Vaasan seudun mentoroinnista hyvää palautetta

15.06.22

Vaasan seudulla syksyllä 2021 aloittaneet työelämämentorointiparit päättivät kauden 9.6.2022. Parit tapasivat tavallisimmin kerran tai kaksi kuukaudessa. Palautetta kerättiin sekä aktoreilta että mentoreilta. Keskusteluja käytiin molempien koulutuksesta, osaamisesta, työkokemuksesta.

Yhdessä pohdittiin myös mm. aktorin työllistymismahdollisuuksia Suomessa, lisäkoulutuksen tarvetta, työnhakua, suomalaista työkulttuuria. Kun keskusteluja käytiin suomeksi, siinä kehittyi myös aktorin suomen kielen taito. Auroras-toiminnan aikana aktoreista yksi työllistyi, osa jatkoi opintoja, osa pääsi harjoitteluun.

Aktorit kiittivät palautteissaan sitä, että he olivat hyötyneet mentoreidensa verkostoista, päässeet tapaamaan oman alansa ihmisiä, saaneet vinkkejä CV:n tekoon, tutustuneet suomalaiseen työkulttuuriin - ja jopa löytäneet mentorissa ystävän. Mentoreiden kommenteissa näkyy ensisijaisesti mahdollisuus kiinnostua toisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen ja hänen ajatusmaailmaansa. Heille oli myös palkitsevaa toimia aktiivisen ja motivoituneen aktorin tukena.

Vaasan Auroras-verkosto toteutti mentoroinnin läheisessä yhteistyössä Vaasan yliopiston kanssa. Syksyllä 2022 kootaan uudet mentorointiparit.