä uusia että tuttuja kasvoja!

Illan aikana tutustuimme hieman toisiimme ja mentorit ja aktorit jakoivat ajatuksia siitä, mitä odottavat syksyn yhteisiltä tapaamisilta. Pitkään Auroras-verkoston parissa toiminut Virve Obolgogiani kertoi Auroras-verkoston taustasta. Aktorit ovat innostuneita osallistumaan ryhmiin. He haluavat puhua suomea ja oppia lisää suomalaisesta työelämästä.

Syksyllä Auroras-verkostolla on alkamassa sekä lähiryhmiä että valtakunnallisia etäryhmiä maahanmuuttajataustaisille naisille. Koulutettujen naisten mentorointiryhmiä alkaa Helsingin keskustassa, Vuosaaressa, Tikkurilassa, Myyrmäessä, Matinkylässä ja Seinäjoella sekä yksi etäryhmä. Lisäksi alkaa kaksi ryhmää kotona lasten kanssa oleville naisille, toinen Itäkeskuksessa ja toinen etäryhmänä.

Useimmissa ryhmissä on vielä tilaa, joten vielä ehtii ilmoittautua mukaan. Kannattaa kuitenkin toimia nopeasti, sillä osa ryhmistä alkaa jo ensi viikolla! Voit katsoa tarkemmat tiedot ryhmistä ja ilmoittautua mukaan täältä: https://auroras.fi/tule-mukaan/ryhmat/

Kuva: Auroras-verkoston syksyn yhteinen aloitustilaisuus pidettiin 1.9.2021 Zoomissa

Rohkaisevia tarinoita: Ramze Hanyova

25.08.21

Rohkaisevilla tarinoilla haluamme tuoda esiin Suomeen muuttaneiden naisten erilaisia tarinoita ja toivomme niistä löytyvän myös muita kannustavia kokemuksia. 

Ramze kertoo olevansa oma-aloitteinen ja energinen ja tämä hänestä myös huokuu. Ramze on muuttanut Suomeen Bulgariasta ja muutosta tulee kuluneeksi syksyllä noin kolme vuotta.

Ramze kertoo opiskelleensa paljon suomen kieltä ja etsineensä työpaikkoja muutettuaan Suomeen. Hän on osallistunut usealle suomen kielen kurssille, joista viimeisenä Auroras-mentorointiryhmään Helsingin aikuisopiston opettajan suosittelemana. Ramze kehuu ryhmää kovasti ja toteaa olevansa todella iloinen siitä. Hän koki saaneensa ryhmästä paljon neuvoja ja apua työpaikan löytämiseen. Ramze työskenteleekin tällä hetkellä varhaiskasvatuksen alalla avustajana päiväkodissa.

Ramzen mielestä suomen kieltä ei ollut niin vaikea opiskella, mutta työnhaun hän näkee haastavampana. Usein vaaditaan hyvää suomen kieltä, pitäisi olla paljon kokemusta ja päästä työhaastatteluihin. Ramze kuitenkin näkee tämänhetkisen työpaikkansa auenneen hänelle aiemman työkokemuksen perusteella. Hän on kotimaassaan työskennellyt sekä varhaiskasvatuksessa että englannin opettajana, mikä omien sanojensa mukaan oli ”lyhyt, mutta hyvä kokemus”. Varhaiskasvatuksen hän sanoo olevan hänelle hyvä työ ja tulevan hänelle luontaisesti.

Lisäksi Ramze näkee kokemuksensa koostuvan hyvin erilaisista asioista ja hän puhuukin osaamisestaan varmoin sanoin. Ramze on kotimaassaan työskennellyt pankissa ja toimistotöissä sekä tehnyt työharjoittelun lakitoimistossa. Kandin tutkintonsa hän on suorittanut taloustieteistä. Näistä hänellä on pidempi kokemus, kuin varhaiskasvatuksesta, ja Ramze ajatteleekin voivansa vaihtaa tälle alalle tulevaisuudessa, jos sopiva paikka osuu kohdalle.

Suomeen muutettuaan Ramze sanoo pystyneensä suomen kielen opiskelun ohessa katsomaan rauhassa itseensä – mitä hän haluaisi tehdä, mitä hän ei osaa tai mitä haluaisi osata paremmin. Nyt hän kokee tietävänsä, mitä haluaa tehdä ja myös mitä voi ja osaa tehdä. Muutto Suomeen on tuonut hänelle aikaa miettiä näitä asioita rauhassa ilman jatkuvaa kiirettä. Toisaalta Ramze myös kuvailee haluavansa tehdä paljon ja siksi hän onkin jatkanut aina yhdeltä kurssilta toiselle niiden päättyessä. Ramze kertoo myös etsineensä paljon tietoa itse ja auttaneensa ja neuvoneensa useita Suomeen muuttaneita kavereitaan löytämänsä tiedon avulla.

Tulevaisuutensa Ramze pitää avoinna ja näkee siinä monia mahdollisuuksia. Hän haluaisi kehittää edelleen jo nyt hyvää suomen kielen taitoaan ja tehdä varhaiskasvatuksen maisterintutkinnon suomeksi. Hän ajattelee tämän mahdollisesti auttavan häntä urallaan ja näyttävän hyvältä CV:ssä, sillä Suomessa hän sanoo voivansa pysyä pitkän aikaa.

 

Ramze Hanyova osallistui Helsingin Auroras-mentorointiryhmään keväällä 2021. Koronapandemian takia tapaamiset järjestettiin Zoomissa, mutta viimeisellä kerralla ryhmä pääsi tapaamaan Helsingin keskustassa ja jakamaan todistukset aktoreille.

Uutiskirje 4/2021

18.08.21

Auroras-verkoston uutiskirje 4/2021 on julkaistu. Uutiskirjeestä löydät seuraavat aiheet:

  • Koronatiedote
  • Syksyn ryhmien ilmoittautumiset ovat käynnissä!
  • Haemme uusia mentoreita syksylle – tervetuloa mukaan toimintaan!
  • Rohkaisevia tarinoita -sarjassamme ääneen pääsevät maahanmuuttajataustaiset naiset
  • Sisarverkostomme Luetaan yhdessä etsii uusia vapaaehtoisia –haluaisitko sinä tukea maahan muuttaneiden kielen oppimista ja kotoutumista?
  • Auroras-verkostoa hallinnoiva Suomen Akateemisten Naisten Liitto toivottaa tervetulleeksi Helena Ranta Forumiin 30.8.2021 klo 14.00–16.00

Voit lukea uutiskirjeen kokonaisuudessaan täältä: https://mailchi.mp/04a5338ecf15/auroras-verkoston-uutiskirje-19197021

Näiden aiheiden myötä toivotamme kaikille uutiskirjeemme tilaajille oikein antoisaa alkavaa syksyä!

Yhteistyöterveisin,
Maria, Sharmin ja Johanna

Rohkaisevia tarinoita: Liina Lipre

04.08.21

Rohkaisevilla tarinoilla haluamme tuoda esiin Suomeen muuttaneiden naisten erilaisia tarinoita ja toivomme niistä löytyvän myös muita kannustavia kokemuksia. 

Määrätietoisen Liinan halu mennä elämässä eteenpäin ja kehittyä jatkuvasti toivat hänet Suomeen noin kaksi vuotta sitten. Auroras-verkoston avulla löytyi oman alan työpaikka ja nyt Liina tuntee olevansa erittäin tyytyväinen päätöksestään muuttaa uuteen maahan.

Liina oli koko elämänsä asunut Tallinnassa, kunnes päätti vuonna 2018 muuttaa Suomeen, mikä toteutui 2019 elokuussa. Hän kokee kotimaansa Viron jääneen hänelle liian pieneksi. Hän tiesi Suomen olevan kehityksessä Viroa edellä ja tiesi Suomessa olevan monia asioita paremmin. Hän oli aina ajatellut Suomen olevan hyvä maa, mutta hän kokee sen olleen vielä positiivisempi yllätys kuin oli osannut kuvitella.

Lähes koko ensimmäisen Suomessa asumansa vuoden ajan Liina teki etätöitä Viroon. Se tuntui aluksi mahdottomalta, mutta koronan levittyä muuttuikin luontevaksi. Hän kuitenkin halusi löytää työpaikan Suomesta ja tämä tarkoitti myös suomen kielen ahkeraa opiskelua. Liina kertoo ymmärtäneensä suomea jo lapsuudessaan katsottuaan suomenkielistä televisiota, mutta hän ei ollut koskaan opiskellut suomen kieltä. Hän oli käynyt Suomessa useasti lapsena ja yritti aina näillä matkoilla puhua ja ymmärtää suomea. Liina halusi Suomeen muutettuaan vahvistaa kielitaitoaan, luki sekä kuunteli kirjoja suomeksi, mutta kertoo erityisesti etsiytyneensä keskustelemaan suomalaisten kanssa ja tilanteisiin, joissa oman äidinkielen puhuminen ei ollut mahdollista. Nykyisessä työssään hän kertoo oppineensa vielä kirjoittamaan enemmän suomeksi.

Liina päätyi Auroras-ryhmään sattuman kautta nähtyään Facebookissa ilmoituksen Matinkylän mentorointiryhmästä. Liina ajatteli, että ryhmän kautta hän voisi saada tietoa, miten löytää Suomessa töitä, koska ennen muuttoaan hän oli lähettänyt ansioluetteloaan useisiin eri firmoihin tuloksetta. Liina aloitti ryhmässä juuri ennen koronaa ja tapaamisia ehti olla vain pari kertaa ennen kuin ryhmä jouduttiin keskeyttämään.

Ryhmän keskeydyttyä Liina päätti ottaa yhteyttä Auroras-verkostoon ja pyytää itselleen mentoria työnhaun tueksi. Mentoriksi löytyikin Maria-Elena Ehrnrooth, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n toimitusjohtaja.  Liina kertoi itsellään olevan osaamista ja halua löytää työpaikka, mutta yliopistosta rakennusinsinööriksi valmistunut Liina ei ollut koskaan varsinaisesti työskennellyt insinöörinä, vaan urakehityksestään johtuen hän oli toiminut erilaisissa johtotehtävissä ja työskenteli sinä hetkenä  yhtiön osastojohtajana. Johtamisesta hänellä ei kuitenkaan ollut koulutusta, joten tämän dilemman ratkominen työnhaussa osoittautui haastavaksi. Ehrnrooth lähettikin Liinan ansioluettelon omalle verkostolleen ja yhdestä yhtiöstä otettiin Liinaan yhteyttä ja hän sai työpaikan kahden työhaastattelun jälkeen. Nyt Liina työskentelee projektisihteerinä ja osittain projektipäällikkönä rakennussuunnittelun alalla kansainvälisessä yhtiössä ja kyseistä työtä on takana noin kahdeksan kuukautta.

Liina näkee työkulttuurin Suomen ja Viron välillä olevan kuin yö ja päivä, myös ihmiset ovat erilaisia. Liina kuvaa erityisesti pienten arkisten asioiden olevan hyvin erilaisia: asioiden, joita turistina ei välttämättä huomaa, vaan jotka paljastuvat, kun asuu maassa pidempään. Työelämässä Liina kokee työntekijöitä arvostettavan ja kunnioitettavan ja heidän hyvinvoinnistaan välitetään. Tunne omasta arvosta rakentuukin pienistä asioista.

Liina haluaa kannustaa suomalaisten ystävien etsimiseen ja verkoston löytämiseen Suomesta. Liinalle yhtenä tärkeimmistä asioista näyttäytyy kieli, jota ei opi kursseilla tai lukemalla kirjasta: sen oppii vain puhumalla. Liina pohtii, että jos maahan muuttaa ajatuksella, että siitä tulee uusi koti ja oma maa, niin ainoa mahdollisuus on hakeutua paikallisten seuraan. Tämä kehittää kieltä ja antaa myös kulttuurisen ymmärryksen – historian, miten ihmiset ajattelevat tai käyttäytyvät, millaisista ruuista pitävät ja millaisia asioita pitävät tärkeinä.

Liina rohkaisee kaikkia tekemään työtä sen eteen, mitä elämältään haluaa ja toteaakin, että ”elämässä on kaikki mahdollista”. Liinalle on hyvin tärkeää itsensä kehittäminen, hän pyrkii joka kuukausi oppimaan jotain uutta. Hänellä on myös jo usean vuoden ajan ollut tavoitteena lukea 52 kirjaa vuodessa. Hän lukeekin elämänkertoja, historiaa, psykologiaa tai ammatillista kirjallisuutta esimerkiksi johtamisesta. Liina sanoo kilpailevansa vain itsensä kanssa ja pyrkivänsä olemaan joka päivä parempi ihminen kuin edellisenä päivänä. Onnistumisia hän näkee olleen elämässään paljon ja epäonnistumisten kautta hän on aina oppinut jotakin. Liina kokeekin saavuttaneensa ja tehneensä elämässään haaveilemiaan asioita ja nykyisten haaveidensa eteen Liina tekee joka päivä tietoisesti työtä. Yhtenä esimerkkinä tulevaisuuden haaveistaan hän mainitsee kirjan kirjoittamisen, minkä kautta hän voisi auttaa omalla osaamisellaan toisia. Liina on kiinnostunut uusista tuttavista ja ideoista, hän on aina etsimässä uusia haasteita ja projekteja, joihin voisi osallistua. Liina nauraa, että maailmanparantajan luonne työntää häntä aina eteenpäin, ei sitä vastaan pysty taistelemaan.

 

Liina Lipre aloitti Matinkylän Auroras-mentorointiryhmässä juuri ennen koronapandemian leviämistä vuonna 2020. Ryhmän tapaamiset jouduttiin keskeyttämään, mutta hän pääsi uuteen Matinkylän ryhmään vielä saman vuoden syksyllä.

Tule mentoriksi syksyn Auroras-ryhmiin!

03.08.21

Kiinnostaisiko sinua merkityksellinen vapaaehtoistyö maahanmuuttajataustaisten naisten parissa? Haluaisitko jakaa tietojasi, oppejasi sekä kokemuksiasi suomalaisesta työelämästä ja saada samalla itse uusia kokemuksia ja osaamista vapaaehtoistyössä? Syksyn ryhmämme alkavat jälleen syyskuussa ja haemme nyt vapaaehtoisten joukkoomme uusia mentoreita!

Auroras-verkosto tukee maahan muuttaneiden koulutettujen naisten ja kotona lasten kanssa olevien naisten työllistymistä järjestämällä työelämäaiheista mentorointia suomeksi. Mentoroinnin aikana käsitellään mm. oman osaamisen tunnistamista ja kehittämistä, CV:n ja työhakemuksen kirjoittamista, suomalaista työelämää ja rekrytointiprosesseja sekä työelämän verkostoja.

Auroras-verkosto toimii valtakunnallisesti ja osa ryhmistämme aloittaa näillä näkymin lähitapaamisin ja osa kokoontuu etäyhteyksin Zoomissa. Haemme mentoreita erityisesti Itä-Helsingin ja Vantaan ryhmiimme, etäryhmiin sekä Seinäjoelle, mutta mahdollisuuksia on muitakin! Mentorointitapaamisia on kerran viikossa ja ne kestävät noin kaksi tuntia kerrallaan. Yhteensä tapaamisia on syyskaudella 12 (koulutetut naiset) tai 8 (kotiäidit) kertaa.

Vapaaehtoisena pääset tekemään arvokasta ja vaikuttavaa työtä, jossa tapaat uusia ihmisiä sekä tuet maahan muuttaneiden naisten polkua työnhaussa ja suomalaisessa työelämässä. Tarjoamme perehdytyksen tehtävään ja saat tukea sekä kannustusta niin ryhmäsi muilta mentoreilta kuin verkoston työntekijöiltäkin. Jokaisessa ryhmässämme on tavallisesti 2-3 mentoria ja noin 5-10 aktoria. Uusien mentoreiden ja mentoroinnista kiinnostuneiden tapaaminen järjestetään etänä 23.8. klo 17-19 Zoomissa.

Jos olisit kiinnostunut mentorina toimimisesta, puhut sujuvasti suomen kieltä ja tunnet suomalaista työelämää, voit täyttää yhteystietosi lomakkeelle ja olemme sinuun yhteydessä! Kysymyksissä voit kääntyä hankepäällikkömme Maria Rannanheimon puoleen: maria.rannanheimo(a)auroras.fi, p. +358 50 467 3510.

Ensimmäiset ilmoittautumiset syksyn ryhmiin on avattu!

21.06.21

Auroras-ryhmät alkavat jälleen syksyllä ja ensimmäiset ilmoittautumiset on nyt avattu. Katso tarkemmat tiedot ryhmistä ja ilmoittaudu mukaan täältä!

Auroras-verkosto järjestää suomenkielistä työelämämentorointia maahanmuuttajataustaisille naisille. Ryhmiin ovat tervetulleita Suomeen muuttaneet koulutetut naiset sekä kotiäidit. Voit lukea lisää osallistumisesta täältä. Mentoroinnin aikana esimerkiksi opitaan tunnistamaan omaa osaamista, saadaan tukea CV:n ja työhakemuksen tekemiseen sekä harjoitellaan työhaastattelua. Ryhmissä keskustellaan suomeksi, mikä kehittää työelämässä tarvittavaa suomen kielen taitoa ja sanastoja. Lisäksi ryhmästä saadaan tietoa suomalaisesta työelämästä. Verkostoituminen ja vertaisuus ovat ryhmien keskiössä.

Auroras-ryhmät aloittavat syyskuussa ja tapaavat yhteensä 8–12 kertaa. Ryhmien tapaamiset ovat kerran viikossa ja kestävät noin kaksi tuntia. Ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Auroras-ryhmät koostuvat mentoreista ja aktoreista. Mentorit ovat vapaaehtoisia, hyvin suomalaista työelämää tuntevia ja hyvää suomen kieltä puhuvia naisia. Aktorit puolestaan ovat maahan muuttaneita koulutettuja naisia sekä kotiäitejä. Aktoreiden ei tarvitse puhua täydellistä suomen kieltä, vaan ryhmässä oppii lisää. Kussakin ryhmässä on yleensä 2–3 mentoria ja enintään 10 aktoria.

Tervetuloa mukaan syksyn ryhmiin!

 

Kiinnostaisiko toimiminen Auroras-verkoston mentorina? Voit halutessasi jättää yhteystietosi tälle lomakkeelle ja olemme sinuun yhteydessä!

Auroras-verkoston uutiskirje 3/2021

03.06.21

Auroras-verkoston uutiskirje 3/2021 on julkaistu. Uutiskirjeestä löydät seuraavat aiheet:

  • Auroras-tiimi esittäytyy!
  • Kevään ryhmät ovat päättyneet: tunnelmia ryhmistä
  • Syksyn ryhmien suunnittelu on käynnissä - tervetuloa mukaan toimintaan!
  • Myös sisarverkostomme Luetaan yhdessä kutsuu vapaaehtoisia syksyn ryhmiin
  • Muistathan seurata Auroraksen nettisivuja sekä Facebookia
  • Toimiston kesäloma-ajat

Uusimman uutiskirjeen voit käydä lukemassa täältä: https://us15.campaign-archive.com/?u=f803f722e73ddb4530eb10c03&id=0b5116e592

Toivotamme sen myötä kaikille ihanaa ja virkistävää kesää!

Ensimmäinen kerta kotiäitien valtakunnallinen etäryhmä

01.06.21

Auroras-verkostossa oli tänä keväänä ensimmäinen kerta maahanmuuttaja kotiäidille valtakunnallinen etäryhmä, jossa minä Sharmin, verkoston hanketyöntekijä, toimin myös mentorina. Ryhmä alkoi 19.3 ja päättyi 21.5. Olimme kokoutuneet 9 kertaa. Kotiäitien ryhmässä oli viisi aktoreita ja kaksi mentoreita. Aktorit osallistuivat Helsingistä, Vantaalta, Espoosta, Lappeenrannasta ja Kirkkonummilta. Olimme tavanneet zoomissa joka perjantai 10-12 aikana.

Ryhmän aktorit olivat aktiivisia ja kaikki osallistuivat spontaanisti. Ryhmässä hyvä olla sellainen kielitaito, että pystyy keskustelemaan suomen kielellä työelämään liittyvistä asioista. Mutta tämä ryhmässä kaikki osaavat puhua sujuvasti. Ryhmässä on tehnyt CV, työnhakemus, LinkedIn profiili ja muita työelämän liittyviä asioita.

 

Ryhmän aktoreiden tavoitteet olivat, että he haluaisivat keskustella suomen kielellä. Sen takia tässä ryhmässä aina syntyi hyvää keskustelua ja kaikki osallistuivat spontaanisti. Koronan aikana, kun emme pysty järjestää lähiryhmiä se oli tosi hyvä malli, että zoomin välityksellä voimme järjestää ryhmää. Kotiäitien etäryhmä suju tosi hyvin. Aktoreiden mukaan, etäryhmä on hyvää, kun ei jännittä aloittaa puhumaan ja voi osallistua mistä tahansa Suomesta. Sen perustella syksylläkin tule Auroras-verkostossa kotiäitien valtakunnallinen etäryhmä ja lisäksi toivottavasti lähiryhmä. Ilmoittautuminen alkaa elokuussa.

Ryhmän jälkeen aktoreilla tuli verkosto ja lisää tietoa mitä voi opiskella seuravaksi.

Kokemuksia Workday Designersin Uramuotoilu-kurssista

21.05.21

Minä Sharmin työskentelen hanke työntekijänä Auroras-verkostossa ja tein uramuotoilu kurssia osana työtehtävinä. Workday Designers tarjoaa monipuolisia maksullisia kursseja ja muita palveluita työelämän kehittämiseen ja esimerkiksi urasuunnitteluun erityisesti työntekijän tai työnhakijan näkökulmasta. Kurssin tehtävällä oman ajatuksen kirjottaminen oli mukava.

Kun olin aloittanut Uramuotoilu kurssia ehkä olin vahan tuntematonta oman osaamisesta. Oman osaan kehittäminen on tosi tärkeä. Auroras-verkostossa me autamme miettimään aktoreita heidän oman osaaminen ja keskustellemme ryhmässä. ”Miksi työtä tehdään tai mitä sinulle tarkoittaa sana menestys” herätti miettimään kurssin avulla.

Määritysvaiheessa tarkoitus oli mitä on keskeinen haasteita omasta näkökulmasta ja miten niiden ratkaiseminen hyödyttä oma työtilannetta. Oman näkemysten muutosten varten parempi jutella uuttaa porukka tai henkilön kanssa kuin samassa porukassa. Auroras ryhmässä keskustellaan samalla tavalla. Meidän kohde ryhmä on maahanmuuttaja koulutettu naisia. Heillä on melkein sama tilanne ja haasteita omissa tilanteissa.

Tämän kurssin avulla itse pohdin, että viiden vuoden jälkeen haluan työskennellä sosiaalityöntekijäksi maahanmuuttaja palvelussa ja minun pitäisi kehittää suomen kielen taitoa, lisää opintoa ja minun vahvuus on oma kokemusta omasta elämästä.

Voit lukea lisää kurssista ja Workday Designersin toiminnasta osoitteesta: www.workdaydesigners.com/uramuotoilu

Auroras-verkosto tekee yhteistyötä työelämän muotoilutoimisto Workday Designersin kanssa

01.04.21

Olemme aloittaneet yhteistyön työelämän muotoilutoimisto Workday Designersin kanssa. Workday Designers tarjoaa monipuolisia maksullisia kursseja ja muita palveluita työelämän kehittämiseen ja esimerkiksi urasuunnitteluun erityisesti työntekijän tai työnhakijan näkökulmasta.

Tämän yhteistyön myötä hanketyöntekijämme tekee Workday Designersin Uramuotoilu-kurssia osana työtehtäviään ja jakaa sen herättämiä ajatuksia Facebook-sivullamme viikoittain. Seuraathan siis @aurorasverkosto-sivuamme Facebookissa, niin voit kevään mittaan saada itsekin vinkkejä oman uran suunnan tarkasteluun, oman osaamisen tunnistamiseen ja tulevaisuuden mahdollisuuksien jäsentämiseen. Postausten yhteydessä on myös aina alekoodi Workday Designersin Uramuotoilukurssille. Samankaltaisia teemoja käsitellään myös Auroras-mentoroinnissa ja yhteistyön kautta toivommekin voivamme syventää tätä näkökulmaa myös mentoroinnissa entisestään.

Uramuotoilukurssista kerrottua Workday Designersin nettisivuilta:

"Uramuotoilu™ pohjautuu muotoiluajatteluun, jossa osallistuja kehittää omaa työtään tai uraansa muotoilun menetelmien ja ajattelutapojen avulla. Kurssi auttaa tunnistamaan omia toiveita, näkemään uusia mahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa, ja auttaa tekemään kokeiluja, joilla työn uusi suunta aukeaa. Lopputuloksena on konkreettinen urasuunnitelma ja välineet sen edistämiseen."

Voit lukea lisää kurssista ja Workday Designersin toiminnasta osoitteesta: www.workdaydesigners.com/uramuotoilu

Etsimme hankekehittäjää määräaikaiseen työsuhteeseen Auroras-verkostoon

30.03.21

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallinnoima Auroras-hanke järjestää työelämäaiheista mentorointia maahan muuttaneille naisille. Tavoitteenamme on edistää naisten verkostoitumista ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Verkostolla on toimintaa Suomessa useilla eri paikkakunnilla. Nyt etsimme tiimiimme määräaikaista hankekehittäjää (100% työaika, 31.12.2021 asti). Toimistomme sijaitsee Helsingissä Etu-Töölössä. 

Hankekehittäjä vastaa osaltaan Auroras-ryhmien organisoinnista ja tukemisesta sekä hankkeen viestinnästä ja ryhmien markkinoinnista. Hankekehittäjä työskentelee hankepäällikön tukena Auroras-toiminnan suunnittelun, toteutuksen ja kehittämisen sekä raportoinnin tehtävissä. Tiimi tukee ja perehdyttää uuden hankekehittäjän tehtäväänsä.

Tehtävään on vaatimuksena soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävässä suoriutuminen edellyttää osaamista viestinnän tehtävistä sekä hyvää suomen kielen taitoa. Arvostamme kokemusta ja ymmärrystä vapaaehtoistyön tukemisesta, hyviä vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä ja oma-aloitteisuutta. 

Tarjoamme mahdollisuuden kiinnostavaan ja palkitsevaan työhön sekä näköalapaikan järjestömaailmaan ja kansainvälistyvään Suomeen. Meillä on hyvät mahdollisuudet etätyöskentelyyn. Arvostamme monimuotoisuutta ja toivomme hakemuksia eri vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.

Palkka on 3000 € / kk. Työ alkaa sopimuksen mukaan huhtikuussa 2021 ja jatkuu 31.12.2021 saakka.

Lähetä ansioluettelosi ja vapaamuotoinen hakemuksesi 12.4.2021 klo 16 mennessä osoitteeseen maria.rannanheimo(a)auroras.fi. Nimeäthän hakuasiakirjat omalla nimelläsi. Merkitse viestin otsikoksi Hankekehittäjä. Haastatteluja järjestetään mahdollisesti jo hakuaikana. 

Lisätietoja antaa hankekehittäjä Maria Rannanheimo p. 050 467 3510 torstaina 1.4. klo 11–14,  keskiviikkona 7.4. klo 10–11 ja torstaina 8.4. klo 10–12.

Tunnelmia Auroran päivän webinaarista

25.03.21

Järjestimme Auroras-verkoston vuosittaisen, kaikille avoimen Auroran päivän seminaarin 10.3. tänä vuonna verkossa, webinaarina. Samalla kun kaipailemme mahdollisuutta tavata ihmisiä kasvokkain, on myös mahtavaa, että voimme etäyhteyden myötä kokoontua tällä tavoin yhteen eri puolilta Suomea. Mukana oli yhteensä yli 60 osallistujaa, mikä todella ilahdutti! (Kuvassa paneelikeskustelun puhujat ja Auroras-tiimi.)

Webinaarin ohjelmassa oli paneelikeskustelu maahan muuttaneiden naisten työllistymisestä. Aihetta tuli alustamaan Aalto yliopiston väitöstutkija Annukka Svanda, joka tekee väitöstutkimustaan korkeastikoulutetuille maahanmuuttaneille suunnatuista työllisyyspalveluista ja inklusiivisuuden lisäämisestä niihin palvelumuotoilun keinoin. Tämä tutkimus- ja kehitystyö liittyy uuteen juuri alkaneeseen kuntakokeiluun, jossa muun muassa kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset työttömät työnhakijat siirtyvät kuntien työllisyyspalveluiden asiakkaiksi.

Varsinaiseen paneelikeskusteluun osallistui Svandan lisäksi Stadin Osaamiskeskuksessa ohjaajana ja ammatillisena valmentajana työskentelevä Bouchra Amchou-Burton sekä viestintä- ja brändipäällikkönä työskentelevä solubiologian tohtori (FT) Veronica Kalhori. Paneelikeskustelua fasilitoi verkostomme mentori Vaasasta, juristi Johanna Kauppinen.

Paneelissa todettiin, että hyvin merkittävä maahan muuttaneiden naisten työllistymistä edistävä tekijä on työnantajien ja kuntien mukaanottava ja inklusiivinen lähestysmistapa. Kalhori toi omien kokemustensa perusteella esiin, että tämä tuntuu toteutuvan paremmin erityisesti ruotsinkielisillä alueilla. Amchou-Burton nosti esiin myös positiivisen diskriminaation myönteisen merkityksen tilanteessa, jossa kaikkien työnhakijoiden mahdollisuudet työllistyä eivät vielä selvästikään ole yhdenvertaiset. Hän kannustaisi myös panostamaan esimerkiksi yritysten ja korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön entistä enemmän.

Joissakin organisaatioissa on jo upeasti ymmärretty monikulttuurisuuden ja sen aktiivisen tukemisen merkitys, mutta yleistä asennemuutosta tarvitaan edelleen esimerkiksi rekrytointien suhteen. Svanda peräänkuulutti yritysten mahdollisuutta myös toimia kannustavana esimerkkinä toisilleen ja jakaa hyväksi havaittuja käytäntöjä esimerkiksi siitä, miten ulkomailta muuttaneiden työntekijöiden koko perhe saataisiin integroitua mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällainen asennoituminen lisäisi myös yritysten omaa uskottavuutta. Kuten Kalhori totesi: "Tottakai me tarvitsemme ihmisiä eri kulttuureista ja maista!", ja mitä pikemmin erilaiset organisaatiot ja kunnat sen aidosti ymmärtävät, sitä suuremmat ovat myös hyödyt, kaikille osapuolille.

Työnhakijoiden näkökulmasta esiin nostettiin tärkeinä oma aktiivinen asennoituminen työnhakuun ja verkostojen laajentaminen. Amchou-Burton kannustaa kertomaan kaikille, että hakee töitä sekä aktiivisesti keskustelemaan ja kysymään muilta asioista, joista itse on kiinnostunut. Svanda mainitsi hyvinä mahdollisina ponnahduslautoina erilaiset palkkakokeilut ja esimerkiksi F.E.C.-koulutuksen eli rekrytoivan koulutusohjelman. Muitakin vinkkejä tuli webinaarin aikana sekä panelisteilta että yleisöltä, ne on kerätty oheiseen vinkkilistaan (artikkelin lopussa).

Suomessa myös ammattiliittojen mekitys on hyvin erilainen, kuin monissa muissa maissa. Svanda kertoi esimerkin siitä, kuinka ammattiliittoon kuuluminen voi joissakin maissa olla vahva kannanotto ja antaa ihmiselle tietyn poliittisen leiman, jolloin tälle ei tulisi mieleenkään Suomessa liittyä liittoon, vaikka siitä voisi olla hyötyä monin tavoin. Omasta ammattiliitosta voi saada neuvontaa esimerkiksi palkka-asioissa, monenlaisissa lakiasioissa sekä tietenkin ihan rahallista turvaa työttömyyden aikana, kuten Kauppinen esimerkkeinä mainitsi. Eri ammattiliitot voisivatkin ottaa aktiivisemmin asiakseen tiedon välittämisen maahan muuttaneille henkilöille.

Keskustelussa nostettiin esiin myös median suuri vastuu ja rooli: monipuolisempi kuvasto eri kulttuuritaustaisista naisista erilaisissa ammateissa sekä maahan muuttaneiden naisten kertomukset omista poluistaan, onnistumisen kokemuksista ja työllistymisestä Suomessa ansaitsisivat tulla paremmin näkyviin. Se antaisi toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja auttaisi laajentamaan yleisiä käsityksiä. Tämän paneelikeskustelussa virinneen ajatuksen innoittamana aloitamme Auroras-verkostossa kampanjan, jossa nostamme esiin erilaisia toivoa antavia tarinoita. Tulemme jakamaan maahan muuttaneiden naisten kertomuksia tämän viimeisen hankevuoden varrella ja vuoden päätteeksi, hankkeen huipentuessa loppuunsa, kokoamme tarinat yhteen. Kannattaa siis seurata, mitä on tulossa! Me toivomme, että tähän aiheeseen tarttuisivat entistä vahvemmin myös isommat mediat.

Tervetuloa Auroran päivän webinaariin keskiviikkona 10.3.2021 klo 16.30-18!

04.03.21

Verkostomme järjestää vuosittain Auroran päivänä avoimen tapahtuman, joka tänä vuonna pidetään webinaarina Zoomin kautta keskiviikkona 10.3.2021 klo 16.30-18.

Ilmoittaudu mukaan tästä: https://forms.gle/rtLUCiuPdJTXC7qZ9

Saat Zoom-linkin ilmoittautumisen jälkeen.

Ohjelmassa on paneelikeskustelu, jonka aiheena on maahan muuttaneiden naisten työllistyminen Suomessa. Aihetta tulee alustamaan tutkija Annukka Svanda ja paneelikeskusteluun osallistuvat hänen lisäkseen ammatillisena valmentajana toimiva Bouchra Amchou sekä filosofian tohtori Veronica Kalhori. Paneelikeskustelun juontaa mentorimme Vaasasta, Johanna Kauppinen. Lopussa on aikaa myös yleisön kysymyksille ja yhteiselle keskustelulle.

Tapahtuma on kaikille avoin – lämpimästi tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Haemme uusia ryhmä- ja yksilömentoreita Auroras-verkostoon - tule mukaan!

19.02.21

Oletko kiinnostunut tukemaan maahan muuttaneiden naisten polkua työnhaussa ja suomalaisessa työelämässä? Jos haluat tehdä merkityksellistä vapaaehtoistyötä ja tämä aihe tuntuu tärkeältä, nyt on oivallinen tilaisuus lähteä mukaan mentoriksi Auroras-verkoston kevään ryhmiin tai yksilömentoriksi!

Tällä hetkellä etsimme ryhmämentoreita etenkin kotona olevien äitien ryhmään (tapaamiset etänä arkisin aamupäivästä) sekä myös koulutettujen naisten ryhmään (etätapaamiset arkisin alkuillasta). Kaikki ryhmät aloittavat toimintansa etänä Zoomissa. Ryhmät alkavat maaliskuun alussa ja kokoontuvat kerran viikossa, kotiäitiryhmä 8 viikon ja muut ryhmät 12 viikon ajan.

Haemme myös yksilömentoreita erityisesti opetus-, kasvatus-, sosiaali-, oikeus-, taloushallinto- ja toimistoaloilta. Yksilömentoroinnissa yhdistämme aktorin ja mentorin samalta alalta ja (etä)tapaamiset ovat sovittavissa joustavasti. Niin aktorimme kuin mentorimmekin ovat naisia.

Jos kiinnostuit mentorina toimimisesta, puhut sujuvasti suomen kieltä ja tunnet suomalaista työelämää, otathan rohkeasti ja pikaisesti yhteyttä hankepäällikköömme Eve Silvennoiseen:
Puhelin: +358 45 168 7421
Sähköposti: eve.silvennoinen(a)auroras.fi

Tarjoamme perehdytyksen mentorointiin, tarvittaessa tukea etäyhteyden käytössä sekä kannustavan mentorointiyhteisön antoisan vapaaehtoistyön parissa! Voit lukea Auroras-mentoroinnista lisää täältä: https://auroras.fi/auroras/mentoriksi/.

Auroras-verkoston uutiskirje 2/2021

12.02.21

Auroras-verkoston uutiskirje 2/2021 on juuri julkaistu. Uutiskirjeestä löydät tietoa toimiston henkilökuntamuutoksista ja parasta aikaa auki olevasta rekrystämme. Hankekehittäjämme Maria on palannut töihin ja haemme joukkoomme nyt myös hanketyöntekijää. Hakuaika päättyy jo perjantaina 19.2. klo 12.00, joten jos työtehtävä verkostossamme kiinnostaa ja vastaat hakuehtoja, nyt kannattaa laittaa pian hakemusta tulemaan!

Uutiskirjeessä kerrotaan myös auki olevasta mentorihausta sekä tänä keväänä aloittavista uusista ryhmistä ja niihin ilmoittautumisesta. Mainintana myös jo 10.3.2021 järjestettävä Auroran päivän webinaari, laittakaahan päivämäärä jo valmiiksi muistiin!

Uusimman uutiskirjeen voit käydä lukemassa täältä:

https://mailchi.mp/3902c2130d53/auroras-verkoston-uutiskirje-19182737

Etsimme hanketyötekijää määräaikaiseen työsuhteeseen Auroras-verkostoon

08.02.21

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallinnoima Auroras-verkosto järjestää työelämäaiheista mentorointia maahan muuttaneille naisille. Tavoitteenamme on edistää naisten verkostoitumista ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Verkostolla on toimintaa Suomessa useilla eri paikkakunnilla. Nyt etsimme tiimiimme määräaikaista hanketyöntekijää (100% työaika, 31.12.2021 asti). Toimistomme sijaitsee Helsingissä.

Hanketyöntekijän tehtäviin kuuluvat erilaiset viestinnälliset tehtävät, hankkeen materiaalin päivitys sekä verkoston järjestämien ryhmien ja tapahtumien järjestämiseen liittyvät avustavat tehtävät. Työtehtäviä on mahdollista kehittää jonkin verran työntekijän osaamisen ja kiinnostuksen sekä verkoston tarpeiden mukaan. Saat tehtävään perehdytyksen ja jatkuvan tiimin tuen.

Tehtävään ei ole erityisiä koulutus- tai kelpoisuusvaatimuksia, mutta hakijan tulee täyttää sosiaali- ja terveysministeriön Paikka auki-avustusohjelman hakukriteerit (www.paikka-auki.fi). Hakukelpoisia ovat osatyökykyiset henkilöt (ilman ikärajausta) tai työelämän ulkopuolella olevat alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset (ei kokoaikaiset opiskelijat). Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä ja oma-aloitteisuutta. Meillä on hyvät mahdollisuudet etätyöskentelyyn.

Tarjoamme mahdollisuuden kiinnostavaan ja palkitsevaan työhön sekä näköalapaikan järjestömaailmaan ja kansainvälistyvään Suomeen. Arvostamme monimuotoisuutta ja toivomme hakemuksia eri vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.

Palkka on 2400€. Työ alkaa sopimuksen mukaan maaliskuussa 2021 ja jatkuu 31.12.2021 saakka.

Lähetä ansioluettelosi ja vapaamuotoinen hakemuksesi 19.2.2021 klo 12 mennessä osoitteeseen eve.silvennoinen(a)auroras.fi. Merkitse viestin otsikoksi Hanketyöntekijä. Haastattelut järjestetään viikolla 8.

Lisätietoja antaa hankepäällikkö Eve Silvennoinen p. 045 168 7421 torstaina 11.2. ja torstaina 18.2. klo 10 – 11 ja klo 13 – 14.

Auroras-verkoston uutiskirje 1/2021

15.01.21

Auroras-verkoston uutiskirje 1/2021 on ilmestynyt. Vuoden ensimmäisestä uutiskirjeestä löydät ajankohtaista tietoa helmikuussa alkavista uusista Auroras-mentorointiryhmistä. Uudet ryhmät aloittavat toimintansa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä ensimmäistä kertaa myös Seinäjoella. Lisäksi toimintansa aloittaa valtakunnallinen etäyhteydellä (zoom) toimiva ryhmä.

Lisäksi Auroras-verkoston työntekijät Tanja ja Maria ovat suunnanneet uusiin haasteisiin ja uutta vuotta kanssanne aloittelee perhevapailta palannut hankepäällikkö Eve Silvennoinen.

Uutiskirjeessä on myös linkki, josta kirjeen saa tilattua jatkossa suoraan omaan sähköpostiin. Mukavaa alkanutta vuotta!

Auroras-verkoston uutiskirje 6/2020

17.12.20

Vuoden viimeisestä uutiskirjeestä löydät koottuna tiedot tämän vuoden aikana järjestetystä Auroras-mentoroinnista sekä tähän mennessä varmistuneiden tulevan kevään ryhmien ilmoittautumisista. Kerromme myös sisarverkostomme Luetaan yhdessä -verkoston tammikuun alussa alkavasta yhteiskunnallisiin asioihin ja Suomessa asumiseen painottuvasta suomen kielen opiskeluryhmästä.

Tämän uutiskirjeen myötä me nykyiset työntekijät myös kiitämme yhteisestä matkasta ja toivotamme kaikkea hyvää Auroras-verkoston tulevaan vuoteen. Tammikuun alusta lähtien työtä jatkaa perhevapailta palaava hankepäällikkö Eve Silvennoinen.

Vuoden viimeinen uutiskirje on nyt luettavissa täältä: https://mailchi.mp/e8e1cdf48f4a/auroras-verkoston-uutiskirje-1606761

Ihanaa joulun aikaa ja tulevaa vuotta kaikille toivotellen,

Tanja ja Maria

Auroras-verkosto teki virtuaalisen yritysvierailun Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitukseen

19.11.20

Verkostomme pääsi tällä viikolla virtuaaliselle yritysvierailulle Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitukseen. Tapasimme videoyhteyden välityksellä toimittajia, uutistenlukijan sekä meteorologin työssään ja näimme muun muassa eri ohjelmien lavasteita. Ylestä työnantajana kertoivat meille Ylen osaamisen ja uudistumisen päällikkö sekä HR-asiantuntija.
 
Virtuaalivierailun aikana kuulimme lisäksi Ylen saavutettavuuden tavoitteesta, eli miten pyritään ottamaan huomioon esimerkiksi ei-suomenkieliset uutisten seuraajat. Yle toimittaa selkouutisia, joissa käytetään selkosuomea, mutta myös tavallisia uutisia tehdessä pyritään huomioimaan eri tasoisesti suomea ymmärtävät katsojat. Keskustelimme siitä, millaisissa erilaisissa työtehtävissä Ylellä on ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä ja millaista koulutusta näihin tehtäviin edellytetään. Ylellä työskentelee ihmisiä hyvin monenlaisista kieli- ja kulttuuritaustoista, mutta suomen kielen merkitys työskentelykielenä on kuitenkin tärkeä. Oli mielenkiintoista myös kuulla millaisia toimittajien työpäivät ovat: usein työssä riittää kiirettä, mutta toisinaan työhön kuuluu myös odottamista, esimerkiksi Valtakunnan kanslian oven ulkopuolella, kun oven toisella puolella valmistellaan päätöksiä.
 
Yhteisesti pohdimme myös sitä, millä tavoin ja minkä verran maahanmuuttajataustaisten ihmisten tai niin sanottujen toisen polven maahanmuuttajien työllistymisestä uutisoidaan. Auroras-verkoston puolesta toivomme, että saamme lukea ja kuulla jatkossa yhä enemmän myönteisiä uutisia maahan muuttaneiden naisten työllistymisestä ja heidän asemastaan suomalaisessa työelämässä.
 
Kiitos Yle, vierailu oli oikein antoisa!

Tervetuloa Auroras-verkoston virtuaalivierailulle Yle Uutisiin 18.11.2020!

11.11.20

Pääsemme Auroras-verkoston kanssa virtuaaliselle yritysvierailulle Ylelle keskiviikkona 18.11.2020 klo 14.30-16. Vierailun aikana saamme tutustua Ylen uutis- ja ajankohtaistoimintoihin sekä Yleen yrityksenä ja työnantajana. Kanssamme tulevat keskustelemaan ja toimintaa esittelemään Ylen toimittaja, HR-/viestintäasiantuntija sekä muutosasiantuntija.

Vierailu järjestetään etäyhteydellä Google Meet -palvelun kautta, Ylen uutta kameratekniikkaa hyödyntäen. Tilaisuus on tarkoitettu ensisijaisesti Auroras-verkoston tämän syksyn aktoreille, mutta myös mentorit sekä aiempina vuosina Auroras-ryhmiin osallistuneet aktorit ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Ilmoittaudu Yle-vierailuun etukäteen tällä ilmoittautumislomakkeella: https://forms.gle/kiJPFXrtMkiHfZHT6

Lähetämme osallistumislinkin tilaisuutta edeltävänä päivänä.

Yle on merkittävä suomalainen julkinen organisaatio, joka tuottaa monipuolisesti televisio- ja radiotoimintaa. Ylellä työskentelee ihmisiä hyvin monenlaisista taustoista ja varsin erilaisissa työtehtävissä ja he myös aktiivisesti toivovat esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia ihmisiä kaikkiin erilaisiin töihin.
Tästä voit tutustua yritysvierailukohteeseemme hieman tarkemmin jo etukäteen: Yle pähkinänkuoressa. Ja sama englanniksi: This is Yle.

Uusi Auroras-ryhmä Seinäjoelle ensi vuoden alussa - mentorihaku on nyt käynnissä!

10.11.20

 

Auroras-verkoston toiminta käynnistyy uudella paikkakunnalla ensi vuoden alussa, kun aloitamme ryhmämentoroinnin Seinäjoella. Ryhmä tukee muiden Auroras-ryhmien tavoin Suomeen muuttaneita koulutettuja naisia työnhaun ja työelämän poluilla, vahvistaen työelämässä tarvittavaa suomen kielen taitoa sekä muuta osaamista. Tällä hetkellä suomenkielisiä Auroras-mentorointiryhmiä toimii jo Helsingissä, Espoossa, Vantaalla sekä yksi paikkakunnasta riippumattomasti etänä ja lisäksi Mustasaaressa toimii ruotsinkielinen ryhmä. Järjestämme myös yksilömentorointia Vaasassa.

Haemme nyt mentoreita Seinäjoella aloittavaan ryhmään. Jos olet kiinnostunut tekemään merkityksellistä vapaaehtoistyötä, tunnet suomalaista työelämää ja puhut suomen kieltä, tule tutustumaan Auroras-mentorointiin! Aiempaa kokemusta mentoroinnista ei tarvitse olla, aito kiinnostus ja auttamisen halu riittävät. Etsimme mentoreiksi naisia. Järjestämme perehdytyksen Auroras-työelämämentorointiin Seinäjoen ammattikorkeakoulun tiloissa tiistaina 24.11.2020 klo 17-20. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etänä eikä osallistuminen sido mihinkään. Ilmoittaudu mukaan: https://forms.gle/2SshGcUyGumGaWJx8

Lisätietoja: Tanja Aakko, hankepäällikkö, tanja.aakko@auroras.fi, p 050 467 3510

Auroras-verkoston uutiskirje 5/2020

06.11.20

Marraskuun uutiskirjeessä ajankohtaisia asioita Auroras-verkoston syksystä

Syksy on edennyt vauhdikkaasti ja Auroraksen mentorointiryhmät ja yksilömentorointi jatkaneet toimintaansa hyvissä merkeissä. Olemme koonneet uusimpaan uutiskirjeeseemme kuulumisia verkostomme tämän hetkisestä mentorointitilanteesta ja kerromme myös verkoston laajentumisesta jälleen uudelle paikkakunnalle ensi vuoden alussa: on hienoa saada myös Seinäjoelle oma Auroras-ryhmä! Haemme nyt uuteen ryhmään mentoreita, lisätietoa uutiskirjeessä.

Kerromme myös pian järjestettävästä vapaaehtoisillemme suunnitellusta valtakunnallisesta etäkoulutuksesta, jossa on luvassa mielenkiintoisia puhujia verkostomme keskeisiin teemoihin liittyen. Hieman myöhemmin marraskuussa on puolestaan vuorossa ensisijaisesti aktoreillemme suunniteltua ohjelmaa, kun pääsemme virtuaaliselle yritysvierailulle Ylen toimitiloihin. Odotamme innolla edessä olevia loppusyksyn etätapahtumia!

Näistä kaikista aiheista voit lukea lisää tuoreesta uutiskirjeestämme:

https://mailchi.mp/cc92710fa74b/auroras-verkoston-uutiskirje-1597469

Iloa ja lämpöä loppusyksyyn ja alkavaan talveen toivottaen

Maria & Tanja

Kutsu: Auroras-vapaaehtoisten valtakunnallinen koulutus

02.11.20

KUTSU: AURORAS-VAPAAEHTOISTEN VALTAKUNNALLINEN KOULUTUS LAUANTAINA 14.11.2020 KLO 12-16

Olet lämpimästi tervetullut mukaan Auroras-vapaaehtoisten valtakunnalliseen koulutukseen. Koulutus järjestetään verkkoalusta Zoomissa ja on suunnattu ensisijaisesti verkoston vapaaehtoisille: yksilö- ja ryhmämentoreille, ohjausryhmän jäsenille sekä ryhmissä vieraileville asiantuntijoille. Mukaan voivat tulla myös aiemmin verkoston vapaaehtoistehtävissä toimineet. Kutsua saa jakaa.

Koulutuspäivän ohjelman löydät täältä.

Suora linkki ilmoittautumislomakkeeseen:
https://forms.gle/iJLtx3Ckt15JLC5m9

Huomaathan, että toivomme ilmoittautumista tilaisuuteen torstaihin 5.11. mennessä. Kaikille ilmoittautuneille on luvassa pieni yllätys.

Zoom-linkki lähetetään kaikille lomakkeen kautta ilmoittautuneille viimeistään torstaina 12.11. Varaamme ennen koulutuksen alkua aikaa, jolloin linjojen toimivuutta ja Zoomin käyttöä voi tulla kokeilemaan, jos ei ole aiemmin ollut mukana Zoom-kokouksessa.

Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää, otathan rohkeasti yhteyttä:

Tanja Aakko
Hankepäällikkö (perhevapaan sijainen)
tanja.aakko@auroras.fi
p. 050-4673510

Vierailevaksi asiantuntijaksi Auroras-ryhmiin?

01.10.20

Onko sinulla osaamista, asiantuntemusta tai kokemuksia, joita kokisit tärkeänä jakaa Suomeen muuttaneiden ja suomalaisesta työelämästä kiinnostuneiden naisten kanssa? Haluaisitko vierailevaksi asiantuntijaksi Auroras-ryhmiin?

Vierailevana asiantuntijana käyt Auroras-ryhmissä kertaluonteisesti ja aikataulusi mukaan. Ryhmät ovat keskustelevia ja asiantuntijana voit alustaa keskustelua haluamastasi työelämään liittyvästä teemasta. Voit kertoa esimerkiksi omasta ammattialastasi, ammattiliitostasi, työnhaun eri kanavista, rekrytoinnista tai yrittäjyydestä. Jos olet itse muuttanut muualta Suomeen, voit kertoa omasta urapolustasi.

Välitämme vierailevien asiantuntijoiden tiedot ryhmillemme Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Mustasaareen ensi viikon tiistaina, joten toivomme yhteydenottoasi viimeistään maanantaihin 5.10. mennessä klo 16.

Huomioithan ilmoittautuessasi, että tänä syksynä vierailut tapahtuvat ensisijaisesti etäyhteyden kautta. Vierailua varten sinulla onkin hyvä olla tietokone käytössäsi.

Voit ilmoittautua Auroras-verkoston vierailevaksi asiantuntijaksi tällä lomakkeella.

Lisätietoja asiantuntijavierailuista antaa:
Tanja Aakko, hankepäällikkö
tanja.aakko@auroras.fi
p. 050-4673510

Ensimmäinen Auroras-etäryhmä alkaa 30.9.

18.09.20

Auroras-verkosto aloittaa ensimmäisen Suomeen muuttaneille koulutetuille naisille tarkoitetun etäryhmän keskiviikkona 30.9. klo 17-19. Voit osallistua ryhmään omalla puhelimellasi tai tietokoneella mistä päin Suomea tahansa

Auroras-ryhmässä opiskellaan työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja ja keskustellaan työn hakemisesta suomen kielellä. Ryhmä tapaa joka viikko, yhteensä kaksitoista kertaa. Saat uusia vinkkejä työnhakuun, pääset käyttämään suomen kieltä ja laajentamaan verkostojasi!

Auroras-ryhmään voivat ilmoittautua työnhakijat, opiskelijat, kotona lapsiaan hoitavat ja työelämässä olevat naiset. Voit tulla mukaan, jos olet kiinnostunut suomalaisesta työelämästä, työn hakemisesta ja sinulla on hyvä suomen kielen taito. Kielitaidon ei tarvitse kuitenkaan olla täydellinen, ryhmässä opit puhumaan suomea entistä paremmin.

Auroras-ryhmiä ohjaavat suomalaista työelämää hyvin tuntevat vapaaehtoiset mentorit. Osallistuminen on maksutonta.

Voit ilmoittautua etäryhmään täällä.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Auroras-toimintaan!

Lisää tietoa ryhmästä antaa
hankekehittäjä Maria Rannanheimo:
maria.rannanheimo(a)auroras.fi
p. 045 168 7421

 

Auroras-verkoston uutiskirje 4/2020

08.09.20

Auroras-verkoston alkusyksyn uutiskirje on nyt ilmestynyt!

Kerromme uutiskirjeessä koronan vaikutuksista toimintaamme sekä tänä syksynä alkavista Auroras-ryhmistä pääkaupunkiseudulla ja Mustasaaressa sekä etäryhmistä. Lisäksi uutiskirjeessä on tietoa verkostossa pidetyistä ja tulevista etätapaamisista ja -koulutuksista sekä nettisivuillamme vapaasti käytettävissä olevista materiaaleista. Voit lukea uutiskirjeemme kokonaisuudessaan täältä.

Toivotamme alkaville Auroras-ryhmille, niin aktoreille kuin mentoreillekin, sekä kaikille uutiskirjeemme tilaajille iloa ja energiaa syksyyn!

Palautetta kevään Auroras-ryhmistä

31.08.20

Auroras-verkosto järjestää yksilö- ja ryhmämentorointia Suomeen muuttaneille koulutetuille naisille ja Suomeen muuttaneille kotiäideille. Ryhmissä kehitetään suomalaisessa työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä saadaan harjoitusta suomen kielen käyttämiseen. Löydät syksyllä alkavat ryhmämme osoitteesta https://auroras.fi/paikkakunnat/.

Koronavirus keskeytti osan kevään Auroras-ryhmistä, osa pystyi jatkamaan tapaamisia ja työllistymisen kannalta tärkeiden taitojen harjoittelua etäyhteyksien kautta. Keväällä aktoreiden ei ollut mahdollista antaa palautetta ryhmistä kasvotusten, onneksi kolmetoista pääkaupunkiseudun aktoria kävi kuitenkin jättämässä palautetta sähköisesti.

Suurin osa kevään ryhmiin osallistuneista aktoreista oli töissä tai opiskelemassa. Ryhmiin osallistui myös työttömiä työnhakijoita sekä vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla olevia. Yleisimmät syyt osallistua ryhmään olivat tiedon saaminen suomalaisesta työelämästä ja työn hakemisesta, suomen kielen taitojen parantaminen sekä uusien ihmisten kohtaaminen. Kotiäitiryhmään osallistumisen syyksi mainittiin muiden äitien tapaaminen ja mahdollisuus puhua heidän kanssaan jostain muusta kuin lapsista.

Ryhmässä tärkeää tai mielenkiintoista oli vastaajien mukaan esimerkiksi:

  • ryhmän hyvä ilmapiiri
  • ryhmän monikulttuurisuus ja -taitoisuus
  • uusien ihmisten tapaaminen ja yhteiset keskustelut
  • mentoreiden välittömyys ja heidän tukensa
  • uudenlaiset näkemykset työelämästä ja sen mahdollisuuksista
  • toisten naisten kokemusten kuuleminen
  • ryhmien yhteiset webinaarit
  • mahdollisuus kysyä apua

Lopuksi vielä muutama kommentti aktoreiden omin sanoin:

  • "Tunsin kuin perhe. Ilmapiiri oli miellyttävä ja mentorit erittäin ystävällisiä."
  • "Työnne oli tärkeä meille (maahanmuuttajille). Kun olin yksin ja en tiennyt mistä aloittaa, Aurora tuli pelastamaan. Kiitos!"
  • "Kiitos kaikille mielenkiintoisesta kurssista, tuesta ja tilasta, jossa pystyin puhua rohkeasti ja selvittää millainen minun ura voisi olla. Itseluottamukseni kehittyi paljon."
  • "Joo, se oli kiva aika tapaamiseen and keskustellaan."

 

Auroras-verkosto kiittää aktoreita palautteesta!

 

 

Auroras-verkoston koronatiedote 17.8.2020

17.08.20

Hallitus on antanut torstaina 13.8.2020 suosituksen etätyön käytöstä osana Covid-19 viruksen asteittain laajenevia torjuntatoimenpiteitä.

Hallitus suosittelee, että alueilla, joilla terveysviranomaiset toteavat Covid-19-epidemian olevan kasvussa, siirrytään etätyöhön työtehtävien sen salliessa. Lisäksi hallitus suosittelee työpaikkoja edistämään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla. Tartuntojen perusteella suositus on tällä hetkellä voimassa Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireissä. Hallituksen suositus on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Hallituksen antaman suosituksen pohjalta Auroras-verkosto suosittelee Uudenmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueella olevia Auroras-ryhmiä käynnistämään toimintansa etänä. Verkosto tukee ryhmien etätyöskentelyn valmistelua ja aloittamista.

Auroras-verkosto seuraa tiiviisti hallituksen ohjeistuksia ja tiedottaa mahdollisimman reaaliaikaisesti niiden vaikutuksista Auroras-ryhmiin ja yksilömentorointitapaamisiin.

Jos sinulla herää kysymyksiä tähän tiedotteeseen liittyen, pyydämme sinua olemaan yhteyksissä verkostomme työntekijöihin:

Tanja Aakko, hankepäällikkö, tanja.aakko@auroras.fi, p. 050-4673510
Maria Rannanheimo, hankekehittäjä, maria.rannanheimo@auroras.fi, p. 045-1687421

Auroras-nätverket startar första svenskspråkiga grupp i Korsholm

04.06.20

Auroras-nätverket ordnar yrkesinriktad mentorverksamhet både för enskilda personer och för grupper. Utbildade invandrarkvinnor som vill ha stöd i övergången till arbetslivet och hjälp med arbetssökning är välkomna till vår grupp. Du som deltar kan vara i arbetslivet, arbetslös, studerande eller hemma med dina barn.

Under hösten 2020 startar Auroras-nätverkets första svenskspråkiga grupp i Korsholm. I gruppen diskuterar vi sådant som är till nytta för dig när du tar klivet in i det finländska arbetslivet. När du anmäler dig till gruppen, är det önskvärt att du kan diskutera teman som berör arbetslivet, på svenska. I gruppen lär du dig språk och terminologi som behövs i yrkeslivet. Auroras-grupperna leds av frivilliga mentorer, som är väl insatta i det finländska arbetslivet.

Korsholmsgruppen startar tisdagen den 8 september 2020 kl. 17-19. Gruppen träffas på tisdagar, sammanlagt 12 gånger. Du kan anmäla dig till gruppen här. Vi meddelar gruppens mötesplatsen senare på den här sidan och även direkt till de som anmält sig.

Varmt välkommen med i Auroras-verksamheten!

Förfrågningar om Korsholmsgruppen:

Tanja Aakko (på finska och engelska)
Projektchef
tanja.aakko@auroras.fi
tfn 050 4673 510

Gunilla Sandler (på svenska)
Gruppens mentor
gunilla.sandler@gmail.com
tfn 044 3160 957

Auroras-verkoston uutiskirje 3/2020

02.06.20

Auroras-verkoston uusimmassa uutiskirjeessä suuntaamme kevään jälkeen toiveikkain mielin ajatuksia valmiiksi jo kohti tulevaa syksyä ja pääkaupunkiseudulla syyskuussa aloittavia uusia Auroras-ryhmiä. Ilmoittautuminen näihin ryhmiin on nyt auki nettisivuillamme! Tässä välissä saamme nauttia vielä aluillaan olevasta upeasta kesästä, mutta onneksi syksyllekin on jo mukavia suunnitelmia odottamassa. Uutiskirjeemme voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Aurinkoista kesäkuun alkua!

Ilmoittautuminen pääkaupunkiseudun syksyn Auroras-ryhmiin on avattu

19.05.20

Pääkaupunkiseudulla alkaa syyskuussa viisi uutta Auroras-ryhmää. Ryhmät kokoontuvat Helsingin keskustassa ja Itäkeskuksessa (kotiäitiryhmä), Espoon Matinkylässä sekä Vantaalla Tikkurilassa ja Myyrmäessä. Ryhmiin voivat osallistua Suomeen muuttaneet, koulutetut naiset. Itäkeskuksen ryhmä on tarkoitettu kotona lapsiaan hoitaville äideille. Ryhmässä on mukana lastenhoitaja. Tarkemmat tiedot kaikista ryhmistä ja niiden ilmoittautumislomakkeet löydät täältä.

Auroras-ryhmissä opiskellaan suomalaisessa työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja ja keskustellaan työn hakemisesta Suomessa. Kaikki ryhmät ovat suomenkielisiä. Ryhmään ilmoittautuessasi sinulla on hyvä olla sellainen suomen kielen taito, että pystyt osallistumaan yhteisiin keskusteluihin. Ryhmässä saat varmuutta suomen kielen käyttämiseen ja opit työelämään liittyviä sanastoja. Auroras-ryhmiä ohjaavat suomalaista työelämää hyvin tuntevat vapaaehtoiset mentorit.

Jokaiseen ryhmään mahtuu noin kymmenen ensimmäisenä ilmoittautunutta, Suomeen muuttanutta naista. Suljemme ryhmien ilmoittautumiset viimeistään elokuun viimeisenä päivänä. Ryhmän ilmoittautuminen saattaa sulkeutua jo aiemmin, jos ryhmä on täynnä. Kaikkien pääkaupunkiseudun ryhmien yhteinen aloitustilaisuus järjestetään Helsingissä tiistaina 1.9. Sinne tulevat kaikkien ryhmien mentorit ja aktorit, eli ryhmien osallistujat.

Jos ryhmien ei syksyllä ole mahdollista tavata koronatilanteen vuoksi, järjestämme ainakin osan ryhmistä etäyhteyksien kautta. Tällöin voit osallistua ryhmään kotoa, omalta tietokoneeltasi / puhelimeltasi. Tiedotamme mahdollisista muutoksista kaikkia ryhmiin ilmoittautuneita.

Jos haluat tietää lisää, ota yhteyttä Auroras-verkoston työntekijään:

Maria Rannanheimo
Hankekehittäjä / Auroras-verkosto
maria.rannanheimo@auroras.fi
P. 045-1687421

Auroras-verkoston vuosi 2019

12.05.20

Auroras-verkoston vuoden 2019 toimintakertomus on nyt julkaistu ja löytyy täältä. Toimintakertomuksen kautta voit tutustua Auroras-hankkeeseen (2018-2021), sen suunnitelmiin ja saavutettuihin tuloksiin. Jos sinulla on jotakin kysyttävää Auroras-toiminnasta tai haluat mukaan, ota rohkeasti yhteyttä hanketyöntekijöihin.

Haluamme tässä kohtaa lausua lämpimän kiitoksen aktiivisille vapaaehtoisille ja toimintaan osallistuneilla maahanmuuttajanaisille. Ilman teitä ei olisi Aurorasta!

Auroras-hankkeen koronatiedote II

06.05.20

Noudatamme Auroras-verkostossa Valtioneuvoston koronavirusepidemian aikaisia rajoituksia ja suosituksia.

Auroras-hankkeen ensimmäisessä koronatiedotteessa olemme ohjeistaneet Auroras-ryhmien ja yksilömentorointiparien tapaamisten keskeyttämisestä 13.5. saakka.

3.-4.5. hallitus linjasi neuvotteluissaan koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Meitä Auroras-verkostossa koskee erityisesti kokoontumisrajoitus. 1.6. alkaen kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus muutetaan hallituksen toimesta 50 henkilön kokoontumisrajoitukseksi.

Auroras-verkosto ohjeistaa ryhmien ja yksilömentorointiparien tapaamisten keskeytymisen jatkumisesta 31.5. saakka. Kun kokoontumisrajoitus muuttuu 1.6. koskemaan yli 50 henkilön tapaamisia, myös Auroras-ryhmät ja yksilömentorointiparit voivat tavata harkitusti. Kaikissa tapaamisissa tulee kuitenkin huomioida turvaetäisyydet ja yleiset hygieniaohjeistukset. Viime kädessä jokainen ryhmä päättää itse tapaamisistaan ja mentori ja aktori osallistumisestaan yhteisiin tapaamisiin. Etätapaamisten järjestäminen on edelleen mahdollista ja suositeltavaa.

Auroras-verkosto muistuttaa, että yli 70-vuotiaiden suositellaan edelleen välttävän fyysisiä kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa koronavirukseen liittyviä toimintaohjeita noudatettaessa.

Lähde:
Valtioneuvoston nettisivut, erityisesti "Hallitus linjasi suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi ja rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta" -tiedote

Haluatko keskustella oman ryhmäsi tapaamisista tai onko sinulla muuta kommentoitavaa? Ota rohkeasti yhteyttä: 

Tanja Aakko, hankepäällikkö: tanja.aakko@auroras.fi, 050 467 3510

Helsingin kaupungin työllisyyspalvelut poikkeusaikana

20.04.20

Helsingin kaupunki tarjoaa myös poikkeusaikana monipuolisia työllisyyspalveluita helsinkiläisille työnhakijoille. Kaupunki järjestää työnhakijoille lakisääteisten palvelujen lisäksi neuvonta-, ohjaus- ja koulutuspalveluita sekä tarjoaa työkokeilumahdollisuuksia ja työllistää työnhakijoita palkkatuettuihin työsuhteisiin.

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/yritykset/tyollisyys/

Kaupunki tarjoaa henkilökohtaista palvelua puhelimitse, sähköpostitse ja online-palveluna.

Palvelut:

Työllisyyden palvelutori Helsinki tarjoaa neuvontaa työnhakuun ja kouluttautumiseen liittyvissä asioissa puhelimitse, sähköpostitse ja online-palveluna. Saat apua myös työnhakijaksi ilmoittautumisessa ja ilmoittautumislomakkeen täyttämisessä (TE-toimisto hoitaa kuitenkin työnhaun viranomaisasioinnin).

Henkilökohtaista neuvontaa työnhakuun, työttömyyteen ja kouluttautumiseen ma-pe klo 10-15 puhelinpalveluna

https://tyollisyydenpalvelutori.fi/tyollisyyden-palvelutorin-digitaalinen-neuvonta/

Torstaisin työnhakuneuvontaa online-palveluna klo 12-14

https://tyollisyydenpalvelutori.fi/tapahtumat-2020/

Ajankohtaiset työpaikat ja online-rekrytointitapahtumat

https://tyollisyydenpalvelutori.fi/tapahtumat-2020/

Työnhaun materiaalit

https://tyollisyydenpalvelutori.fi/tyonhaku/

Ohjaamo Helsinki palvelee 15-29 –vuotiaita puhelimitse, sähköpostitse ja Discordissa chatin kautta. Löydät yhteystiedot Ohjaamon nettisivuilta. Samalle sivuille on koottu kattava lista muista etäkäytettävistä palveluista.

https://ohjaamo.hel.fi/ohjaamo_varautuminen_korona/

Auroras-verkoston uutiskirje 2/2020

17.04.20

Auroras-verkoston uusimmassa uutiskirjeessä kerromme verkoston korona-ajan kuulumisista ja siirtymisestä etätyöskentelyyn. Jaamme myös nettisivujemme uudet alasivut, joiden kautta sinun on mahdollista ilmoittautua verkoston vierailevaksi asiantuntijaksi tai ilmoittaa oma organisaatiosi ryhmiemme vierailukohteeksi. Lisäksi haastamme uutiskirjeessä aktoreitamme video-cv:n tekemiseen ja julkisemiseen. Ensimmäisenä video-cv:n julkaissut aktori palkitaan!

Uutiskirjeessä kerromme myös toukokuun aikana tapahtuvista työntekijämuutoksista. Voit lukea uutiskirjeen kokonaisuudessaan täältä.

Iloa alkavaan viikonloppuun!

 

Tervetuloa LinkedIn-webinaariin 1.4.2020

25.03.20

Tervetuloa Auroras-verkoston järjestämään LinkedIn-webinaariin, joka järjestetään 1.4.2020 klo 17.30-19.30 Zoomissa. Webinaarissa saat arvokkaita vinkkejä siitä, mitä LinkedIn-profiiliin kannattaa laittaa ja kuinka parannat näkyvyyttäsi työnhakijana. Webinaarin kouluttajana toimii uravalmentaja ja sparraaja Julia Kaukinen.

ILMOITTAUTUMISOHJEET

1. Ilmoittaudu webinaariin tällä lomakkeella.
Vastaathan myös ilmoittautumisen lopussa olevaan kyselyyn, jossa annetaan ennakkotietoja kouluttajalle.

2. Tutustu ennakkotehtävään (pdf)
Tehtävässä on perustietoa LinkedInistä ja muutamia kysymyksiä mietittäväksi. Jos sinulla ei ole vielä LinkedIn-profiilia, niin tee sellainen (ja ilmoittaudu webinaariin vasta sen jälkeen). Jos sinulla on jo LinkedIn-profiili, niin voit tarkistaa ennakkotehtävän listasta, onko profiilissasi kaikki perustiedot. Kysymykset ovat vain itsellesi ja vastauksia ei tarvitse lähettää kenellekään.

3. Ennen webinaaria saat sähköpostilla ohjeet Zoomin käyttöön ja liittymislinkin webinaariin. 

Monan työnhakuvinkit Suomeen muuttaville naisille

23.03.20

Kuva: Mona Abdullahi

Mona Abdullahi on yksi Auroras-verkoston vapaaehtoisista. Mona on muuttanut Suomeen Somaliasta ja hän on ammatiltaan sairaanhoitaja. Sairaanhoitajan opinnot Mona on suorittanut Suomessa. Mona osallistui Auroras-verkoston uusien mentoreiden koulutukseen syksyllä ja hänen oli tarkoitus aloittaa keväällä mentorina toimiminen Helsingin Itäkeskuksen Auroras-ryhmässä. Juuri ennen ryhmän alkua saimme kuitenkin iloisia uutisia: Mona työllistyi unelma-ammattiinsa, sairaanhoitajaksi.

Työllistymisen jälkeen Monan aika ei riittänyt viikoittaisiin Auroras-ryhmän tapaamisiin. Sen sijaan hän toimii tarvittaessa Auroras-ryhmien vierailevana asiantuntijana. Näin Mona jakaa omaa tarinaansa muille Suomeen muuttaville naisille ja tekee arvokasta vapaaehtoistyötä.

Koska Monalla on kokemusta sekä työskentelystä että työn hakemisesta Suomessa, kyselimme hänen vinkkejään muille työtä etsiville. Monan vinkit ovat seuraavanlaisia:

* Pohdi ensin, millaisesta työstä olet kiinnostunut ja miten sinun suomen kielen opiskelusi on edennyt. Työn saaminen Suomessa vaatii alan koulutusta ja riittävää kielitaitoa.

* Muista etsiä töitä erilaisilla tavoilla. TE-toimistosta saat tietoosi avoimet työpaikat, sieltä saat myös tukea työnhaussa ja ammatinvalinnassa. Löydät kuitenkin avoimia työpaikkoja myös netistä, esimerkiksi organisaation ja yrityksen omilta sivuilta.

* Voit ottaa yhteyttä suoraan työnantajiin ja kysyä työmahdollisuuksia. Voit myös jättää avoimen työhakemuksen, jos yrityksen nettisivut vaikuttavat kiinnostavilta. Muista aina liittää mukaan CV, kun lähetät työhakemuksen!

* Työn löytäminen vaatii paljon kärsivällisyyttä. Älä pety, jos et löydä heti töitä. Jatka etsimistä eri tavoilla!

Auroras-verkosto kiittää Monaa kiinnostuksesta Auroras-toimintaa kohtaan ja halusta auttaa toisia Suomeen muuttaneita naisia. Toivotamme myös paljon onnea ja iloa sairaanhoitajan työhön!

Etätapaamisten sisältöjä Auroras-ryhmiin

19.03.20

Kuva: Jan Vašek Pixabaystä

Artikkeli päivittyy. Viimeisin päivitys tehty 24.3.2020.

Auroras-hankkeen koronatiedotteessa kehotettiin ryhmiä ja yksilömentorointipareja välttämään kasvokkaisia tapaamisia 13.4.2020 saakka. Tiedotetta tarkennettiin ja vapaaehtoisia ohjeistettiin sähköpostitse poikkeuslain astuttua voimaan 17.3.2020. Uuden ohjeistuksen myötä kaikki kasvokkaiset tapaamiset keskeytetään 13.4.2020 saakka. Lisätietoa ohjeistuksista antavat tarvittaessa Auroras-verkoston työntekijät.

Tämän artikkelin tarkoituksena on auttaa mentoreita etätapaamisten suunnittelussa. Olemme kehitelleet sisältöjä muutamiin tapaamisiin ja kehitämme niitä lisää mentoreiden toiveiden pohjalta. Jos sinulla on jokin toivomus etämateriaalin aiheeksi, lähetäthän sen verkoston työntekijöille. Suunnittelemme toiveesi pohjalta etämateriaalin, jonka julkaisemme tällä sivustolla. Artikkelissa julkaistaan myös vapaaehtoisten suunnittelemia materiaaleja. Materiaaleista voi olla ryhmien lisäksi apua myös yksilömentoroinnin suunnittelussa ja ne ovat vapaasti käytettävissä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. ETÄMATERIAALI: Työn hakeminen eri kanavien kautta

Ohjeet mentorille:

Etämateriaali on kehitetty ”Ideoita koulutetuille naisille suunnatun Auroras-ryhmän tapaamisiin” -oppaan pohjalta. Oppaassa neljännen tapaamisen teemana on ”Tietoa työn hakemisesta”. Sen tavoitteena on kokemusten vaihtaminen työnhakuun liittyvistä teemoista ja erilaisten työnhakukanavien hahmottaminen.

Etämateriaalissa valitaan kaksi työnhakukanavaa ja pohditaan niiden käyttämistä oman työnhaun tukena. Tehtävä on mahdollista toteuttaa sähköpostin tai vaikkapa WhatsAppin välityksellä. Mentorit tiedottavat tehtävänannon yhteydessä valitusta viestintäkanavasta.

Aktorin ohjeistus:

1) Suunnittele ja nauhoita puhelimellasi lyhyt video / ääniviesti (enintään 2-3 minuuttia), jossa vastaat kahteen kysymykseen:

- Millaisia kokemuksia sinulla on työn hakemisesta Suomessa?
- Mitä kanavia olet käyttänyt työpaikkojen etsimiseen?

2) Lue ”Töissä Suomessa – tietoa maahanmuuttajalle” -oppaan kappale "Työtä hakemassa" (sivut 7-12) ja tutustu PedaNetin ”Sosiaalinen media työnhaussa” -sivustoon. Kirjoita itsellesi ylös kymmenen erilaista tapaa hakea työtä. Huom! Tätä tehtävää ei tarvitse lähettää mentoreille tai muulle ryhmälle.

3) Suunnittele ja nauhoita lyhyt video (enintään 3-4 minuuttia), jossa kerrot ryhmäsi mentoreille ja toisille aktoreille kahdesta sinulle uudesta ja käyttökelpoisesta tavasta hakea työtä omalta alaltasi. Miten työn hakeminen näillä kahdella tavalla voisi omalla kohdallasi käytännössä toteutua?

4) Lähetä molemmat tekemäsi videot / ääniviestit muulle ryhmällesi sovitulla tavalla (esimerkiksi sähköpostin liitteenä tai WhatsAppilla). Ryhmäsi mentorit kertovat sinulle, millä tavalla tehtävät palautetaan.

5) Jos tehtävän aikana tuli vastaan sinulle uusia ja vieraita sanoja, selvitä esimerkiksi 5-10 keskeisen sanan merkitys itsellesi. Huom! Tätä tehtävää ei tarvitse lähettää mentoreille tai muulle ryhmälle.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

2. ETÄMATERIAALI: YKI-tutkintojärjestelmä
(materiaalin ovat tuottaneet Auroras-kotiäitiryhmän mentorit)

1) YKI-tutkintojärjestelmä jakautuu kolmeen osaan
On tärkeää, että valitset oikean testin /tason!

Perustason testiin A1=1 ja A2=2 menevät lähinnä ne, jotka tarvitsevat kouluun/oppilaitokseen todistuksen siitä, että ovat ylipäätään opiskelleet suomea.
Keskitason B1=3 ja B2=4 testi on laaja, koska se on kansalaisuuden hakemiseen vaadittava taso. Se myös vaaditaan aika moneen koulutukseen, koska se on itsenäisen käyttäjän taso.
Ylimmän tason testi C1=5 ja C2=6 on sellainen, että esimerkiksi jokin koulutusohjelma yliopistossa voi vaatia tason C1 = 5 tai opettajat saattavat saada kielilisää siitä, että ovat suorittaneet jonkin kielen ylimmän tason testin.

Tehtävä: Katso alla olevista linkeistä yleiskriteerit, millaista suoritusta A, B ja C -tasoilla vaaditaan (testin arvioiva opettaja käyttää vielä tarkempia kriteereitä, jotta voi määrittää, onko suorituksesi taso esim. B1 vai B2).

Puhumisen arviointikriteerit
Kirjoittamisen arviointikriteerit

Mikä ykin taitotaso kansalaisuuteen vaaditaan?
Kansalaisuuteen vaaditaan kaksi kolmosta eli B1-arvosanaa niin, että puhuminen tai kirjoittaminen tai jompikumpi on kolme (3). Pelkät suulliset kolmoset (kuunteleminen ja puhuminen) tai pelkät kirjalliset (lukeminen ja kirjoittaminen) tai pelkät ymmärtämisen taidot (lukeminen ja kuunteleminen) eivät riitä. Tästä voit lukea vielä 10 kysymystä YKIstä, jonka lopussa on laatikko, joka toivottavasti havainnollistaa sen, mitkä kolmosten kombinaatiot kelpaavat kansalaisuutta haettaessa: https://helao.fi/fi/yki-ohjeita-ja-harjoituksia-3/

Mikä ykin taitotaso opintoihin vaaditaan?
Opintojen taitotasovaatimuksista päättävät oppilaitokset. Se kannattaa siis kysyä sieltä, mihin haet opiskelemaan, koska se voi vaihdella.

Milloin tutkinto järjestetään?
Tutkinto on aina siis koko päivän ja aina lauantaina, tammikuussa, maaliskuussa, toukokuussa, elokuussa, lokakuussa ja marraskuussa. Tutkintopäivät täällä: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/tutkintopaivat-ja-paikat

Kaikki osakokeet on aina tehtävä kokeessa, johon on ilmoittautunut
Aina on tehtävä kaikki neljä osakoetta (tekstinymmärtäminen, kirjoittaminen, puheenymmärtäminen ja puhuminen), mutta jos on saanut testissä vain yhden kolmosen ja seuraavalla kerralla saa toisen kolmosen, yhdistettynä nuo kaksi todistusta ovat pätevät esimerkiksi kansalaisuutta haettaessa. Tietysti ne on siis silti oltava edellä kerrottu tietty kombinaatio.

Tutkintotodistus
Tutkintotodistuksen saat vain silloin, kun olet osallistunut kaikkiin osakokeisiin. Tutkinto suoritetaan kokonaan saman päivän aikana. Testistä ei voi kesken kaiken lähteä pois, silloin se katsotaan keskeytetyksi. Kuten edellä jo on sanottu, voit kuitenkin osoittaa hyväksyttävät osakokeet yhdistämällä useamman tutkintotodistuksen (1.1.2012 jälkeen annetut tutkintotodistukset).

2) Kotitehtäviä

Tehtävä 1: Tee alla olevan linkin takaa löytyviä yki-harjoituksia (eivät ole yki-testejä).  Monivalintatehtävät voi tarkistaa heti, kun on tehnyt tehtävän painamalla ”vastaa” -kohtaa. 

http://ykitesti.solki.jyu.fi/tutustu-testiin/testifin/

Tehtävä 2: Kirjoita mielipidekirjoitus Internetin keskustelupalstalle. Voit valita kahdesta aiheesta:

  1. Paras hoitopaikka pienelle lapselle – oma koti vai päiväkoti?
  2. Nykymuoti on mautonta.

Kerro kirjoituksessasi:

  • Mistä asiasta kirjoitat?
  • Mitä mieltä olet siitä? Miksi? Perustele ainakin kolmella tavalla.

Tehtävä on Keskitason (B) tehtävä ja se löytyy osoitteesta: http://ykitesti.solki.jyu.fi/tutustu-testiin/testifin/keskitaso-kirjoittaminen/

Lisää harjoituksia (vapaaehtoinen tehtävä):
Helsingin Aikuisopisto: synonyymeja (voit tarkistaa itse)
Sanasto, rakenne ja tekstinymmärtämistehtäviä (voit tarkistaa itse)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

3. ETÄTEHTÄVÄ: LinkedIn tutuksi 

1. Tutustu materiaaliin LinkedIn-perusteet, pohdiskelutehtävä
2. Tee itsellesi LinkedIn-profiili tai tarkista tehtävän pohjalta, onko profiilissasi ainakin perustiedot
3. Liity Auroras-verkoston LinkedIn-ryhmään ja kommentoi jo olemassaolevia julkaisuja tai tee oma työelämäteemainen julkaisu
4. Kun perusasiat ovat kunnossa LinkedIn-profiilissasi, kannattaa tutustua myös työnhakua tukeviin asetuksiin ja työpaikkojen hakemiseen LinkedInissä. Näistä opit lisää mm. Auroras-verkoston järjestämissä LinkedIn-koulutuksissa (seuraava koulutus järjestetään webinaarina 1.4.2020 klo 17.30-19.30, lue lisää ja ilmoittaudu mukaan)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Auroras-hankkeen koronatiedote

13.03.20

Päivitetty 31.3.2020

Noudatamme Auroras-hankkeessa Valtioneuvoston ohjeita koronaviruksen hidastamiseksi.

Näin ollen Auroras-ryhmien ja yksilömentoreiden tapaamiset kasvokkain keskeytetään ainakin 13.5.2020 saakka.

Auroras-hankeessa seurataan tiiviisti tilannetta ja viranomaissuosituksia ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan hyvissä ajoin. Toivomme, että tilanteeseen suhtaudutaan rauhallisin mielin.  Tietoa koronaviruksesta selkosuomeksi (THL)

Ryhmistä ja mentorointipareista osa tapaa etänä ja netin välityksellä. Auroraksen nettisivuilla olevaan artikkeliin kootaan vinkkejä etätapaamisiin. Auroras-hanke järjestää myös kevään aikana webinaareja toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Auroraksen työntekijät auttavat myös mielellään ryhmiä ja yksilömentoreita etätapaamisten suunnittelussa.

Onko sinulla kysyttävää tai kommentoitavaa? Ota rohkeasti yhteyttä: 

Emmi Juutilainen, hankepäällikkö (perhevapaan sijainen): emmi.juutilainen@auroras.fi, 045 168 7421
Tanja Aakko, hankekehittäjä: tanja.aakko@auroras.fi, 050 467 3510

 

Tiedote Auroran päivän seminaarista 10.3.2020

11.03.20

Kansainväliset osaajat ovat jo täällä

Suomeen halutaan lisää kansainvälisiä osaajia paikkaamaan työvoimavajetta, mutta jo nyt maassamme jätetään hyödyntämättä valtava määrä koulutettujen maahanmuuttajien osaamista ja kielitaitoa. Auroran päivän seminaarissa 10.3.2020 nostettiin esiin erityisesti naisten osaaminen.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallinnoima Auroras-verkosto on vuodesta 2012 tukenut Suomessa asuvien ulkomaalaisten naisten suomen kielen taidon osaamista parantaakseen heidän edellytyksiään päästä koulutustaan vastaaviin työtehtäviin. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen katsauksen (Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019) mukaan etenkin naisten osalta työllisyysaste jää alhaiseksi hyvästä koulutuksesta ja suomen kielen taidosta huolimatta.

Seminaarin tervehdyspuheessa europarlamentaarikko Henna Virkkunen iloitsi siitä, miten eduskunnassa on ennätysmäärä naisia. Myös Euroopan parlamentissa ennen brittien lähtöä oli ennätyksellisesti 40 % naisia. Mutta työelämässä naisten työpanos on saatava paremmin hyödynnetyksi, Virkkunen huomautti. Euroopassa naisten koulutustaso on jo nyt korkeampi kuin miesten. Siitä huolimatta naisten työllisyysaste on huonompi ja naisten palkkataso on Euroopassa keskimäärin 16 % huonompi kuin miesten. Hän kertoi Euroopan komission johtajan Ursula von der Leyenin tasa-arvotavoitteista. EU-tasolla tapahtuu siis paljon myönteisiä asioita, Virkkunen korosti. Suomessa hän näkee tavoitteina perhevapaiden uudistuksen, segregaation purkamisen sekä diversiteetin nostamisen työpaikoilla. Viimeinen on tärkeä myös Auroras-verkostolle.

Sosiologian professori Sirpa Wrede Helsingin yliopistosta nosti esiin suomalaisten helposti ajattelevan, että suomalaisten tapa toimia on järkevä ja siirtolaiset uhkaavat työelämää. Tämä johtaa helposti ”me ja muut” -ajatteluun. Wrede näkeekin, että siirtolaisuudesta voi helposti muodostua myös segregaation peruste. Hän näkee ratkaisuna, että moninaisuus hyväksytään valtavirraksi ja rakennetaan työpaikoilla uutta kulttuuria.

Erittäin tärkeänä työelämässä hän pitää tarvetta yksilöidä perehdyttämistä. Myös kielitaidon tukemisen pitää olla systemaattista. Selkokielisistä ohjeista olisi hyötyä muillekin kuin siirtolaisille. Wrede on tutkinut erityisesti hoiva-alaa ja huomannut, että EU:n ulkopuolelta tulevat päätyvät helpoimmin sijaisiksi ja keikkatyöläisiksi. Samoin siirtolaiset harvoin päätyvät johtotehtäviin. Myös koulutettujen tasa-arvon tiellä on paljon esteitä mm. rekrytointikäytännöissä.

Europarlamentaarikon poliittisena avustajana toiminut Mervi Katainen tarkasteli työelämän tasa-arvotilannetta EU:n alueella. Koko EU:ssa naisten ja miesten työllisyysasteiden ero on kaventunut, molempien työllisyys on parantunut, naisten enemmän. Hän esitteli myös koulutuksen merkitystä työllistymiseen ja erityisesti naisilla alhainen koulutustaso johtaa dramaattiseen laskuun työllisyysasteessa. Naisten ja miesten välinen palkkaero on jopa 40 %, kun ei verrata pelkästään perusansiota, vaan otetaan mukaan osa-aikatyöt, palkkaerot aloittain sekä vanhempien vapaat. Miesten eläkkeet ovat 35,7 % korkeampia kuin naisten. Hän korosti, että tasa-arvo on korkealla EU:n agendalla.

Kulttuuritulkki ja tuoreen International Working Women of Finland -järjestön puheenjohtaja Chiara Costa-Virtanen kertoi kansainvälisten naisosaajien kohtaamista haasteista Suomessa sekä ratkaisuista, joiden avulla he saavat äänensä kuuluviin suomalaisessa työelämässä. Ulkomaalaisten on joskus vaikea todistaa koulutustaan, jos Suomessa ei ole vastaavaa koulutusta. Costa-Virtasen neuvo oli pitää todistuksen lisäksi mukana selvitystä, minkälaisia töitä voi tehdä. Oman verkoston puutetta hän kertoi itse paikanneensa ottamalla yhteyttä ihmisiin, jotka hänen mielestään tekevät ”unelmaduunia” ja pyytänyt heitä kertomaan työstään.

Koska suurin osa työpaikoista ei tule julkiseen hakuun, Costa-Virtanen neuvoi tutkimaan yritysten omia sivuja ja ottamaan yhteyttä yrityksiin, jotka kiinnostavat. Yritysten sivuilla kannattaa täyttää avoimia hakemuksia ja, kun on aktiivisesti itse yhteydessä, saattaa saada myös vinkin, kun sopiva paikka on avautumassa. Hän piti tärkeänä mentorointia sekä ryhmätukea, jossa olisi mukana myös kantasuomalaisia.

Auroras-verkosto on järjestänyt vuodesta 2017 lähtien pääkaupunkiseudulla ryhmiä, joissa kokeneet vetäjät ohjaavat työelämään liittyvää keskustelua suomeksi. Verkosto toimii myös Turussa ja Vaasassa, missä järjestetään yksilömentorointia.

Auroras-verkosto on nimetty 1800-luvun Suomessa vaikuttaneen Aurora Karamzinin mukaan. Häntä voidaan pitää aikansa kansainvälisenä koulutettuna naisena.

Teksti ja kuvat: Virve Obolgogiani

Tiedote: Kansainväliset osaajat ovat täällä jo ja Suomella ei ole varaa menettää heitä

05.03.20

Suomen Akateemisten Naisten Liitto/Auroras-verkosto
TIEDOTE 4.3.2020

Suomeen halutaan lisää kansainvälisiä osaajia paikkaamaan työvoimavajetta, mutta jo nyt maassamme jätetään hyödyntämättä valtava määrä koulutettujen maahanmuuttajien osaamista ja kielitaitoa. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen katsauksen (Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019) mukaan etenkin naisten osalta työllisyysaste jää alhaiseksi hyvästä koulutuksesta ja suomen kielen taidosta huolimatta. Helsingin Sanomat nosti esille kansainvälisyysosaamisen arvon ulkomaalaisia opiskelijoita käsittelevässä pääkirjoituksessaan 26.2.2020. Opiskelijoiden lisäksi kansainvälisyysosaamista on myös Suomeen jo aikaisemmin muuttaneilla koulutetuilla naisilla, mutta ovet eivät silti välttämättä aukea koulutusta vastaaviin työtehtäviin.

Tähän epäkohtaan etsitään ratkaisuja Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallinnoiman Auroras-verkoston järjestämässä seminaarissa, joka järjestetään 10.3.2020 Eurooppasalissa Helsingissä. Seminaarin alussa kuullaan korkeakoulutettujen naisten työllistymisestä koko EU:n tasolla europarlamentaarikko Henna Virkkusen videotervehdyksen muodossa. Tämän jälkeen suunnataan katse takaisin Suomeen, kun sosiologian professori Sirpa Wrede Helsingin yliopistosta kertoo Suomen työelämästä maahan muuttaneen näkökulmasta. Wreden puheenvuorossa pohditaan moninaisuutta ja monikielisyyttä työelämän muutossuuntina ja herätellään kuulijoita miettimään, pitävätkö niin kutsutut ”talon tavat” joitakin työntekijöitä työyhteisön ulkopuolella.

Seuraavassa puheenvuorossa europarlamentaarikon poliittisena avustajana toiminut Mervi Katainen tarkastelee työelämän tasa-arvotilannetta EU:n alueella sekä EU:n toimia tasa-arvon edistämiseksi. Ohjelman päättää kulttuuritulkki ja tuoreen International Working Women of Finland -järjestön puheenjohtaja Chiara Costa-Virtanen, joka kertoo kansainvälisten naisosaajien kohtaamista haasteista Suomessa sekä ratkaisuista, joiden avulla he saavat äänensä kuuluviin suomalaisessa työelämässä.

Auroran päivän seminaari ”Kohti tasa-arvoista työelämää” on maksuton ja kaikille avoin. Tilaisuuden järjestävä Auroras-verkosto tukee Suomeen muuttaneiden koulutettujen naisten työllistymistä työelämäaiheisella yksilö- ja ryhmämentoroinnilla. Vuodesta 2012 toiminut verkosto on nimetty 1800-luvun Suomessa vaikuttaneen Aurora Karamzinin mukaan ja verkosto järjestää vuosittain työelämäteemaisen seminaarin Auroran nimipäivänä.

----------------------------------------------------------------------

Ohjelma

AURORAN PÄIVÄN SEMINAARI ”KOHTI TASA-ARVOISTA TYÖELÄMÄÄ”
10.3.2020 klo 16.30-18.30 (ohjelma salissa klo 17 alkaen)
Eurooppasali, Malminkatu 16, Helsinki

16.30 Tervetuloa! Tarjoilua ja seurustelua

17.00 Ohjelma alkaa salissa

  • Stand up -esitys: kiinalais-suomalainen koomikko TaoLin
  • Aloitussanat
  • Videotervehdys Brysselistä: Korkeakoulutettujen naisten työllistyminen EU:ssa
    europarlamentaarikko Henna Virkkunen
  • Talossa aina talon tavalla? Suomen työelämä muualta muuttaneiden näkökulmasta
    sosiologian professori Sirpa Wrede (Helsingin yliopisto)
  • Näkemyksiä Brysselistä: Työelämän tasa-arvo EU:ssa
    europarlamentaarikon poliittisena avustajana toiminut Mervi Katainen, VTM
  • Kohti ratkaisuja: koulutettujen naisten urapolut Suomessa
    Kulttuuritulkki ja International Working Women of Finland -järjestön puheenjohtaja Chiara Costa-Virtanen, BA
  • Loppusanat ja yleisökommentit

18.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuden jälkeen halukkaat voivat jatkaa keskustelua Eurooppasalin lähellä olevassa kahvilassa tai ravintolassa. Jatkopaikasta kerrotaan seminaarissa.

Ilmoittaudu seminaariin tällä lomakkeella

Kuva: Mimi Thian/Unsplash

Yritysvierailu ja sparraus Baronalla 27.4.2020 - siirtyy syksyyn

27.02.20

PÄIVITYS 3.4.2020: Tilaisuus siirtyy syksyyn 2020.
------------------------------------------------------------------------

Auroras-hanke järjestää yritysvierailun Baronalle 27.4.2020 klo 16-19. Paikkana on Baronan Olohuone (Töölönlahdenkatu 3B, Helsinki). Vierailulla saat tietoa Baronan työmahdollisuuksista ja käytännön vinkkejä työnhakuun.

Yritysvierailu on suunnattu kaikille Auroraksen aktoreille ja mentoreille. Lisäksi tilaisuuteen osallistuu Baronan Relocation-asiakkaita ja siksi tämän Auroras-tapahtuman kielenä on poikkeuksellisesti englanti.

Lämpimästi tervetuloa tähän varmasti hyödylliseen tilaisuuteen. Ilmoittaudu mukaan täällä. 

Tietoa Baronasta:

"Barona on pohjoismainen henkilöstöalan yritys, joka tekee jatkuvasti työtä kehittääkseen työelämää paremmaksi. Uudistamme työelämän, ja olemme kumppani työn ja elämän muutoksessa. Toimintaamme ohjaa rohkeus, vastuullisuus, vapaus ja yhdessä tekeminen.

Tarjoamme innostavia työmahdollisuuksia Suomessa sekä kansainvälisesti, ja tuemme sinua urasi eri käänteissä. Etsimme vuosittain työpaikan yli 30 000 ihmiselle – kauttamme voit työllistyä mm. IT-alan, HR:n, taloushallinnon, asiakaspalvelun, myynnin ja kaupan alan sekä markkinoinnin ja viestinnän tehtäviin."

Lisätietoa: barona.fi 

Tervetuloa Auroraksen video-CV-työpajaan

24.02.20


Tervetuloa Auroras-verkoston järjestämään video-CV-työpajaan, joka järjestetään 18.3.2020 klo 17-20 WEBINAARINA. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään sähköpostilla ohjeet, kuinka webinaariin osallistutaan.

Työpajassa opit, kuinka videolla kannattaa puhua ja miten video kuvataan, editoidaan ja laitetaan nettiin. Työpaja on suunnattu kaikille Auroras-ryhmien aktoreille (voit myös osallistua, jos olet aikaisemmin ollut mukana Auroras-ryhmässä). Mentorit voivat tulla halutessaan mukaan kuuntelemaan.

Työpajan vetäjänä toimii uravalmentaja ja sparraaja Julia Kaukinen.  Ilmoittaudu mukaan täällä: https://cutt.ly/Hr9wzmm

Lämpimästi tervetuloa oppimaan uutta!

Kuva: Unsplash/Angela Franklin

Ilmoittaudu Auroran päivän seminaariin 10.3.2020

13.02.20

Auroran päivän seminaari
KOHTI TASA-ARVOISTA JA MONIMUOTOISTA TYÖELÄMÄÄ
10.3.2020 klo 16.30-18.30
Eurooppasali, Malminkatu 16 Helsinki

Suomeen halutaan lisää kansainvälisiä osaajia paikkaamaan työvoimavajetta, mutta kuinka jo täällä asuvat otetaan vastaan työelämässä? Jääkö esimerkiksi koulutettujen naisten osaaminen hyödyntämättä? Entä kuinka työelämän tasa-arvoa voidaan edistää EU:ssa, jotta naisten työllisyys ja palkkataso yltäisi samalle tasolle miesten kanssa?

Näitä kysymyksiä käsitellään Auroras-verkoston perinteisessä Auroran päivän seminaarissa. Lisäksi kuulijoita herätellään pohtimaan, kuinka monimuotoisuus ja myös monikielisyys voisi aidosti toteutua suomalaisessa työelämässä.

Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Tarjoilujen ja rajatun paikkamäärän vuoksi Auroras-verkosto pyytää ilmoittautumaan tilaisuuteen tällä lomakkeella. Tilaisuus pyritään striimaamaan Suomen Akateemisten Naisten Liiton Facebook-sivulle.

OHJELMA

16.30 Tervetuloa! Tarjoilua ja seurustelua
17.00 Ohjelma alkaa salissa

Stand up -esitys: kiinalais-suomalainen koomikko TaoLin

Aloitussanat

Videotervehdys Brysselistä: Korkeakoulutettujen naisten työllistyminen EU:ssa europarlamentaarikko Henna Virkkunen

Talossa aina talon tavalla? Suomen työelämä muualta muuttaneiden näkökulmasta
Sosiologian professori Sirpa Wrede (Helsingin yliopisto)

Näkemyksiä Brysselistä: Työelämän tasa-arvo EU:ssa
europarlamentaarikon poliittisena avustajana toiminut Mervi Katainen, VTM

Kohti ratkaisuja: koulutettujen naisten urapolut Suomessa
Kulttuuritulkki ja International Working Women of Finland -järjestön puheenjohtaja Chiara Costa-Virtanen, BA

Loppusanat ja yleisökommentit

18.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuden jälkeen halukkaat voivat jatkaa keskustelua Eurooppasalin lähellä olevassa kahvilassa tai ravintolassa. Jatkopaikasta kerrotaan seminaarissa.

Etsimme vapaaehtoisia yksilömentoreiksi, lasten leikittäjiksi ryhmään sekä Auroran päivän viestinnällisiin tehtäviin

04.02.20

 

Auroras-verkosto tarjoaa yksilö- ja ryhmämentorointia maahan muuttaneille, koulutetuille naisille ja maahan muuttaneille kotiäideille. Auroras-verkostossa on tällä hetkellä 40-50 vapaaehtoista yksilö- tai ryhmämentoria. Yksilömentorointia on Vaasassa, ryhmämentorointia pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Keväällä yksilömentorointia pilotoidaan ensimmäistä kertaa myös pääkaupunkiseudulla. 

YKSILÖMENTOROINTI

Jos asut Vaasassa ja olet kiinnostunut osallistumaan yksilömentorointiin, ilmoittaudu mukaan nettisivujen kautta. Vaasan uusi yksilömentoroinnin ryhmä alkaa helmikuussa.

Pääkaupunkiseudulla ryhmiin osallistuneet naiset voivat ryhmän päättyessä toivoa yksilömentoria omalta alaltaan. Keväällä tarvitsemme uusia yksilömentoreita seuraavilta aloilta:

  • biologia
  • matkailuala
  • it-ala
  • sosiaaliala

Toivomme, että mentorin on mahdollista tavata aktoria 6-8 kertaa kolmen kuukauden aikana. Mentorit haastatellaan ja he tapaavat aktorin ensimmäisen kerran yhdessä työntekijän kanssa. Tapaamisella määritellään yksilömentoroinnin tavoitteet. Odotamme mentoreilta oman alansa tuntemusta ja työkokemusta, laajat verkostot ovat avuksi vapaaehtoistehtävässä.

LASTEN LEIKITTÄJÄT

Itäkeskuksen kotiäideille suunnatussa Auroras-ryhmässä on vanhempien lisäksi myös lapsia. Ryhmä alkaa perjantaina 7.2. klo 10-12 ja tapaa viikoittain yhteensä kahdeksan kertaa. Toivomme ryhmään 1-3 vapaaehtoista tai opiskelijaa, jotka voivat ottaa vastuuta lasten leikittämisestä vanhempien osallistuessa ryhmään. Toivomme lasten leikittäjiltä 18 vuoden ikää. Arvostamme rohkeutta ja kokemusta pienten lasten kanssa olemisesta. Työntekijä on mukana ensimmäisellä kerralla.

VIESTINNÄLLISET VAPAAEHTOISTEHTÄVÄT AURORAN PÄIVÄN SEMINAARISSA

Järjestämme Auroran päivän seminaarin Eurooppasalissa 10.3. klo 16.30-18.30. Toivomme tilaisuuteen mukaan vapaaehtoista naista tai naisia, jotka voisivat:

  • striimata tapahtuman
  • ottaa tapahtumasta valokuvia (oma kamera tai hyvä kännykkäkamera)
  • kirjoittaa tapahtumasta uutisen nettisivuillemme

Valitsemme Auroran päivän vapaaehtoistehtäviin ensisijaisesti maahan muuttaneita naisia. Meillä on striimaukseen tarvittavat välineet ja perehdytämme niiden käyttöön. Nettisivuille tulevan uutisen voimme tarvittaessa oikolukea kielen osalta. Jos olet kiinnostunut vain yhdestä yllä mainitusta tehtävästä, sinun kannattaa ottaa silti yhteyttä meihin.

Yhteydenotot kaikkien vapaaehtoistehtävien osalta:
Tanja Aakko, hankekehittäjä, tanja.aakko@auroras.fi, p. 050-467 3510.
Halutessasi kirjoitamme kaikista vapaaehtoistehtävistä todistuksen. Huomioithan, että kaikki verkostomme vapaaehtoiset ovat naisia.

 

Materiaalipankki auttaa Auroras-ryhmän ja yksilömentoroinnin suunnittelussa

03.02.20

Kuva: David Schwarzenberg Pixabaystä

Auroras-hankkeen yhtenä tavoitteena on tuottaa yksilö- ja ryhmämentoroinnin tueksi materiaaleja. Tätä varten Auroraksen nettisivuille on tehty materiaalipankki.

Materiaalipankista löytyy aika paljon Auroras-verkoston omia materiaaleja:

-lyhyt tiivistelmä Auroras-hankkeen tavoitteista
-mentoreiden ja aktoreiden ohjeistukset
-dokumentti kielen oppimisen tukemisesta
-muistilista ryhmän ensimmäiseen tapaamiseen ja ohjeet pelisääntökeskustelun käymiseen
-osallistujalista ryhmän raportoinnin tueksi
-malli oppimispäiväkirjaan

Auroras-hankkeessa tuotettujen materiaalien lisäksi olemme koonneet materiaalipankkiin linkkejä, joiden kautta vapaaehtoiset voivat kartuttaa tietoaan työelämämentoroinnista ja saada apua Auroras-ryhmän ja yksilömentoroinnin suunnitteluun. Materiaalipankissa on linkkivinkkejä myös aktoreiden kotoutumisen ja työllistymisen tueksi. Ne löytyvät erilliseltä "Tietoa aktoreille" -sivulta.

Materiaalipankkia kehitetään koko Auroras-hankekauden (2018-2021) ajan. Kuulemme kehittämistyössä erityisesti Auroras-ryhmien ja yksilömentoreiden toiveita, tarpeita ja palautetta.

Merkkaa jo kalenteriin: Auroran päivän seminaari 10.3. Eurooppasalissa

30.01.20

Auroran päivän seminaari järjestetään tänä vuonna 10.3.2020 klo 16.30-18.30 Eurooppasalissa Helsingissä. Kannattaa merkata päivämäärä jo kalenteriin. Tilaisuus pyritään myös striimaamaan, jotta sitä voi seurata mm. myös muilla Auroras-paikkakunnilla.

Teemana on työelämän epätasa-arvoiset rakenteet Suomessa ja muualla Euroopassa. Teemaa tarkastellaan eri näkökulmista ja loistavien puhujien toimesta. Luvassa on myös tarjoiluja sekä stand up -esitys.

Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. Auroran päivän seminaaria on järjestetty perinteisesti Auroran nimipäivänä. Auroras-verkosto on saanut nimensä vaikutusvaltaiselta Aurora Karamzinilta (1808 - 1902), joka oli kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, hyväntekeväisyydestä ja naiskasvatuksesta.

Keväällä alkaa neljä uutta Auroras-ryhmää

09.01.20

Auroras-ryhmiin voivat osallistua maahan muuttaneet, koulutetut naiset ja maahan muuttaneet kotiäidit. Ryhmissä saat mahdollisuuden keskustella suomalaisesta työelämästä ja työnhausta sekä tutustua uusiin ihmisiin. Ryhmissä puhutaan suomea. Toivomme, että sinun on mahdollista osallistua ryhmän keskusteluihin suomen kielellä.

Helsingin keskustan koulutetuille naisille suunnatun ryhmän ensimmäinen tapaaminen on keskiviikkona 22.1. klo 17.30-19.30 Keskustakirjasto Oodissa (Töölönlahdenkatu 4). Ryhmä tapaa yhteensä kaksitoista kertaa. Ilmoittautuminen ryhmään tapahtuu täällä.

Espoon Matinkylän koulutetuille naisille suunnattu ryhmä alkaa keskiviikkona 12.2. klo 17.30-19.30. Ryhmän tapaamiset ovat Ison Omenan kirjastossa (Suomenlahdentie 1). Ryhmä tapaa yhteensä kaksitoista kertaa. Ryhmän ilmoittautumislomake löytyy täältä.

Helsingin Itäkeskuksen kotiäideille suunnattu ryhmä alkaa perjantaina 7.2. klo 10-12. Ryhmän tapaamiset järjestetään Itäkeskuksen kirjastolla (Kulttuurikeskus Stoa, Turunlinnantie 1). Ryhmään ovat tervetulleita myös lapset, heille on järjestetty tekemistä tapaamisten ajaksi. Ryhmä tapaa yhteensä kahdeksan kertaa. Ryhmän ilmoittautumislomake löytyy täältä.

Vaasassa käynnistyy helmikuussa uusi yksilömentorointikierros. Mentorointikierrokselle ovat tervetulleita Suomeen muuttaneet, koulutetut naiset ja suomalaista työelämää tuntevat mentorit. Yksilömentoroinnin tarkoituksena on ammatillisen osaamisen välittäminen kahden samalla ammattialalla työskentelevän henkilön välillä. Prosessiin kuuluvat ryhmän yhteiset alku-, väli- ja lopputapaamiset. Yksilömentorointiin ilmoittaudutaan Vaasan Auroraksen nettisivujen kautta.

Löydät lisää tietoa Auroras-ryhmään osallistumisesta myös nettisivuiltamme. Jos haluat keskustella ryhmään osallistumisesta, voit ottaa yhteyttä myös Auroras-hankkeen työntekijöihin.

TERVETULOA MUKAAN ILOISEEN NAISJOUKKOOMME!

Auroraksen joulutervehdys ja joululomatiedote

19.12.19

Auroras-verkosto toivottaa rentouttavaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille verkoston mentoreille, aktoreille, ohjausryhmille ja yhteistyökumppaneille.

Joulukorttien lähettämisen sijaan olemme tehneet Suomen UN Womenille lahjoituksen, jolla tuetaan naisten ammattikoulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa.

Hanketyöntekijät ovat lomalla 20.12.2019 - 6.1.2020 (hankepäällikkö on tavoitettavissa 2.-3.1.2020).

Vaasassa käynnistyy helmikuussa uusi yksilömentorointikierros

18.12.19

Vaasassa käynnistyy helmikuussa uusi yksilömentorointikierros. Mentorointikierrokselle ovat tervetulleita sekä maahan muuttaneet, koulutetut aktorit että uudet suomalaista työelämää tuntevat mentorit. Molemmat ilmoittautuvat mukaan Vaasan Auroraksen nettisivujen kautta.

Yksilömentoroinnin tarkoituksena on ammatillisen osaamisen ja niin sanotun hiljaisen tiedon välittäminen kahden samalla ammattialalla työskentelevän henkilön välillä. Prosessi mahdollistaa myös verkostojen laajentumisen, sillä yksittäisten mentoriparien työkentelyn lisäksi ryhmä kokoontuu yhteisiin alku-, väli- ja lopputapaamisiin.

Lisää tietoa yksilömentoroinnista Vaasassa sekä ilmoittautuminen helmikuussa alkavalle mentorointikierrokselle Vaasan Auroraksen nettisivuilla.

Lämpimästi tervetuloa mukaan iloiseen joukkoomme!

Auroras-verkoston uutiskirje 6/2019

18.12.19

Auroras-verkoston uusimmasta uutiskirjeestä löytyvät tiedot keväällä alkavista ryhmistä ja yksilömentoroinnista sekä kutsu pääkaupunkiseudun kevätkauden aloitustilausuuteen torstaina 16.1. klo 17-19.30. Tilaisuuteen on suunnitteilla paneelikeskustelu, jossa sekä Auroraksen aktorit ja mentorit voivat kertoa kokemuksistaan Auroras-verkostossa. Paneelikeskusteluun voit ilmoittautua samalla, kun ilmoittaudut aloitustilaisuuteen.

Uutiskirjeessä jaamme myös graduntekijä Julia Heinosen avunpyynnön. Vaasan yliopistossa strategista johtamista opiskeleva Julia etsii haastateltavia tutkielmaansa varten. Tutkielman aiheena on koulutettujen naisten integroituminen Suomen työmarkkinoille.

Lue uutiskirje kokonaisuudessaan täältä.

Auta gradun tekijää, ilmoittaudu haastateltavaksi

16.12.19

Strategista johtamista Vaasan yliopistossa opiskeleva Julia Heinonen etsii haastateltavia pro gradu -tutkielmaansa varten. Aiheena on koulutettujen naisten integroituminen Suomen työmarkkinoille. Heinonen  haluaa tutkielman avulla edistää maahan muuttaneiden naisten työllistymistä ja tuoda esille sitä, kuinka paljon arvokasta urapääomaa ja perspektiiviä naiset eri kulttuureista voisivat tuoda yrityksiin.

Haastateltavaksi etsitään kahdeksaa koulutettua maahanmuuttajanaista erilaisista taustoista ja elämäntilanteista. Voit ilmoittautua haastateltavaksi vastaamalla alla olevaan kyselyyn (suomeksi tai englanniksi). Alustavan kyselyn jälkeen gradun tekijä valitsee haastateltavat. Kaikki haastatteluun valitut saavat palkinnoksi Finnkinon elokuvalipun.

Alustava kysely liittyen Pro Gradu -tutkielmaan "Kuinka koulutetut maahanmuuttajanaiset integroituvat Suomen työmarkkinoille - vertaileva case-tutkimus työssäkäyvien ja työttömien maahanmuuttajanaisten välillä"

Preliminary inquiry related to Master's thesis "How do educated immigrant women integrate to the labor market in Finland - compared case study between employed and unemployed immigrant women" (ENG)

Pääkaupunkiseutu: kevätkauden aloitustilaisuus 16.1.2020

10.12.19

Tervetuloa Auroras-verkoston pääkaupunkiseudun aloitustilaisuuteen, joka järjestetään 16.1.2020 klo 17-19.30 Maikki Friberg -kodissa (Bulevardi 11 A ). Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki Auroras-verkostossa mukana olevat ja olleet sekä toiminnasta kiinnostuneet. Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa ja verkostoitumista. Tarjolla on alkoholitonta boolia ja pientä purtavaa.

OHJELMA  

17.15-17.30 Tietoisku Maikki Friberg -kodista ja Naisasialiitto Unionista
17.30-18.00 Perustietoa Auroras-verkostosta ja kevään 2020 suunnitelmat
18.00-18.30 Tauko: Nautitaan tarjoiluista ja tutustutaan toisiimme
18.30-19.00 Paneelikeskustelu: Näkökulmia Auroras-mentorointiin, työnhakuun ja työllistymiseen
19.00-19.30 Ideoiden ja toiveiden keräämistä keväälle 2020

Lämpimästi tervetuloa viihtymään ja verkostoitumaan! Tarjoilujen vuoksi toivomme ennakkoilmoittautumista.

Ilmoittautumislomake: Auroras-verkoston kevätkauden 2020 aloitustilaisuus

Kysyttävää? Ota yhteyttä: emmi.juutilainen@auroras.fi, 045 168 7421

Kuva: Unsplash/ Priscilla Du Preez

Haluatko ilmoittautua mukaan Auroras-ryhmään pääkaupunkiseudulla? Katso alkavat ryhmät ja ilmoittaudu mukaan täällä.

Itäkeskuksessa alkaa Auroras-ryhmä kotiäideille

04.12.19

  • Oletko Suomeen muuttanut nainen ja kotona lapsen tai lasten kanssa?
  • Haluatko oppia keskustelemaan suomen kielellä?
  • Haluatko tietoa opiskelusta ja työpaikoista Suomessa?
  • Haluatko keskustella haaveistasi?

Tule mukaan Auroras-ryhmään. Ryhmässä voit jutella muiden naisten kanssa elämästäsi, haaveistasi ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Ryhmän tapaamiset ovat Helsingin Itäkeskuksessa, Stoan kirjastolla perjantaisin kello 10-12. Ryhmä alkaa 7.2.2020. Ryhmässä puhutaan suomea ja myös ohjaajat ovat naisia.

Itäkeskuksen Auroras-ryhmä on tarkoitettu äideille, jotka hoitavat lapsia kotona. Sinulla ei tarvitse olla koulutusta tai työkokemusta Suomesta.

Voit ottaa lapset mukaan ryhmään. Lapset leikkivät viereisessä huoneessa toisen aikuisen kanssa ja pääsevät tarvittaessa sinun luoksesi. Ryhmässä tarjotaan pieni välipala.

Ryhmä tapaa yhteensä kahdeksan kertaa. Ryhmän tapaamiset ovat aina perjantaiaamuisin. Me toivomme, että sinä voit osallistua kaikkiin ryhmän tapaamisiin.

Jos sinä haluat tulla Auroras-ryhmään, täytäthän ilmoittautumislomakkeen täällä. Kun olet täyttänyt lomakkeen, lähetämme sinulle sähköpostia.

Myyrmäen Auroras-ryhmä vieraili it-palvelutalo Ateassa

28.11.19

Kuvassa Auroras-ryhmän aktorit tutustumassa it-palvelutalo Ateaan. Ateaa esitteli henkilöstö- ja viestintäjohtaja Sarita Laras (oik.). Kuva: Riitta Sivenius

Auroras-ryhmissä opiskellaan suomalaisessa työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä työelämäsuomea. Ryhmien tavoitteena on tutustua työelämään myös konkreettisesti, joko yritysvierailujen tai ryhmässä vierailevien työelämäasiantuntijoiden kautta. Tämä mahdollistaa Auroras-ryhmään osallistuville naisille tiedon lisääntymisen työelämästä sekä parhaimmillaan uusia verkostoja ja kontakteja työelämään.

Myyrmäen Auroras-ryhmä vieraili tiistaina 26.11.2019 Ateassa Vantaan Martinlaaksossa. Atea on kokonaisvaltainen it-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristöön - rakentaa Suomea tietotekniikalla. Atea on toiminut Suomessa yli 30 vuotta ja yritys työllistää noin 450 IT-alan ammattilaista. Ateaa Auroras-ryhmäläisille esitteli henkilöstö- ja viestintäjohtaja Sarita Laras. Ryhmän mentorin, Riitta Siveniuksen mukaan osallistujat saivat vierailusta uskoa tulevaisuuteen ja ymmärrystä siitä, että heidän osaamisellaan on kysyntää.

Auroras-verkosto kiittää Ateaa mahdollisuudesta yritysvierailuun.

Suomeen kotoutuminen maahanmuuttajan näkökulmasta

25.11.19

Tekstin on kirjoittanut Espoon Matinkylän Auroras-ryhmän aktori Hare Kapucu. Pian tekstin kirjoittamisen jälkeen Hare sai tietää työllistyvänsä Espoon kaupungille kulttuurituottajan assistentiksi. Harella on kotimaastaan Turkista oikeustieteellinen tutkinto ja kokemusta asianajajan työstä. Hän opiskelee parhaillaan kulttuurituotantoa HUMAKin verkko-opintoina. Hare on kiinnostunut kulttuurista ja taiteista ja hänellä on omien sanojensa mukaan erittäin hyvä motivaatio uudella alalla työskentelyyn.

Me olemme muuttaneet Suomeen vuonna 2016 syksyllä mieheni työn perässä. Alussa oli vaikeaa sekä kiinnostavaa olla uudessa maassa. Kun muutimme Suomeen tajusin että minun maani, kieleni ja kulttuurini määrittävät kuka minä olen. Kun menin käymään Turkissa pitkän oleskelun jälkeen Suomessa, istuin juomaan teetä kahvilassa. Silloin tajusin kuinka paljon ikävöin backgammon-ääniä, hajuja rinkeleistä, onnellisia jutteluita ja aurinkoa. Asioita, joita en huomannut kun asuin siellä. On joitakin vitsejä, joille vain samassa maassa asuvat ihmiset ymmärtävät nauraa. Ja mietin myös, että miten musiikki, taide ja kirjallisuus liittyvät kotimaan äidinkieleen, kulttuuriin ja tunteisiin.

Samalla ihailin Suomen luontoa, ihmisiä, kulttuuria, sananvapautta, koulutusta, valtion palveluita, tasoarvosta jne. Menin museoihin, kirjastoihin, metsäretkille ja kävin kuuluisilla paikoilla niin kuin turisti. Kaikki oli uutta ja mielenkiintoista. Sitten jonkun ajan kuluttua aloin valittaa pimeästä, talvesta, syrjinnästä ja kielen vaikeudesta. On myös vaikeaa saada läheisiä ystäviä. Minua harmitti myös, että kielikurssilla opeteltiin vain peruskieltä, jolla voi pärjätä vain esimerkiksi hoitajana, siivoojana tai pizzanpaistajana. Vaikka minulla on oikeustieteen tutkinto ja 10 vuotta kokemusta ympäristöministeriössä, minun ajatellaan ulkomaalaisena tekevän fyysistä työtä. Ymmärrän, että täytyy puhua suomea sujuvasti, jos haluaa tehdä ajatustyötä, mutta kielikurssilla ei voi saavuttaa sellaista kielitasoa.

Nykyään ajattelen, että nämä kaikki asiat kuuluvat Suomeen, mutta kuitenkin pidän Suomesta. Tiedän, että täytyy opiskella enemmän ja olla kärsivällinen, jos haluaa saada paremman työpaikan. Ja kun menen Turkkiin, nautin siellä olosta, mutta myös kaipaan Suomeen. Emme voi vaikuttaa Suomen ilmastoon, mutta uskon että kaikkea muuta voi parantaa.

Miten kotoutumisen prosessi toimii Suomessa?

On aika vaikeaa, kun joku tulee eri maasta ja kulttuurista uuteen maahan. Hän tuo kulttuurinsa, kokemuksensa ja unelmansa mukanaan. Hän on niin kuin vauva, jonka täytyy oppia kaikki alusta alkaen. Tiedot, joita hänellä on kotimaastaan, omasta kulttuuristaan ja omasta kielestään, eivät auta häntä samalla tavalla kuin ennen. Kotoutuminen on prosessi, joka tarkoittaa maasta toiseen muuttaneen ihmisen oman paikkansa löytämistä yhteiskunnassa. Tämä prosessi voi kestää kauan.

Suomessa valtio ja kansalaisjärjestöt toimivat yhdessä kotoutumisen prosessissa. TE-toimiston maahanmuuttaja-asiakkaille, esimerkiksi perhesiteen perusteella myönnetyn oleskeluluvan kautta tuleville, valtio järjestää kotoutumisen kursseja ja tarjoaa työttömyysetuutta KELAn kautta. Kursseilla opetetaan suomen kieltä sekä Suomen kulttuuria ja historiaa. Lisäksi kansalaisjärjestöissä järjestetään ilmaisia kursseja, opetetaan kieltä äideille samalla kun lastenhoitajat hoitavat lapsia ja organisoidaan kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien tapaamisia kirjastoissa. Vapaaehtoiset järjestävät kielikahviloita ja niin edelleen.

Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että Suomessa kotoutuminen on hyvin järjestetty, mutta tämä systeemi ei kuitenkaan sovi kaikille. Maahanmuuttajilla on erilaisia taustakoulutuksia jotka ovat rippumattomia maahanmuuton syystä. Esimerkiksi minulla on korkekoulututkinto ja tässä systeemissä on vaikeaa tehdä ajatustyötä kuten haluaisin. Toisaalta, joille, jotka haluavat tehdä fyysistä työtä vaikuuttaisi siltä kotoutuminen on onnistunut hyvin heidän kannaltaan.

Tosiasia on, että Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajia, koska työikäisten määrä vähenee. Myös Suomen pitäisi myös pystyä pitämään maahanmuuttajat jotka ovat ennestään maassa ja hyötymään heistä. Mutta maahanmuuttajien tiedoissa ja taidoissa on suurta vaihtelua ja se olisi otettava huomioon. Me emme ole yhtänäinen joukko, olemme erilaisia.

Kuten suomalainen ystäväni kertoi “Suomeen tarvitaan nyt paljon lisää työntekijöitä kun suuret ikäluokat menevät eläkkeelle, mutta sitten emme osaa hyödyntää niiden maahanmuuttajien taitoja.” joka on opiskellut maahanmuttajien työllymisestä. Myös syrjintä on maahanmuuttajien kohtaama haaste. Joskus eri näköisiä ihmisiä ja eri kulttuureita ei hyväksytä sellaisina kuin ne ovat.

Suomalaiset, jotka kannattavat kulttuurin homogeenisuutta ja pelkäävät valtakulttuurin heikkenemistä, odottavat maahanmuuttajien olevan samanlaisia kuin he. Mutta se ei ole hyvä idea. Luulen, että ihmetys ilman ennakkoluuloja olisi hyvä alku. Sitten voidaan ymmärtää ja kunnioittaa toisia. Monikulttuurisuus mahdollistaa sekä etnisten ryhmien integroitumisen että ihmisten oman identiteetin säilyttämisen.

Suomessa maahanmuutto on melko uusi asia, mutta uskon että monikulttuurinen yhteiskunta kehittyy ja menee eteenpäin jatkuvasti.

Hare Kapucu

Ratkaisuja maahanmuuttajien työllistymisen solmukohtiin

14.11.19

Auroras-verkosto oli tiistaina 12.11.2019 edustettuna OSANA-hankkeen, Paremmin Yhdessä ry:n ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n järjestämässä "Maahan muuttaneiden uraohjauksen solmukohtia" -seminaarissa Jyväskylässä. Seminaarin työpajoissa kokosimme yhdessä toisten osallistujien kanssa maahan muuttaneiden työllistymisen solmukohtia maahanmuuttajan, työnantajan ja ohjaustyötä tekevien näkökulmasta sekä etsimme solmukohtiin aktiivisesti ratkaisuja. Koonti loppupaneelissa esitetyistä ratkaisuista tässä uutisessa.

MAAHAN MUUTTANEEN NÄKÖKULMA

Maahan muuttaneen näkökulmasta keskeisimpänä ratkaisuna työllistymisen haasteisiin nähtiin kohtaava, laadukas asiakastyö ja yksilöllinen ohjaus. Kaikkein parasta olisi, jos asiakasta pystyttäisiin ohjaamaan ns. "yhden luukun periaatteella" eli työllistymiseen liittyvät palvelut löytyisivät keskitetysti saman katon alta. Tämän katon alla myös työnantajat voisivat esittäytyä työntekijäehdokkaille.

Auroras toi museoalan naiset yhteen Vaasassa

07.11.19

Sandberg ja Youguur ovat viihtyneet erinomaisesti yhdessä ja ovat tavanneet muun muassa museoissa. Mentoroinnin alussa selvisi myös, että saman ammattialan lisäksi heillä on yksi yhteinen mielenkiinnon kohde: kansallispuvut.


Auroraksen slogan on ”Koulutus yhdistää naisia – Education Connects Women”. Siitä yhtenä hyvänä esimerkkinä on Leenan ja Delgermaan tutustuminen toisiinsa Auroraksen kautta.

Leena Sandberg on opiskellut aikoinaan Helsingin yliopistossa historiaa, kulttuurihistoriaa ja suomalais-ugrilaista etnologiaa. Delgermaa Youguur on puolestaan lukenut etnografiaa ja valmistunut Mongolian kansallisesta yliopistosta historian opettajaksi. Mongoliassa hän työskenteli museossa kuraattorina ja pedagogina.

Kun Delgermaa ilmoittautui mukaan aktoriksi, Vaasan Auroraksen yhteyshenkilö Kirsti Eneberg kysyi saman alan osaajaa, Leena Sandbergia, hänen mentorikseen. Vaasan yksilömentorointimallissa ensin kysytään mukaan aktoreita ja sen jälkeen heille etsitään mahdollisimman sopivan mentori.

- Yhteensopivuus syntyy, jos mahdollista, samasta ammattialasta. Jos aktorille ei löydy oman alan mentoria, yritämme nimetä hänelle sellaisen mentorin, joka on koulutukseltaan ja kokemukseltaan niin laaja-alainen, että voimme olettaa hänen saavan kiinni aktorin tarpeista. Olemme havainneet, että kokenut mentori osaa tukea aktoria, vaikka ammattiala ei ihan kohtaakaan. Palautteet ovat olleet silloinkin hyviä molemmin puolin, Eneberg kertoo.

Vaasan Auroraksen ohjausryhmän jäsenet käyttävät paljon omia verkostojaan mentorien löytämiseksi ja ovat onnistuneet löytämään mentoreita harvinaisemmiltakin aloilta, kuten arkkitehtuurin parista tai tässä tapauksessa museoalalta.

Haaveena oppisopimuskoulutus

Delgermaa Youguurin ja Leena Sandbergin mukaan parasta Auroras-mentoroinnissa on ollut se, että on voinut keskustella samoista mielenkiinnon kohteista toisesta kulttuurista tulevan kanssa.

- Mutta vaikka kulttuuri ja historia ovat erilaisia, niin museot ovat kaikkialla samanlaisia, naiset toteavat yhteen ääneen.

Museoala ei ole helpoimmasta päästä työllistymisen kannalta. Jo mentoroinnin alkuvaiheessa syntyi yhteisymmärrys siitä, että Youguurin kannattaisi keskittyä nyt ennen kaikkea suomen kielen opiskeluun. Sandbergin kanssa hän on käynyt läpi museoalan terminologiaa ja lisäksi mentori järjesti hänet kuunteluoppilaaksi päiväkurssille, joka oli suunnattu museoalan työntekijöille. Nyt Youguur kehittää kielitaitoaan suomen kielen intensiivikurssilla.

- Sitten haluaisin museoalan oppisopimuskoulutukseen, hän kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Aktiivisia mentorointipareja

Vaasan Auroras-mentorointiin on osallistunut viimeisen kahdeksan kuukauden aikana yhteensä kahdeksan mentorointiparia. Heistä osa kokoontui 5.11. päätöstilaisuuteen, jossa kuultiin kokemuksia ja kehittämisehdotuksia sekä mentoreilta että aktoreilta.

Tyytyväisyys mentorointiin on ollut molemminpuolista. Aktorit mainitsivat parhaimmaksi muun muassa sen, että mentorien kanssa käydyt keskustelut ovat auttaneet selkiyttämään tulevaisuuden suunnitelmia, kuten pitäisikö vaihtaa ammattia ja mitä ylipäätään haluaa elämässään tehdä. Aktorit kertoivat myös saaneensa tietoa ammattisanastoista ja työkulttuurista.

Tällä kaudella merkittävää on ollut erityisesti mentorointiparien aktiivisuus: monet parit olivat tavanneet 10-12 kertaa, jotkut jopa viikoittain. Moni oli kiinnostunut myös tapaamaan omaa mentoriaan tai ihan kaikkia toimintaan osallistuneita varsinaisen mentoroinnin päättymisen jälkeenkin.

Vaasan Auroraksen seuraava mentorointikierros alkaa helmikuussa 2020. Vaasalaiset voivat ilmoittautua mentoreiksi tai aktoreiksi tämän lomakkeen kautta. Auroras on myös esillä Vaasa – Mitä kuuluu?-tapahtumassa lauantaina 16.11. klo 12.-14.30.

"Sanokaa moi!" Vaasan Auroraksen mentoreita ja aktoreita päätöstilaisuudessa 5.11.2019.

Auroras-ryhmä tuo itsevarmuutta ja käytännön osaamista työnhakuun

05.11.19


Auroras-toiminta yhdistää koulutettuja naisia. Auroras-mentorit Marja-Riitta Eriksson (vas) ja Helena Mansio (oik) ovat auttaneet Liem Nguyenia muun muassa oman osaamisen tunnistamisessa.

Miksi maahan muuttaneiden naisten kannattaa osallistua Auroras-mentorointiin? Siitä osaa kertoa parhaiten toimintaan osallistuneet, kuten Vietnamista kotoisin oleva Liem Nguyen. Hän oli mukana kevään 2019 ajan Helsingin keskustan Auroras-ryhmässä. Nguyen oli muuttanut Suomeen neljä vuotta aikaisemmin hänen miehensä työn perässä ja oli ollut ennen Auroras-ryhmää pitkään kotona lapsen kanssa. Vaikka Nguyen oli opetellut suomea kotoutumiskoulutuksessa, oli erityisesti suomen kielen puhuminen edelleen vaikeaa.

- Siksi halusin osallistua keskusteluryhmään, Nguyen kertoo.

Auroras-toiminnasta hänelle kertoi SIMHE-hankkeen (Supporting Immigrants in Higher Education) edustaja. Auroras-ryhmässä Nguyen ja muut osallistujat keskustelivat ryhmänvetäjien johdolla muun muassa suomalaisesta työkulttuurista, työhaastatteluun valmistautumisesta ja siitä, millainen on hyvä CV.

- Parasta oli oman osaamisen tunnistaminen. Aikaisemmin en tiennyt vahvuuksiani, Nguyen kertoo.

Hän on suorittanut aikaisemmassa kotimaassaan Vietnamissa taloustieteen kandidaattitutkinnon ja opiskelee nyt datanomiksi. Haaveena on koodaajan ammatti. Ensi vuonna on aika hakea harjoittelupaikkaa ja Auroras-ryhmän ansiosta Nguyenillä on jo valmiina CV ja hakemuskin.

Matalan kynnyksen toimintaa

Työelämäaiheisten keskustelujen lisäksi Auroras-toimintaan kuuluu myös vapaamuotoista yhdessäoloa muiden naisten kanssa. Myös tämä on todella tärkeää sekä työnhaun että yleisen hyvinvoinnin kannalta.

- Kun on pitkään kotona, niin itsevarmuus menee alas. Kun osallistuu tällaiseen ryhmään, niin se auttaa olemaan varmempi, Nguyen toteaa.

Auroras-ryhmää Helsingin keskustassa vetävät Helena Mansio ja Marja-Riitta Eriksson pitävät hyvänä sitä, että heillä on ollut pieniä, intensiivisiä ryhmiä, joissa on aina luottamuksellinen ilmapiiri. Vaikeistakin asioista voi puhua.

- Tämä on matalan kynnyksen paikka, johon voi tulla omana itsenään, Mansio ja Eriksson kertovat.

He ovat entuudestaan tuttuja toisilleen työelämästä, Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta.

- Kun oma työ on ollut antoisaa, niin on mukavaa jakaa työelämätietoutta muille, Auroras-toiminnassa jo pitkään mukana olevat naiset kertovat.

He vetävät tälläkin hetkellä Auroras-ryhmää, joka kokoontuu viikottain Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Seuraava Helsingin keskustan Auroras-ryhmä aloittaa 22.1.2020  ja siihen ovat tervetulleita kaikki maahan muuttaneet koulutetut naiset kaikilta aloilta.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Helsingin keskustan Auroras-ryhmään

Vapaaehtoisten tapaaminen 22.11.

26.10.19

Toimitko tai oletko toiminut Auroras-verkoston vapaaehtoisena? Lämpimästi tervetuloa vapaaehtoisten tapaamiseen, joka järjestetään Helsingissä 22.11.2019 klo 14-18. Tapaamisessa pääset vaihtamaan ajatuksia, kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Auroras-toiminnasta. Voit osallistua tapahtumaan kokonaisuudessaan tai vain osittain. Tapaaminen on osallistujille täysin maksuton ja Helsingin ulkopuolilta tuleville maksetaan matkakulut. Ilmoittaudu mukaan 17.11. mennessä tämän linkin kautta.

OHJELMA

Klo 14-15 Kokoontuminen ja myöhäinen lounas. Ravintola Sunn (Aleksanterinkatu 26). Ravintola toivoo ennakkotilauksia ja lounasvaihtoehdot lähetetään osallistujille noin viikkoa ennen tapaamista.

Klo 15-17 Kuulumisten vaihtoa ja yhdessäoloa tunnelmallisessa ja inspiroivassa tilassa Helsingin kaupunginmuseossa (Aleksanterinkatu 16). Tilaan siirrytään yhdessä lounaan jälkeen.

Klo 17-18 Opastettu museokierros Helsingin kaupunginmuseossa (Aleksanterinkatu 16). Tutustumme yhdessä Helsingin valitut palat -näyttelyyn, jossa kävijä pääsee kokemaan kaupungin menneisyyden kaikilla aisteillaan. Lisätietoa näyttelystä: http://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/nayttelyt/helsingin-valitut-palat/

Ilmoittautumislomake
Kysyttävää? Ota yhteyttä: emmi.juutilainen@auroras.fi


Kuva: Tapio Haaja/ Unsplash


Yritysvierailu Intrumiin 10.12.

24.10.19

Tervetuloa Auroras-hankkeen järjestämälle yritysvierailulle Intrumiin, Helsingin Herttoniemeen (Hitsaajankatu 20). Vierailun ajankohta on 10.12. klo 17-18. Tämän jälkeen halukkaat voivat siirtyä keskustelemaan vierailusta läheiseen Cafe Picniciin klo 18-19. Auroras-hanke tarjoaa kahvit tai virvokkeet.

Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautujaa. Mentorit ovat myös tervetulleita, jos koko ryhmä tai osa siitä haluaa osallistua vierailulle. Ilmoittauduthan 2.12. mennessä tällä lomakkeella. 

Intrum on luotonhallinnan, perinnän ja rahoituspalveluiden asiantuntija ja sillä on toimipisteitä 24 Euroopan maassa. Suomessa Intrumilla työskentelee noin 500 henkilöä muun muassa perintäneuvonnan tehtävissä. Lisätietoja: Intrum yrityksenä

Onko sinulla kysyttävää vierailusta? Ota yhteyttä hankepäällikkö Emmi Juutilaiseen: emmi.juutilainen@auroras.fi.

Women's Career Boost - Uutta intoa urallesi -tapahtuma Helsingissä 29.10.

15.10.19

Women´s Career Network ja Suomen Akateemisten Naisten liitto toivottavat sinut tervetulleeksi Uutta intoa urallesi - tapahtumaan Helsingin Kaupungintalon aulaan lokakuun 29. päivä.

Kaipaatko uusia ideoita urallesi ja lisää verkostoitumista? Haluaisitko tutustua eri taustoista tuleviin naisiin? Jos haluat vinkkejä unelmatyön tavoittelemiseen tai ideoiden ja kokemusten vaihtoa muiden kanssa, niin tämä naisten uratapahtuma on juuri sinulle.

Women´s Career Networkin, Auroras-verkoston ja Suomen Akateemisten Naisten Liiton järjestämässä tapahtumassa saat vinkkejä työnhakuun ja seuraavan askeleen suunnitteluun urallasi. Pääset myös halutessasi juttelemaan ammattilaisen kanssa ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustamisesta, mikä voi auttaa sinua urallasi eteenpäin.

Tässä tapahtumassa tärkein ammattilainen on kuitenkin sinä: voit auttaa muita eteenpäin jakamalla kokemuksiasi työnhausta, työelämästä ja urasuunnittelusta. On hyvä tavata eri taustoista tulevia ihmisiä, sillä se antaa usein uudenlaisia ajatuksia ja näkökulmia. Ja uusia tuttavuuksia sekä verkostoja ei voi koskaan olla liikaa.

Tapahtuma on maksuton, mutta ilmoittautumisia pyydetään tarjoiluja varten. Voit ilmoittautua mukaan täällä.

Mitä? Women´s Career Boost -uratapahtuma
Milloin? 29.10. klo 15-18
Missä? Helsingin kaupungintalon aulan tapahtumatori

Aikataulu

15.15. Tervetuloa! Women´s Career Network, Auroras-verkosto ja Suomen Akateemisten Naisten liitto esittäytyvät (FI & ENG)
15.30. Alustus yhteisön voimasta (tunnetaitojen ja tunnejohtamisen asiantuntija Ira Kujala, ENG)
16.15 Työnhakuun ja urasuunnitteluun liittyvät pisteet avautuvat (FI & ENG)
17.15 Verkostoitumista ja loppusanat (FI & ENG)

Tapahtuman kielet ovat englanti ja suomi.

Tapahtuma Facebookissa

------------------------------------------

WCN x Finnish Federation of Graduate Women -
Women's Career Boost

Women's Career Network and the Finnish Federation of Graduate Women warmly welcome you to our event at Helsinki City Hall Lobby on Octber 29th.

Are you in need of a career & network boost? Would you like to get to know women from different backgrounds? If you’re looking for tips on how to land that dream job or a chance to share your ideas and experiences with a group of positive and ambitious women, this upcoming event by WCN, Auroras Network and Finnish Federation of Graduate Women is just the place for you!

During the event, you’ll have a chance to receive advice on job seeking and on how to develop to the next steps of your career. An expert on recognition and international comparability of qualifications will be present to answer any possible questions you might have. In addition, you will also get the possibility to give back by sharing your own experiences with a group of educated women who have recently arrived in Finland.

Diverse networks foster new ways of thinking by connecting you with people whose viewpoints, insights, resources, and lived experiences differ from your own. Sharing know-how and thus engaging in activities that can potentially change the course of someone’s life can, in addition to being rewarding, be just the right way to widen your perspective, give you new ideas and inspiration and unlock your hidden potential. By creating strong and supportive connections and a collective atmosphere, where women from all walks of life support each other in reaching their dreams, anything is possible.

The event is free of charge but registration is required. Tea and coffee will be served. For more information and registration, please visit here.

What? Women´s Career Boost
When? 29th October at 15-18
Where? Helsinki City Hall Lobby

Program

15.15 Welcome! Introduction of Women's Career Network, Auroras Network and Finnish Federation of Graduate Women (FI & ENG)
15.30 Keynote: Ira Kujala will talk about the power of communities and mutual support (ENG)
16.15 Starting the workshops (FI & ENG)
17.15 Mingle and closing (FI & ENG)

The event will be held in English and Finnish.

The event in Facebook

Tervetuloa Auroras-mentoriksi pääkaupunkiseudulle

25.09.19

Koulutamme uusia Auroras-mentoreita Helsingissä lauantaina 26.10. klo 10-15. Pääkaupunkiseudun mentorit toimivat Helsingin, Espoon ja Vantaan ryhmissä tai yksilömentoreina. Koulutuksessa opit lisää Auroras-toiminnasta ja sen tavoitteista sekä saat perusvalmiudet mentorina toimimiseen. Koulutukseen osallistuminen ei sitouta sinua toimintaan, vaan voit päättää osallistumisestasi koulutuksen jälkeen.

Etsimme tällä hetkellä mentoreita erityisesti ensi kevättä ajatellen. Keväällä aloitamme Itä-Helsingissä uuden ryhmän, joka on suunnattu maahan muuttaneille kotiäideille. Myös muut uudet ryhmät ovat mahdollisia. Ryhmämme tapaavat yleensä ilta-aikoina, kaksi kertaa kuukaudessa n. kaksi tuntia kerrallaan. Itä-Helsingin kotiäitiryhmään toivomme mentoreita, jotka pystyisivät sitoutumaan päivätapaamisiin. Yksilömentorointi täydentää ryhmien kokoontumisia, mentori-aktori-parien koulutus- ja työtaustat ovat samansuuntaiset.

Voit toimia Auroras-mentorina, jos sinulla on hyvä suomen kielen taito ja kokemusta suomalaisesta työelämästä. Toiminnan kautta pääset tutustumaan maahan muuttaneiden naisten kotoutumista ja työllistymistä koskeviin kysymyksiin, voit tutustua myös erilaisiin kulttuureihin ja uusiin ihmisiin. Jos olet epävarma siitä, sovitko Auroras-mentoriksi, mietimme sitä mielellämme yhdessä sinun kanssasi.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan Auroras-verkostoon ja energiseen naisporukkaan!

 

Ilmoittaudu mukaan koulutuspäivään:

Tanja Aakko
Hankekehittäjä / Auroras-verkosto
tanja.aakko@auroras.fi
p. 050-4673 510

Kuulumisia Myyrmäen Auroras-ryhmästä

20.09.19

Myyrmäen Auroras-ryhmästä osa vieraili 16.9.2019 Palvelukoti Kukkasrahastossa Helsingin Katajanokalla. Palvelukotia esitteli toiminnanjohtaja Carola Sandberg (oikealla). Kuva: Riitta Sivenius

Tietoa tutkintojen tunnustamisesta

11.09.19

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen on aihe, josta tulee aina jossain vaiheessa kysymyksiä työelämämentorointia tehtäessä. Auroraksen materiaalipankkiin on nyt lisätty linkkejä Opetushallituksen sivuille, missä tutkintojen tunnustamiseen liittyvä tieto on varmasti aina ajan tasalla. Kannattaa tutustua erityisesti kaavioon, jonka avulla voi selvittää tarvitaanko päätös tutkinnon tunnustamisesta ja mikä taho siitä vastaa.

Opetushallitus: Tietoa tutkintojen tunnustamisesta ohjaustyön tueksi

Aiheesta enemmänkin kiinnostuneille myös vinkkinä, että Opetushallitus järjestää syksyllä 2019 viisi tutkintojen tunnustamiseen liittyvää seminaaria eri paikkakunnilla. Niistä ensimmäinen on 2.10. Helsingissä, jota voi seurata myös etäyhteyden kautta.

Lisätietoa seminaareista

Auroraksen materiaalipankki on avattu

10.09.19

Tervetuloa tutustumaan Auroraksen materiaalipankkiin, jossa on materiaaleja ja vinkkejä ryhmän suunnitteluun ja yksilömentoroinnin tueksi, tietoa työelämästä ja opiskelusta aktoreille sekä lomakkeet ja esitteet.

Auroras-hankeessa tuotetetut materiaalit kerätään sivulle "ryhmien suunnittelu". Ensimmäisinä omina materiaaleina on julkaistu ohjeistukset Auroras-toiminnassa mukana oleville mentoreille ja aktoreille. Syksyllä 2019 aloittaneiden uusien ryhmien tueksi julkaistuissa ohjeissa on pyritty avamaan sitä, että mistä Auroras-mentoroinnissa on kyse ja mitä olisi hyvä ottaa huomioon mentorina tai aktorina. Kyseessä on ohjeistusten ensimmäiset versiot ja niitä tullaan muokkaamaan ja täydentämään mm. toiminnastamme tulleen palautteen perusteella.

Materiaalipankkia täydennetään edelleen. Linkkivinkkejä voi lähettää hankekehittäjä Tanja Aakolle: tanja.aakko(at)auroras.fi.

Tervetuloa pääkaupunkiseudun Auroras-ryhmien aloitustilaisuuteen

16.08.19

Pääkaupunkiseudun uudet Auroras-ryhmät aloittavat toimintansa syyskuun aikana. Helsingin, Espoon ja Vantaan ryhmien yhteinen aloitustilaisuus järjestetään keskiviikkona 28.8.2019 klo 18-19.30 Helsingin keskustassa.

Aloitustilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki pääkaupunkiseudun mentorit ja aktorit sekä toiminnasta kiinnostuneet. Vapaamuotoisessa tilaisuudessa tutustutaan Auroras-toimintaan ja omaan ryhmään. Tarjolla on pientä purtavaa ja alkoholitonta boolia. Huomioithan, että tilaisuus pidetään suomeksi ja myös kaikissa ryhmissämme puhutaan suomea.

Lämpimästi tervetuloa! Toivomme ilmoittautumista hankekehittäjä Tanja Aakolle, tanja.aakko@auroras.fi, p. 050-467 3510 varmistaaksemme tarjoilujen saatavuuden. Paluuviestinä saat tarkemman tapaamispaikan.

Ilmoittautuminen pääkaupunkiseudun Auroras-ryhmiin on vielä käynnissä. Lisätietoa ja ilmoittautumislomake: https://auroras.fi/paikkakunta/paakaupunkiseutu/

Auroras esillä alkusyksyn tapahtumissa

15.08.19

Elo-syyskuun aikana Auroras-verkosto on mukana monenlaisissa tapahtumissa. Kerromme tapahtumissa toiminnastamme ja esittelemme syyskuussa pääkaupunkiseudulla alkavia ryhmiämme. Voit tutustua ryhmiin tarkemmin Auroraksen nettisivuilla.

Olemme mukana ainakin seuraavissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa:

17.8. Puhos Loves People 2019. Löydät Luetaan yhdessä- ja Auroras-verkostojen yhteisen esittelypisteen järjestöalueelta. Olemme paikalla klo 14 alkaen. Lisätietoja tapahtumasta: puhoslovespeople.fi

21.8. Tikkurilan kirjasto. Esittelemme Tikkurilassa erityisesti kirjastolla syyskuun ensimmäisellä viikolla alkavaa ryhmäämme. Auroraksen työntekijä on tavattavissa kirjaston ala-aulassa klo 16-18. Huom! Osallistuminen peruttu sairastapauksesta johtuen.

27.8. Työllisyyden palvelutori, Pasila. Työllisyyden palvelutorilla järjestetään tulevana syksynä teemallisia tapahtumatiistaita. Esittelemme Auroras-toimintaa "Mahdollisuuksia korkeakoulutetuille" -tiistaissa 27.8. klo 10-12. Mukanamme on myös Suomen Akateemisten Naisten Liiton työntekijä esittelemässä liiton toimintaa ja vastailemassa sitä koskeviin kysymyksiin. Työllisyyden palvelutori sijaitsee Pasilan TE-toimiston aulassa (Ratapihantie 7).

30.8. Espoo-päivä. Auroras on mukana Espoo-päivässä Ison Omenan palvelutorilla. Voit tutustua palvelutorin ohjelmaan täältä ja tulla tervehtimään Auroras-työntekijöitä ja vapaaehtoisia klo 15-18.

3.9. Työllisyyden palvelutori, Pasila. Auroras- ja Luetaan yhdessä-verkostot ovat mukana "Mahdollisuuksia maahanmuuttajille" -tapahtumatiistaissa klo 10-12. Työllisyyden palvelutori sijaitsee Pasilan TE-toimiston aulassa (Ratapihantie 7).

Jos sinulla on vinkata joku tapahtuma, jossa Auroras-verkoston kannattaisi mielestäsi olla mukana, voit ottaa yhteyttä Auroraksen työntekijöihin. Iloa elokuuhun!

Auroras lainasi nimensä Aurora Karamzinilta

02.08.19

Auroras-toiminta syntyi alun perin kun Luetaan yhdessä -ryhmissä havaittiin, että osa ryhmiin osallistuvista, koulutetuista naisista kaipasi kotoutumisensa tueksi myös työllistymistä tukevaa toimintaa suomen kielen opettelun lisäksi. Vuonna 2012 tämä työllistymistä tukeva toiminta sai pienen avustuksen Opetushallitukselta. Avustus mahdollisti seminaaripohjaisen toiminnan pilotoimisen pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Sittemmin Auroras -nimen saanut toiminta on kulkenut pienimuotoisena osana Luetaan yhdessä -verkostoa laajentuen myös Vaasaan. Toimintaa on vuosien varrella kehitetty kohti nykyistä muotoaan vapaaehtoisvoimin ja vapaaehtoiset mentorit ja ryhmän vetäjät ovatkin yhä Auroras -toiminnan sydän.

Syksyllä 2018 Auroras sai hankeavustusta Opetushallitukselta ja vuoden 2019 alussa myös STEAlta. Avustukset mahdollistivat eriytymisen Luetaan yhdessä -verkostosta, hanketyöntekijöiden palkkaamisen sekä toiminnan kehittämisen edelleen. Hanke on käynnissä ajalla 2018 - 2021.

Tarina Auroras -nimen takana

Auroras -toiminta on lainannut nimensä vaikutusvaltaiselta Aurora Karamzinilta (1808 - 1902), joka oli kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, hyväntekeväisyydestä ja naiskasvatuksesta. Ylhäisen sukutaustan omaava Aurora eli pitkän ja vaiheikkaan elämän toimien muun muassa hovineitinä Pietarissa. Aurora oli hyvin sivistynyt, kielitaitoinen ja varakas. Matkoillaan hän tutustui erilaisiin hyväntekeväisyyslaitoksiin kuten orpokoteihin ja sairaaloihin. Helsingissä Aurora kustansi Naisyhdistyksen ylläpitämän "sopankeittolaitoksen" toimintaa, sekä naisten työlupia, lastenseimiä ja orpokoteja. 1867 avattiin Auroran perustama Helsingin Diakonissalaitos, tavoitteenaan antaa Suomen nuorille naisille mahdollisuus ja koulutus käytännön toimintaan sairaiden ja vähäosaisten keskuudessa.

Auroras -nimi tuo monelle mieleen myös revontulet (engl. aurora), jotka voi nähdä leimuamassa myös Aurorasin logossa ja joiden voi ajatella kuvaavan hyvin koulutettuja naisia yhdistävää Auroras -verkostoa.

Kuva: Aurora Karamzin 90-vuotispäivänään Hakasalmen huvilan terassilla. Finna / K.E. Ståhlberg 1898

Lähde: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4614

4.6.2019 Pääkaupunkiseudun ryhmiin ilmoittaudutaan NYT

04.06.19

Ilmoittautuminen pääkaupunkiseudun syksyllä alkaviin Auroras-ryhmiin avautui tänään, ilmoittautumisaikaa on maanantaihin 26.8. saakka. Ilmoittautuminen tapahtuu nettisivujemme "paikkakunnat" -otsikon alla. Osoite on https://auroras.fi/paikkakunta/paakaupunkiseutu/

Uudet ryhmät aloittavat syyskuun ensimmäisellä ja toisella viikolla Helsingin keskustassa ja Kalasatamassa, Espoon Matinkylässä ja Vantaan Tikkurilassa. Uusien ryhmien lisäksi keväällä alkaneet ryhmät jatkavat Espoon Tapiolassa ja Vantaan Myyrmäessä. Tapiolan ja Myyrmäen ryhmiin ei oteta enää uusia opiskelijoita.

Auroras-ryhmissä opiskelemme suomalaisessa työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä työelämäsuomea. Ryhmät on suunnattu maahan muuttaneille, koulutetuille naisille. Ryhmissä puhutaan suomea, joten ryhmään osallistuvalla on hyvä olla jo jonkin verran kielitaitoa. Ryhmiä ohjaavat mentorit, joilla on kokemusta suomalaisesta työelämästä.

Jos sinulla on kysyttävää Auroras-ryhmiin tai ilmoittautumiseen liittyvistä asioista, otathan yhteyttä hanketyöntekijä Tanja Aakkoon: tanja.aakko@auroras.fi, p.050-4673510

3.6.2019 Kevään toinen uutiskirje on ilmestynyt

04.06.19

Kevään toisessa uutiskirjeessä kerrotaan Auroras-verkoston muutosta uusiin toimitiloihin sekä osallistumisestamme Maailma kylässä -festivaaleille. Kirjeessä on myös ryhmien ja yksilömentoroinnin kuulumisia sekä tietoa tulevista vapaaehtoisten koulutuksista.

Tutustu uutiskirjeeseen tarkemmin täältä.

Mukavaa alkavaa kesää ja tervetuloa tapahtumiimme!

28.5.2019 Tupaantuliaiset & avoimet ovet 4.6. klo 13-16

28.05.19

Suomen Akateemisten Naisten Liitto sekä Auroras– ja Luetaan yhdessä -verkostot muuttivat toukokuussa Etu-Töölöön, Temppelikadulle. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme, toimijoihimme ja uuteen toimistoomme Temppelikatu 13:a kivijalassa. Toivomme näkevämme myös nykyisiä jäseniä, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita.

Tarjolla on pientä purtavaa ja kesäisen kuplivaa alkoholitonta boolia. Tule ja tuo ystäväsikin! Lapsetkin ovat tervetulleita.

Tupaantuliaiset & avoimet ovet:
4.6.2019 klo 13-16, Temppelikatu 13, 00100 Helsinki

18.4.2019 Venla Vaattovaara kuvitti Auroras-hankkeen voimakkaita naisia

18.04.19

Auroras -hankkeen uusien kuvituskuvien takana on Venla Vaattovaara, 24-vuotias kuvittaja ja opiskelija. Venla tuli tunnetuksi viime keväänä aloittamastaan Instagram-kuvitusprojektista, jonka aikana hän haastoi itsensä piirtämään 100 naista sadassa päivässä. Projekti syntyi Venlan havahduttua uutisointiin siitä, kuinka tasa-arvo näkyy edelleen huonosti esimerkiksi lehtien sivuilla tai festareiden esiintyjälistoissa. Kun hän nämä ajatukset mielessään alkoi sitten pohtia oman osaamisensa kehittämistä kuvittajana, ei valinta piirtää vaikuttavia naisia ollut lainkaan vaikea. Sata naiskuvaansa Venla julkaisi Instagram-tilillään Muijavaara. Vaikka sadan kuvan haaste on jo onnistuneesti toteutettu, tili päivittyy yhä tiuhaan uusien vaikuttavien naisten muotokuvilla.

Venlan kuvissa esiintyy omalla tavallaan voimakkaita, taitavia ja vaikuttavia naisia. Hän pitää "kattauksen" monipuolisena poimimalla ideoita kuviinsa esimerkiksi uutisista ja omasta elämästään. Hän saa myös ehdotuksia potentiaalisista kuvitettavista muilta ihmisiltä.

Auroras-kuviin Venla halusi piirtää kaiken kokoisia ja näköisiä naisia, aivan kuten muihinkin kuviinsa. Auroras-toiminnan hän kokee vastaavan paitsi maahanmuuttajataustaisten naisten, myös työelämän tarpeisiin. Nykyajan työelämän kantava voima pitäiis hänen mielestään olla inhimillisyys ja sen myötä muun muassa tasa-arvo. Ihmisten väliset kohtaamiset ovat tässä tärkeässä roolissa.

Auroras-verkostossa mentoreina ja ryhmien vetäjinä toimivat vapaaehtoiset naiset. Myös Venla arvelee tulevaisuudessa osallistuvansa johonkin vapaaehtoistoimintaan, kunnhan hänen kiireinen arkensa hiukan rauhoittuu.

Tulevaisuudeltaan kuvittajana Venla toivoo lisää monipuolisia projekteja mielenkiintoisten asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa sekä enemmän kohtaamisia ja inhimmillisyyttä: hänestä olisi mukava tavata enemmän ihmisiä työn merkeissä. Työtilanteensa vakiinnuttua hän saattaisi lisäksi tulevaisuudessa tehdä esimerkiksi kuvitustöitä hyväntekeväisyyteen pari kertaa vuodessa.

Venlan upeita kuvituksia voit seurata hänen Instagram-tilillään @muijavaara.

Kuvat: Venla Vaattovaara

27.3.2019 Auroras-verkosto laajenee Vantaalle

27.03.19

Auroras-verkosto laajenee huhtikuun alussa Vantaalle, kun Vantaan Myyrmäessä aloittaa maahan muuttaneille, koulutetuille naisille suunnattu Auroras -ryhmä.

Auroras -ryhmissä on mahdollista kehittää työelämässä tarvittavaa suomen kielen taitoa, oppia tunnistamaan ja kehittämään omaa osaamistaan sekä saada suomalaisessa työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Tärkeä osa ryhmää on myös oman alan verkostojen luominen.

Etsimme Vantaan ryhmään hyvin suomea puhuvia naisia ryhmänohjaajiksi, työelämäasiantuntijoiksi ja yksilömentoreiksi. Ryhmään mahtuu vielä mukaan myös muutamia maahan muuttaneita, suomalaisesta työelämästä kiinnostuneita naisia.

Lisätietoa ryhmän kokoontumisista saat esitteestä.

4.3.2019 Kevään ensimmäinen uutiskirje on julkaistu!

27.03.19

Kevään ensimmäisessä uutiskirjeessä esittäytyvät Auroras -hankkeen uudet työntekijät Eve ja Tanja. Uutiskirjeessä on lisäksi tilannekatsaus Auroras -ryhmiin ja kutsu Auroran päivän juhlaan. Pääset lukemaan uutiskirjeen täältä.

Iloa alkavaan kevääseen, toivottavasti tapaamme pian!

Eve ja Tanja